Anna ja Joakim
Apokryfisessä "Marian lapsuusevankeliumissa" kerrotaan miten enkeli ilmestyi ennen Marian syntymää molemmille vanhemmille, ei unessa vaan oikeasti, Annalle ja Joakimille. Enkelit ilmoittivat Marian syntymän ennakkoon.
"Älä pelkää, Anna, äläkä luule että näet aaveen. Sillä olen se enkeli, joka on kuljettanut rukouksesi ja almusi Jumalan eteen; ja nyt minut on lähetetty luoksesi saattamaan tiedoksesi, että tulet synnyttämään tyttären, jota kutsutaan nimellä Maria, ja joka tulee olemaan siunattu yli kaikkien naisten. Hän, täynnä Herran suosiota syntymästään, tulee pysymään isänsä talossa kolme vuotta ennen kuin hänet vieroitetaan. Sitten hänet johdatetaan Herran palvelukseen, eikä hän lähde temppelistä ennen kuin hän on saavuttanut kypsän iän. Siellä, palvellen Jumalaa päivät ja yöt paastoissa ja rukouksissa, hän säästyy kaikelta mikä ei ole puhdasta, hän ei tule tietämään miehestä, vaan yksin, ilman esimerkkiä, tahrattomana ja turmeltumattomana, ilman yhdyntää miehen kanssa, hän, neitsyt, tulee synnyttämään pojan; hän, Hänen neitsyensä tulee synnyttämään Herran –kunniassa, nimessä ja työssä, maailman Pelastajan."
Joosef ja Maria
Enkeli ilmestyi myöhemmin kolme kertaa unessa myös Joosefille:
"Joosef, Daavidin poika, älä pelkää ottaa luoksesi Mariaa, vaimoasi, sillä se, mikä hänessä on siinnyt, on Pyhästä Hengestä. Hän on synnyttävä pojan, ja sinun on annettava hänelle nimi Jeesus, sillä hän on vapahtava kansansa heidän synneistään." Tämä kaikki on tapahtunut, että kävisi toteen, minkä Herra on puhunut profeetan kautta, joka sanoo: "Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan, ja tälle annetaan nimi Immanuel", mikä on käännettynä: Jumala meidän kanssamme."
Uskotko uniin?
Uni voi syntyä päivän tapahtumista. Koiran jalka heiluu unessa vilkkaan päivän jälkeen. Uni on Jumalan luoma ominaisuus luonnossa havainnoida menneitä ja aavistella omien kokemusten ja pelkojen mukaisesti myös tulevaa. Pääosin uni on täysin kokemusperäistä, mutta siinä päivän kokemukset ja tulevaisuuden aavistukset vain lentelevät esteettömissä sfääreissä, kastemadollakin voi olla siivet. Kaikki on mahdollista.
Painajaiset voivat johtua ihmisen pahimmista peloista ja veikkausvoitosta kertova uni vaikka siitä että ihminen on tutustunut vuositolkulla liigajoukkueisiin joiden peleihin veikkaus perustuu. Sille joka näkee herkästi unia, tulee niihin helposti mika tahansa elämänalue.
Samalla tavalla kristilliset unet perustuvat päivän kokemuksiin, esim. saarnaan tai vaikka siihen että ihminen lukee esim. Ilmestyskirjan yhteen menoon läpi, mutta eivät lukiessa huomioi ehkä kaikkea sitä mikä tekstistä tulee uniprosessointiin. Unet ovat heillekin luonnollinen osa elämää eikä se poikkea millään tavoin muista unista. Jumala sen unen on kaikille luontokappaleille luonut. Se on osa ihmistä.
Aivan liian usein kysytään onko uni Jumalasta vai saatanasta tai siitä pitääkö siihen uskoa. Unet ovat Jumalan luomistyö ihmisessä. Uni on kuin erillinen aisti jolla havainnoidaan opittua, pelättyä, toivottua, rakastettua, himoittua ja Raamatun mukaan myös Jumalan näkymätöntä maailmaa. Raamatussa kerrotaan että lopun aikana "nuorukaisenne näkyjä näkevät vanhuksenne unia uneksuvat". Ei siinä sanota että saavat Jumalalta unia. Uni on ikäänkuin aisti - ei mikään valmiiksi kirjoitettu romaani.
Ihmisen kemian, kokemusten, silmien, unitilan ja monen muun tekijän summana syntyy mahdollisuus nähdä unia. Kun enkeli ilmestyi Joakimille ja Annalle, niin he näkivät ja kuulivat enkeliä fyysisesti. He tapasivat enkelin niinkuin ihmisen, se ei ollut uni. Johannes näki tulevaisuuden näkyjen silmin ja kirjoitti siitä Ilmestyskirjan ja Joosef puolestaan näki unessa Jumalan enkelin. Hän havainnoi nukkuvana sen minkä Johannes, Joakim ja Anna tapasivat valveilla. Kaikki saivat omien aistimustensa kautta Jumalalta sen tiedon mikä heidän tulikin saada. He tapasivat tiedon lähteen ja unikin oli vain aisti siinä tapaamisessa.
Uni ei ole niinkään asia jota uskotaan tai ei, vaan se on kuten mikä tahansa tietoa välittävä aistimus. Minulla ei ole mitään syytä kieltää niitä kohtia joita esim. Suomen mielenterveys ry:n sivuilla unesta kerrotaan. Voit rauhassa tutustua sivustoon:
https://mieli.fi/fi/mielenterveys/hyvinvointi/unen-merkitys
Ainoa puuttuva tieto on se että alusta saakka Jumala on ollut unenkin Luoja. On ihme että enkelit tulevat ovelle, soittavat ovikelloa ja alkavat painia "Jaakobinpainia", se ei ole unta, se tuntuu. On ihme että ihmiset näkevät näkyjä joissa on enkeleitä kertomassa Jumalan ajatuksia, se ei ole unta, se näkyy. Unessa ei vain näy tai vain tunnu, vaan unessa aistii siten ettei sitä välttämättä voi selittää millainen on unen aisti.
Unikoulu
Minä aistin unen kautta paljon kaikenlaista. En väitä mitään enkä sano muuta kuin sen että Jumala on unen ihmiselle antanut ja Hän tekee silläkin ihan mitä Hän tahtoo. En käytä tässä nimitystä enneuni vaan kyse on kun tekstejäni luet pelkästä UNIKOULUSTA.
Joudun tekemään tämänkertaisesta tekstistä kaksiosaisen, koska en päässyt vakuuttelusta vielä lainkaan siihen uneen joka minun oli tarkoitus kertoa. Mutta päätän tältä erää tähän ja alan valmistella varsinaista aihetta.
Nimittäin, vaikka kirjoitankin että seurakunta on kristitylle elintärkeä paikka, niin silti SEURAKUNTA EI OLE SE JUTTU joka on kristinuskon ydin.
Ja lopuksi linkki Youtubeen. Voit unohtaa puheet evoluutiosta, mutta muutoin video kertoo ihmeellistä ja loogistakin tarinaa unista:
https://youtu.be/dsB190ObwrY