Mabus

Torstai 26.1.2012 klo 1.00 - Juhani Eilola


Tänään annetaan taas vaihteeksi ilonaiheita skepsisläisille. Muutama päivä sitten ulos tulleessa JIM:n dokumentissa käsiteltiin Nostradamuksen nelisäkeitä. Niissä hänen kerrotaan ennustaneen kolme hirmuhallitsijaa eli antikristusta.

 Ensimmäinen  heistä oli Napoleon, toinen Hitler ja kolmas eli viimeinen arvoituksellinen Mabus. Hän ei ole vielä tullut tai ainakaan häntä ei ole vielä tunnistettu. Tuskin kuitenkaan on kumpikaan Suomen presidenttiehdokkaista.


Columbo selvittää kaiken

Useimmat keski-ikäiset naiset tykkäävät Columbosta tai Sherlockista. Columbo on enemmän nykypäivää. Ainakin hänellä on hevosta parempi kulkuväline. Ja varmasti hän selvittäisi tämänkin visaisen pulman.

Columbo puhuu usein vaimostaan. Minäkin keskustelin vaimoni kanssa noista Napoleonin ja Hitlerin ajan kauhuista. Ihmettelin miten ihminen tai jopa kokonainen kansa voidaan saada noin paljon vihaamaan muita ihmisiä. Napoleonin takia kuoli 3.5 miljoonaa ihmistä ja Hitlerin takia vielä paljon enemmän ennenkuin kukaan kunnolla edes ehti tajuta mitä todella tapahtuu.

Mutta kaikkihan me joskus olemme olleet tilanteissa joissa olemme huomanneet että ihminen voi olla toiselle ihmiselle susi.  Ihminen pystytään tietyissä tilanteissa ja asioissa manipuloimaan ja villitsemään millaiseen vihaan tahansa ja hän voi kokea sen jopa aidosti oikeutetuksi. Ja sitten se karkaakin lapasesta ja päättyy kansanmurhaan.

Mutta kuka Mabus on?

Mabuksen henkilöllisyyttä ovat monet yrittäneet ratkaista. Tunnetuin ehdokas on Yhdysvaltain nykyinen presidentti. Monet eivät usko siihen, enkä usko minäkään. Napoleon kantoi Nostradamuksen tekstejä mukanaan. Hän tiesi olevansa ensimmäinen antikrstus ja näyttää siltä että Hitler tiesi vielä enemmän.  Hän tiesi Napoleonin olleen ensimmäinen ja itsensä olevan toinen.

Jos joku selvittää kolmannen henkilöllisyyden, niin kertokaa meille! Voisiko se olla yksinkertaisesti vain yhdysvaltain laivaston johdossa palveleva Ray Mabus? Nouseeko hän joskus uransa huipulle seuraavaksi antikristukseksi?

Maailmanloppu 2012 ?

Kurikan oma poika Teijo Kalevi Lusa on kirjoittanut viisi kirjaa joista yksi, maailmanloppu vuonna 2028, on aiheuttanut aika paljon keskustelua netissäkin. Mabuksen ja Maya-intiaanien ympärillä pyörii vuosiluku 2012 samassa tarkoituksessa. Ja ihmisiä pelottaa mitä on tulossa.

Näin kristittynä on helppo sanoa molempiin etteivät pidä nämä luvut ihan paikkaansa. Pitkä on taival vielä maailman loppuun. Keskitytään nyt vain selvittämään se mitä voidaan. Omat pienet maailmanloppumme! Kaikki katoaa aikanaan. Kuten tässä laulussakin.
 


Kommentit

26.1.2012 2.21  Kauno Kyvykäs

Mabushan on kaikkien Kenttäsihteereiden kenttäsihteeri, eli Kunnon Kenttäsihteerin käsikirjan kirjoittaja.
Hyvä, nurjasta itsekkyydestä voimaa ammentavien kirjojen kirja, josta oikeastaan nykyiset tapahtumat antaisivat hyvää pohjaa kommentoida muutamaa lukua.
Vaatii tämä narsismiin ja nihilismiin perehtyminen aina sen verran aikaa, jottei juuri nyt ehdi.

26.1.2012 2.55  kakkara-make

Nostradamus kirjoitti läpiä päähänsä. Ei hänestä sen enempää.

27.1.2012 19.55  0000

Mabus asuu Kurikassa, tai oikeastaan kaikkialla. Mabus on meissä jokaisessa riehuva itseään ennustava lopullisen totuuden harha, ja samalla edeltävien selittäjä ja tyhjentäjä. Harhaa siis itsekin, vaikka voisi hänkin sanoa, että "olen olemassa, koska ajattelen".

27.1.2012 21.36  Juhani

Ovelaa... oikeastaan niin ovelaa että meni jo yli ymmärryksen ;-)

30.4.2012 21.48  Kai M Ylöstalo

Miten olisi teoria, että Mabus onkin päivämäärä jolloin helvetti repeää valloilleen?!
Jos sanan mabus kirjaimet muutetaan aakkosten mukaan järjestyksessä seuraa seuraavaa: M = 13(kolmastoista aakkonen)A= 1,
B = 2 , U = 21 ja S = 19 saamme lukusarjan: 13.12.2119. Nostradamushan kirjoitti säkeet "salakielellä"
Miten kommentoit?

1.5.2012 9.00  Juhani

En sulje mitään vaihtoehtoja pois vaikka en pidäkään Nostradamusta minkäänlaisena profeettana. Mutta toisaalta ihmiset hakevat mielellään selityksiä jotka osuvat juuri meidän aikaamme. Jos oikein arvaan, niin tuohon liittyy seitsemän vuoden aika ennen repeämistä?

3.2.2023 0.50  Olli

M abus. Nostradamus oli ranskalainen.Monsieur abus. Herra väärintekijä/vallan väärinkäyttäjä.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini