Onko ihminen niinkuin ennen

Sunnuntai 22.11.2009 klo 19.06 - Juhani Eilola

"Mutta tiedä se, että viimeisinä päivinä on tuleva vaikeita aikoja.

Sillä ihmiset ovat silloin itserakkaita, rahanahneita, kerskailijoita, ylpeitä, herjaajia, vanhemmilleen tottelemattomia, kiittämättömiä, epähurskaita, rakkaudettomia, epäsopuisia, panettelijoita, hillittömiä, raakoja, hyvän vihamiehiä, pettureita, väkivaltaisia, pöyhkeitä, hekumaa enemmän kuin Jumalaa rakastavia;

Heissä on jumalisuuden ulkokuori, mutta he kieltävät sen voiman." 2.Tim.3:1-5


Mitä ihmisestä voi päätellä?

img_2859.jpgKurikkalaiset ovat maailman älykkäintä kansaa. Jos oletamme että maailma joskus loppuu, mitä älykäs ihminen voi päätellä lopun läheisyydestä yllä olevan Raamatun lainauksen perusteella?

Itse pystyn poimimaan tuosta luettelosta tänäänkin näkemiäni ominaisuuksia: itserakkaus, ylpeys, herjaus, epäsopu, panettelu, pöyhkeys... ainakin nuo löytyvät helposti pelkästään seuraamalla ihmisten antamia lausuntoja toisistaan. Päinvastaista löytyy tuskin koskaan ! Ihmiset eivät oikeastikaan enää tahdo osata antaa toisilleen hyvää palautetta.

Nuo huonot ominaisuudet kaikki löytyvät läheltä - aivan liian helposti jopa itsestämme. Ihmiskunta ei ole minun elämäni aikana koskaan ollut näin täynnä itseään ja käyttäytynyt niin sopimattomasti kuin nyt. Voisin itse hyvinkin uskoa että on lopun aika !

Ulkoista ja sisäistä itserakkautta

Ulkoisesti itserakkaan ihmisen ongelma ei ole se että hän on tyytyväinen itseensä ja nauttii omana itsenään olemisesta. Se on myönteinen asia ja kertoo hyvästä mutta terveestä itsetunnosta. Yleensä itserakkauteen kuuluu omahyväinen itsensä parhaana pitäminen ja muiden ihmisten sekä heidän vastaavien tekojen aliarvostaminen ja halveksiminen. Pahimmissa muodoissaan julkisesti!

img_2826.jpgSuurin osa tuon luettelon ominaisuuksista kasvaa itserakkauden juuresta. Maan pinnalle puskee itsepäisesti uusia ylpeydenaiheita, uusia aliarviointeja muista ja erilaisia ahneuden muotoja.

Toisen juuren muodostaa henkinen itserakkaus. Sieltä pinnalle pyrkii näennäistä hyvyyttä ja hurskautta vain sen takia että se näyttää hienolta. Silti suhtautuminen lähimmäisiin ja Jumalaan on rakkaudetonta ja epäaitoa joka näkyy mm. hämärässä panetteluna.

Muilta vaaditaan  moraalisesti ja hengellisesti tiukkoja normeja, mutta itselle sallitaan ainakin salassa täydellinen hillittömyys. Se jopa puetaan täydellisen näköiseen jumalisen harrastuksen ulkokuoreen.

Kaikki perustuu henkisiin oppeihin joiden takana ei oikeasti nähdä Jumalaa eikä mitään muutakaan vastuuta vaativaa tahoa.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Uskonto, Ennustus

Maailmanloppu K18

Lauantai 21.2.2009 klo 1.10 - Juhani Eilola

Kirjoitetaan nyt välillä taas yksi blogijuttu siitä ikuisesta maailmanloppu -aiheesta kun naapuriblogissakin kirjoitetaan myrskytuulista ja maailman kohtalosta.

"Ja niinkuin kävi Nooan päivinä, niin käy myöskin Ihmisen Pojan päivinä: he söivät, joivat, naivat ja menivät miehelle, aina siihen päivään asti, jona Nooa meni arkkiin; ja vedenpaisumus tuli ja hukutti heidät kaikki." Luuk. 17:26,27


Maailmanlopun enteitä 

Kun puhutaan maailmanlopusta tai Raamatullisesti Ihmisen Pojan päivistä, kannattaa verrata sitä edeltävää aikaa Nooan päiviin, joka oli silloisen maailman loppu.

Ensinnäkin maa oli täynnä väkivaltaa. Ei välttämättä sotia, vaan ihminen oli itsekäs ja väkivaltainen käytöksessään ja tavoitteissaan. Maata kyllä viljeltiin, juotiin ja syötiin hyvin, naitiin ja naitettiin, mutta maa oli sen lisäksi täynnä väkivaltaa.

Jos muistan Talmudia oikein, niin Metusalah, Nooan isoisä saarnasi tulevasta tuomiosta samalla kun Nooa rakensi arkkia. Kukaan ei kuunnellut vaikka paljon elämää kokenut (969 vuotta) Metusalah saarnasi varmaan hyvinkin vakuuttavasti. Ei tullut minkäänlaista herätystä.

Nooa sai rauhassa rakentaa arkkiaan, sinne ei ollut kerta kaikkiaan minkäänlaista tunkua. Kansa viittasi kintaalla kaikille Metusalahin ja Nooan saarnoille. Niin viitataan nytkin niille saarnoille jotka ovat todellisia saarnoja ja uskotaan kaikenlaisia huuhaasaarnaajia, jotka saarnaavat ja pyörivät ympäriinsä mikkien kanssa kuin heillä olisi peräpukamia ja korvasyyhy.

Syyssateet

Monien  ns. herätysten aikana on aina ennustettu suurta herätystä. Minä en usko sellaiseen. Ihmisten pahuus vain kasvaa ja kasvaa. Se kasvaa ensinnäkin väkivallan suhteen. Se on helppo nähdä. Se kasvaa kaikenlaisen muunkin häirinnän suhteen, sekin on helppo nähdä. Tietokoneet ja kännykät pitisi hävittää jos haluaa olla todella rauhassa. Lapsetkaan eivät ole turvassa.

Ihmiset muuttuvat itsekkäämmiksi ja itsekkäämmiksi jopa täällä rauhaa rakastavassa Suomessa. Ihmiset ajattelevat vain itseään, omaa palkkaansa, omaa erinomaisuuttaan, omaa nautintoaan, kaikkea mikä on minun, minun, minun ja vain minun - muiden kustannuksella.

Uskonnostakin tulee kilpailijoiden areena. Se on jo nyt sitä. Ainoat puhtain paperein kilpailijat ovat ehkä suunnistajat ;-)

Jos ennen Ihmisen Pojan päivää tulisi suuri herätys, niin miksi sitä ei tullut ennen Nooan päiviä? Miksi Raamatussa sitten kysytään, että kun Hän tulee, löytäneekö Hän uskoa maan päältä? Miksi jos tulee suuri herätys?

Herätys on toiveajattelua. Samankaltaista oman nautinnon hakemista kuin syöminen, juominen ja naiminenkin.

Mitäs sitten pitäisi tehdä?

Jos ajatellaan em. asioita, niin niistä päätellen Nooan arkki on kohta valmis ja vesi alkaa nousta. Kurikassakin!

Mitä pitäisi tehdä?

Raamatussa luvataan että etsivä löytää! Jos ihminen etsii hän ei vielä ole löytänyt. Hän voi siis edustaa millaista uskontoa, poliittista puoluetta, henkistä tasoa ja fyysistä olemusta tahansa. Mutta jos hänestä tulee etsijä, niin hän löytää! Se on lupaus.

Mitä etsiä?

Totuutta. Mutta vilpittömästi eikä oman korvasyyhyn pakottamana. Ei meidän tarvitse, kuulu eikä pidä pelätä mitään maailmanloppuja vaikka sellainen joskus olisi tulossakin. Elää vain rauhassa, etsiä totuutta vilpittömästi ja olla kaikkia kohtaan rehellisiä ja hyväntahtoisia. Sitä varten meidät tänne alunperin luotiin. Rauhassa elämistä varten.

Ainakin se on hyvä alku. Jos totean joskus ettei se riitä hyväksi aluksi, niin kirjoitan uuden blogin "Parempi alku osa 2".

4 kommenttia . Avainsanat: Uskonto, Ennustus

Mitä Raamattu todella ennustaa 1

Torstai 12.2.2009 - Juhani Eilola

Kello on 23.00. Tulin juuri kotiin enkä ehdi esitetyistä toiveista huolimatta kirjoittaa suunnittelemaani blogitekstiä. Jaetaan aihe kahtia ja käydään läpi nyt ajan puutteen takia vain muutamia perusasioita.


Väärinymmärrys ja väärinkäyttö

"Pyhien kirjojen" väärin ymmärtäminen ja väärinkäyttö eivät ole näiden kirjojen itsensä vika, oli sitten kyse vaikkapa Koraanista, Bhagavadgitasta tai Raamatusta. Se että joku toimii tietyllä tavalla vetoamalla pyhiin kirjoituksiin, ei tee niistä syyllisiä.

Minä luonnollisesti ainakin tällä kierroksella keskityn näistä Raamattuun. Aiheeni on vaikea, koska erilaisia Raamattuun pitäytyviä ryhmiä on niin paljon ja haluan miellyttää kaikkia ;-) 

Joka tapauksessa Raamatun perussanoma on ihmisten hyvä tahto toisiaan kohtaan. "Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi". Sitä mitä ajattelet lähimmäisestäsi, sitä ajattelet itsestäsi.

Joku kertoi että kautta aikain on ollut kylttejä "Jeesus tulee pian". Em. tekstiin viitaten täytyy sanoa ettei se oli Raamatun vika. Siitä voidaan vetää johtopäätöksiä kyltin laittajista, ei Raamatusta.

Toisaalta Raamattu ei myöskään tarvitse puolustajia. Olimme siitä mitä mieltä tahansa, niin lopputulos on tai ei.

Oma lähiajan ennustukseni!

Jos en nyt lopeta, niin kohta nukahdan tähän!

1 kommentti . Avainsanat: Ennustus, Raamattu, Uskonto

Ennustuksia Kurikasta K18

Lauantai 7.2.2009 - Juhani Eilola

Olemme päässeet juuri eroon yhdestä maailmanlopun ennustuksesta. Mutta uusia tulee kuin sieniä sateella.

Tietokoneaikakauden uusi profeetta on tietotekniikka itse. Web Bot on ohjelma joka tutkii nettisivustojen sanoja ja tulkitsee tunnetiloja. Näiden pohjalta sitten syntyy ennustus.


Osaako tietokone ennustaa?

Taitaa olla pakko myöntää että Web Bot on onnistunut ennustamaan ainakin Katriinan ja 911:n.

Ja uusia Web Botin ennustuksia on odottamassa toteutumistaan. USA joutuu sen mukaan kesäkuussa 2009 konkurssiin ja kaatuu. 2010 kaatuu muu maailma ja yli 16 valtiossa tulee samanaikainen vallankumous.

Parin, kolmen vuoden päästä sitten vielä sähkötkin lakkaavat toimimasta, kun maapallon sähkömagneettinen kenttää lopettaa toimintansa.

Mihin ennustukset perustuvat?

Nuo olivat hurjia ennusteita. Web Bot toimii sillä perusteella että se tulkitsee nettiä ja siellä olevia tunnevarauksia, jotka me ihmiset siis itse aiheutamme. Tosiasiassahan se tarkoittaa että me ihmiset itse ohjaamme ennustuksia mielikuvillamme, peloillamme ja asenteillamme. Web Bot vain huomaa mihin suuntaan olemme menossa ja laskee kuinka pian olemme siellä.

Asenteita parantamalla ja toivoa lisäämällä myös Web Bot laskee maailmanloput paljon kauemmaksi.

Ennustus Kurikasta

Jos Web Bot tulkitsisi netin tunnesisältöä Kurikan osalta ja vetäisi siitä johtopäätöksiä tulevaisuuteen, niin Kurikan tulevaisuudesta syntyisi ehkä joitain tämän tyyppisiäkin ennustuksia.

- Jikkyssä asenteena pyritään pitämään ennaltaehkäisevää terveydenhuoltoa, siksi on päätetty että JIK nastoittaa ilmaiseksi kenkiä

Web Bot -ennustus:
Liukastumisonnettomuudet vähenevät kevättalvella 2009 

- Yleisen asenteen mukaan Kurikan talousarviota pitäisi seurata ja ottaa investointeja uuteen käsittelyyn. Lukio ehdotetaan mielipiteissä rakennettavaksi ammattikoulun viereen ja koulukeskuksen kaavaa vastustetaan.

Web Bot -ennustus:
Yläasteen kahta osaa ei liitetä yhteen vuonna 2009.

- Kurikan talous on kommentaattoreiden mukaan syöksykierteessä. Emme tule enää yksin toimeen vaan tarvitsemme elvytystoimia.

Web Bot -ennustus:
Valtio alkaa korjata kirkkosiltaa.

Jne... pahimmillaan kurikkalaisten asenne johtaa osakesalkun häviämiseen jne.


Uskon tietäväni Kurikan tulevaisuudesta paljon enemmän kuin pystyn ja uskallan kirjoittaa. Kaaos on tulossa, mutta myös positiivisia asioita on tulossa, talous on ehkä kaatumassa, mutta siihen on tulossa myös parannuksia. Uskon että odotukset ovat yhä kielteisempiä, mutta yllätykset ovat  pääasiassa myönteisiä.

Sanonko että "Kurikalla tulee menemään hyvin!" Jos sanoin sen nyt tarpeeksi painokkaasti ja saan myös muut uskomaan siihen, niin Web Bot ennustaisi että Kurikalla on edessään loistava tulevaisuus.

8 kommenttia . Avainsanat: Ennustus

Ennustus Obamasta, jälkikirjoitus K18

Torstai 29.1.2009 klo 18.50 - Juhani Eilola

Sain äsken nimettömän kortin. Kortti käsitteli aikaisemmin kirjoittamaani blogitekstiä Scott Walkingtonin ennustuksesta jonka mukaan Obamasta ei tule Yhdysvaltain presidenttiä.

obama.jpg

 

 

 

 

 

 

Kyseinen teksti on poikinut myös melkoisen määrän puheluja sekä useita keskustelunavauksia erilaisilla keskustelukanavilla. Tekstiäni on lainattu useita kertoja muualla.


img_4118.jpgLapsillani oli aikoinaan tapana kirjoittaa joulupukille toiveistaan. Kirje toimitettiin saunan lauteille josta tontut sen esim. yön aikana mystisesti hakivat ja pukki toteutti useita toiveita.

Ennen erästä Joulua kerroin lapsille ettei joulupukkia ole olemassa. Kun seuraavan kerran menin saunaan, niin siellä oli kuitenkin entiseen tapaan pukille osoitetut kirjeet.

Ihmisellä näyttää olevan luontainen taipumus uskoa asiaan joka hänelle joskus on uskottavasti kerrottu. 


Scott Walkingtonin profetia ei toteutunut. Miten hän itse suhtautuu tilanteeseen?

Epäonnistuneen profetian jälkeen hän oli hetken aikaa saanut paljon negatiivista sähköpostia. Hän kertoo rukoilleensa ja kysyneensä mitä hän on tehnyt väärin, onko hän lainannut Herraansa väärin. Hän pyysi anteeksi jos on toiminut vastoin Jumalan tahtoa. Monien rukousten jälkeen hän kertoo Jumalan vastanneen: "Kärsivällisyyttä. Sinun täytyy vain olla kärsivällinen."

Scott Walkington nostaa uudelleen toiveita oikeasta profetiasta kertomalla, että Yhdysvaltain korkein oikeus tutkii Obaman todellisia syntymätietoja. Tämä on muutenkin ollut esillä tiedotusvälineissä eikä siis ole Walkingtonin sepittämä satu. Hän kertoo, että jos todetaan että virkaan astuminen on ollut huijausta, niin Bush automaattisesti palaa presidentin virkaansa. En tiedä onko se totta. Ehkä joku tietää menettääkö tällöin myös varapresidentti asemansa.

Herkimpiä kristittyjä Walkington pelottelee sillä että tässä Jumala testaa uskommeko Häneen vai emme.

Walkingtonin mukaan Obama ei siis ole todellisuudessa Yhdysvaltain presidentti.


Palataan hetkeksi nimettömään korttiin, jonka lähettäjä luonnollisesti lukee blogiani ja tämänkin tekstin. Saan aina silloin tällöin muutenkin nimettömiä kirjeitä ja prepaid-puheluja. Kiitos kortista, se oli ihan kaunis !

En usko että Walkington on noussut sen enempää taivaasta kuin helvetistäkään vaikka olikin todettu kuolleeksi. Meidän ei tarvitse miettiä sitä eikä hänen profetioitaan. Voimme keskittyä ihan muihin asioihin.

img_4088.jpgVoimme kirjoittaa ja puhua niinkuin kortin kirjoittaja sanoo "Minun Sanaani". Sitä vain en ymmärrä miksi kortin kirjoittaja kehottaa minua siitä kirjoittamaan. ROHKEUTTA YSTÄVÄNI: Kirjoita itse!

Muistan aikoinaan kun eräs nuori henkilö sanoi että kristityn tulee kestää mitä tahansa. Vaikka kuinka kidutettaisiin ja vainottaisiin, niin kristitty kestää! Häneltä itseltään meni kuitenkin hermot kun netti ei millään toiminut kunnolla! On helppo sanoa mutta vaikea olla tekijä. 

Minä haluan olla omalla tavallani tekijä. Tiedän suunnilleen mitä teen ja missä.


Jatkan ennustusaiheesta myöhemmissä blogeissa...


 

2 kommenttia . Avainsanat: Ennustus

Ennustus Obamasta (K18)

Sunnuntai 28.12.2008 klo 20.30 - Juhani Eilola

Sain äsken sähköpostia joka kertoi Scott Walkington-nimisestä henkilöstä. Tämä henkilö kuoli maaliskuussa 2001 ja todettiin kliinisesti kuolleeksi. Hän oli kuolleena 7,5 minuuttia jona aikana hän kertoo saaneensa sanoman Jeesukselta kerrottavaksi meille täällä oleville.

Ennustuksen pääkohdat

Scott Walkington on vakuuttunut siitä ettei Obama vanno virkavalaansa, koska hänelle kerrottiin että hänen tuntemansa presidentti Bush on Yhdysvaltojen viimeinen presidentti. Tammikuulla 2009 ilmenee jokin Scottille tuntematon ongelma joka estää virkavalan vannomisen. Nykyinen presidentti on pakotettu jatkamaan virassaan kunnes kyseinen ongelma saadaan ratkaistua.

Em. ongelmasta johtuen Yhdysvalloissa puhkeaa väkivallan aalto. Joukkoja ympäri maailmaa vedetään kotiin, mutta se ei tarkoita maailmanrauhaa.

III Maailmansota puhkeaa koska Bushia pidetään syyllisenä maailman ongelmiin. Ohjuksia putoaa kaikkialle Yhdysvaltoihin ja maa tuhotaan.

Yksi maailmanhallitus ja antikristus saavat vallan.

Scott Walkington painottaa olevansa viestintuoja ja näiden tapahtumien olevan merkkejä tempauksen läheisyydestä.

Mitä tästä on ajateltava

Ensiksikin teksti sisältää muutamia termejä, joita suurin osa kuulijoista ei ymmärrä. Tällaisia termejä ovat ainakin maailmanhallitus, antikristus ja tempaus.

En aio siirtyä pelkästään uskonnollisen blogin kirjoittajaksi, joten käsitellään noita termejä joko joskus tulevaisuudessa kun niistä tulee jossain muussa yhteydessä ajankohtaisia tai sitten sähköpostitse.

Toiseksi ennustus on hyvin pelottava ja tekisi mieli tyrmätä se suoralta kädeltä jonkun sekopään mielikuvituksen tuotteeksi. Historia kuitenkin estää, koska liian monta totuuden puhujaa on kivitetty. Tämä on pakko käydä läpi. Tehdään se yhdessä blogin lukijoiden kanssa, koska vuoden vaihteeseen on aikaa vain muutama päivä ja tätä ennustusta levitetään juuri nyt kaikkialla maailmassa.
Suuri osa ihmisistä olisi kuullut tämän joka tapauksessa.

Kolmanneksi

Me voimme saada tämän selväksi. En usko että kenenkään tarvitsee jäädä minkäänlaisten pelkojen valtaan tulevaisuuden suhteen. Ehkäpä Kurikan vuoden 2009 talousarvio oikeasti on tätä vakavampi ongelma. Tällainen kontrasti vain helpottaa sen ymmärtämistä miten hienosti Kurikan asiat todella ovat.

Onko tämä totta ? Toteutuuko tämä ?

Siinäpä pulma! Walkington vaikuttaa hyvin uskottavalta. Jokainen voi itse kuunnella häntä Youtuben videolta osoitteessa:

http://www.youtube.com/watch?v=dR2XEeoK-A8 

Tässä on ratkaisu: 

"...kun profeetta puhuu Herran nimessä, ja kun se, mitä hän on puhunut, ei tapahdu eikä käy toteen, niin sitä sanaa Herra ei ole puhunut; julkeuttaan se profeetta on niin puhunut; älä pelkää häntä." 5.Moos.18:22


On helppo palata nyt edelliseen blogitekstiin: Fundamentalistille ratkaisu on helppo. Voisin luetella yhden valtakunnallisen vääriä ennustajia joita en kuuntele enkä toivo muidenkaan kuuntelevan. Walkington liittynee heihin viimeistään tammikuulla, mutta koska en ole varma niin:

Nyt haluaisinkin valjastaa kaikki asiasta innostuneet jahtaamaan Scott Walkingtonin toteutumattomia ennustuksia. Mitä muuta hän on kertonut. Onko se toteutunut? Onko joku asia jäänyt toteutumatta? Aloitetaan väärän profeetan metsästys!

Jos jotain todellista löytyy, saamme unohtaa tuonkin. Jos mitään ei löydy, joudumme odottamaan Obaman virkavalaan saakka. Sen jälkeen me voimme joko pysyvästi unohtaa Walkingtonin tai kuunnella häntä tarkemmin. Nyt metsästys käyntiin. Ja kaikki skeptikot ja ateistit arvostelemaan Walkingtonia ! Nyt on tilaisuus joko loistaa tai kerätä kuumia kiviä pään päälle.

17 kommenttia . Avainsanat: Uskonto, Ennustus