Ennustuksia Kurikasta K18Lauantai 7.2.2009 - Juhani Eilola Olemme päässeet juuri eroon yhdestä maailmanlopun ennustuksesta. Mutta uusia tulee kuin sieniä sateella. Osaako tietokone ennustaa?Taitaa olla pakko myöntää että Web Bot on onnistunut ennustamaan ainakin Katriinan ja 911:n. Ja uusia Web Botin ennustuksia on odottamassa toteutumistaan. USA joutuu sen mukaan kesäkuussa 2009 konkurssiin ja kaatuu. 2010 kaatuu muu maailma ja yli 16 valtiossa tulee samanaikainen vallankumous. Parin, kolmen vuoden päästä sitten vielä sähkötkin lakkaavat toimimasta, kun maapallon sähkömagneettinen kenttää lopettaa toimintansa. Mihin ennustukset perustuvat?Nuo olivat hurjia ennusteita. Web Bot toimii sillä perusteella että se tulkitsee nettiä ja siellä olevia tunnevarauksia, jotka me ihmiset siis itse aiheutamme. Tosiasiassahan se tarkoittaa että me ihmiset itse ohjaamme ennustuksia mielikuvillamme, peloillamme ja asenteillamme. Web Bot vain huomaa mihin suuntaan olemme menossa ja laskee kuinka pian olemme siellä. Asenteita parantamalla ja toivoa lisäämällä myös Web Bot laskee maailmanloput paljon kauemmaksi. Ennustus KurikastaJos Web Bot tulkitsisi netin tunnesisältöä Kurikan osalta ja vetäisi siitä johtopäätöksiä tulevaisuuteen, niin Kurikan tulevaisuudesta syntyisi ehkä joitain tämän tyyppisiäkin ennustuksia. - Jikkyssä asenteena pyritään pitämään ennaltaehkäisevää terveydenhuoltoa, siksi on päätetty että JIK nastoittaa ilmaiseksi kenkiä Web Bot -ennustus: - Yleisen asenteen mukaan Kurikan talousarviota pitäisi seurata ja ottaa investointeja uuteen käsittelyyn. Lukio ehdotetaan mielipiteissä rakennettavaksi ammattikoulun viereen ja koulukeskuksen kaavaa vastustetaan. Web Bot -ennustus: - Kurikan talous on kommentaattoreiden mukaan syöksykierteessä. Emme tule enää yksin toimeen vaan tarvitsemme elvytystoimia. Web Bot -ennustus: Jne... pahimmillaan kurikkalaisten asenne johtaa osakesalkun häviämiseen jne. Uskon tietäväni Kurikan tulevaisuudesta paljon enemmän kuin pystyn ja uskallan kirjoittaa. Kaaos on tulossa, mutta myös positiivisia asioita on tulossa, talous on ehkä kaatumassa, mutta siihen on tulossa myös parannuksia. Uskon että odotukset ovat yhä kielteisempiä, mutta yllätykset ovat pääasiassa myönteisiä. Sanonko että "Kurikalla tulee menemään hyvin!" Jos sanoin sen nyt tarpeeksi painokkaasti ja saan myös muut uskomaan siihen, niin Web Bot ennustaisi että Kurikalla on edessään loistava tulevaisuus. |
Avainsanat: Ennustus |
|
7.2.2009 9.19
Juhani
Ilmaston muutoksen aiheuttamista joistakin kielteisistä ilmiöistä joita pyritään torjumaan, on todettu että ne ovatkin maapallon puolustusmekanismeja. |
7.2.2009 10.51
vanha kettu
Juhani, tekstin mikään kohta ei ole tarkoitettu moittimaan kirjoitustasi, ensimmäinen tulevaisuus arvioni on kaikille, kaikelle ja kaikista. Blogisi ovat mielenkiintoisia, eivätkä toista samaa. |
7.2.2009 11.35
Juhani
En tulkinnutkaan kirjoitustasi niin. |
7.2.2009 11.36
Juhani
Eikun oliko se tulojen kohdalla -merkkinen? |
7.2.2009 11.48
vanha kettu
Onhan aikojen kuluessa tullut selväksi, ilman jälkiviisauttakin, että kentällä tiedetään mikä on oikein ja mikä väärin. Kaikki tämä koulujen lakkauttamin, suurempiin yksiköihin meno ja hallinnon siirto kauaksi kansasta, yleinen pahoin vointi lisääntyy, väkivalta lisääntyy, kaikenlaiset tuhotyöt lisääntyvät. Lopputulos tulee olemaan todella raju. Ihmisten pää ei kestä, masennus ja syrjäytyminen lisääntyy tuoden mukanaan ikäviä toimia itseä ja muita kohtaan. |
7.2.2009 11.58
Juhani
Näemme ehkä asioita aika samalla tavalla. |
7.2.2009 12.20
vanha kettu
Asia jota olen usein pohtinut on, median keksimä "hyvän perheen lapsi" täytyyhän siinä perheessä olla jotain pahaa jos lapsesta tulee esim. tappaja. Puuttuu se välittäminen, huolehtiminen ja AIKA yhdessä oloon, liika kiire pilaa kaiken. Jos vain luodaan kulissit joista pidetään kiinni kynsin hampain näkemättä tai ei haluta nähdä yhteisön jäsenten pahaan oloa. Lapselle rahaa kouraa ja antaa heittää. Pienikin hyvä sana, rohkaiseva puhe, kosketus on tärkeä, pienikin. Asioita, joita kirjoitit hiukan eri sanoin, tärkeitä sanoja muutettuna teoiksi. |
Voi se loistava tulevaisuus olla takanakinpäin jos emme ryhdistäydy ja elä säkkiä myöten. Kaiken moisia ennustuksia on tehty kautta aikain; vuosi 2000 piti olla varma maailmanloppu, tietokoneet kaatuu ym........... Jotenkin maapallo toimii ja ihmiset mukana, ilmaston muutos on normaali sääilmiö joka tulee pieree lehmät tai ei. Tämä ihmisten kasvava tavaran ja rahan haaliminen, ahneus, virtuaali rahalla leikkiminen, kaiken pyhän kunnioituksen puute, toisten ihmisten huomioon ottamattomuus ja empatian puute, se kaikki on pieni maailmanloppu. Mennään liika lujaa, ihmistä ei ole luotu vauhtiin, pää ei kestä. Terveydenhoito on mennyt liian pitkälle, ihmiskunta rapistuu, entisaikaan vain vahvimmat, terveimmät ja vastustuskykyisimmät jäivät henkiin ja jatkamaan sukua. Nyt tällaiset kuten minä joka syön vaivoihini 15 kpl erilaisia tabletteja päivässä sekä olen leikkaus virheen takia kehäraakki, ynnä monet monet............. muut ihmiset olisimme vanhaanaikaan poistuneet vahvuudesta. Nykyään pitää tuottaa älyttömät määrät elintarvikkeita erilaisilla poppakonsteilla, geenimanipulointi ym. kyseenalaiset kontit käyttäen. Tänäpäivänä ihminen on niin täynnä kaikenmoisia säilytysaineita, että maatuminen on hidastunut rajusti, eli kuolemankin jälkeen pistää hantiin. Turhankin vakavaa tekstiä, mutta enpä tällä kertaa moittinut kurikkalaisia. Kevennys loppuun: Jos tuntuu siltä ettei lääkärien hoidot auta kolotuksiin niin varma on ,että Pihlajan Pekan hoidon jälkeen ei kolota. Hyvää yötä!