Itsenäisyyksiä

Lauantai 6.12.2008 klo 17.27 - Juhani Eilola

Itsenäisyyspäivänä kunnioitamme niitä jotka ovat olleet edesauttamassa sitä että saamme elää itsenäisenä kansakuntana kansakuntien joukossa. Kaikki heistä eivät ole tehneet sitä vapaasta tahdostaan, kaikki eivät ole antaneet poikiaan vapaaehtoisina rintamalle. Useat heistä lepäävät nyt sankarihaudoissaan. Osa on ikuisesti kateissa. Sitä enemmän meillä on heille velkaa !

Edellisen blogitekstin suomalaisten jälkeläiset asuivat Amerikassa. Heille on jäänyt Suomesta kuva, josta he ovat ylpeitä. He haluavat muistaa juuriaan vaikka eivät olekaan itse syntyneet Suomessa.

Myös omasta suvustani löytyy ihmisiä, jotka ovat ylpeitä suomalaisuudesta ja se näkyy mm. useissa suomalaisuudesta kertovissa kirjoissa. Jos jotakuta kiinnostaa, näitä kirjoja voi ostaa minulta.

Ylpeyttä voidaan tuntea myös syntymäkodista. Muualla Suomessa asuvat pohjalaiset ovat ehkä ylpeitä häjyistä. Kurikkalaisista joku voi olla ylpeä kun puhutaan Juha Miedosta. Esim. tämän päivän Kurikka-lehdessä oli sensuuntainen juttu.

Joku on sanonut ettei kehtaa sanoa olevansa kotoisin Kurikasta. Se johtuu täällä tapahtuvista kielteisistä asioista. Poliittisesta tilanteesta ja keskinäisestä riitelystä. 

Mutta voisiko kielteisetkin asiat ainakin jossain määrin kääntää myönteisiksi ?Amerikan suomalaiset ihannoivat juuriaan, mutta osaavat iloita kielteisistäkin asioista. Vaikkapa nyt siitä että suomalaiset ovat hölömöjä.

Millä tavalla se voitaisiin tehdä? Voisimmeko mekin nauraa itsellemme ja tehdä siitä Kurikalle vahvuus? Vai voisimmeko tehdä sovinnon ja kääntää riidat voitoiksi ?

Itsenäisyyttä on myös monilla muilla tahoilla kuin valtakunnilla. Ilman itsenäistä lehdistöä ajautuisimme ehkäpä anarkiaan, ehkä jopa menettäisimme itsenäisyytemme jollain tasolla.

Itsenäisyyksillä on kuitenkin rajansa. Valtakunta ei saa olla siinä mielessä itsenäinen että se saa teurastaa asukkaansa. Perhe ei saa olla siinä mielessä itsenäinen että siellä on siedettävä väkivaltaa. Lehti ei saa olla siinä määrin itsenäinen että se kirjoittaa kenestä mitä tahansa.

Politiikassahan halutaan tehdä maailmasta, maasta tai paikkakunnasta parempi paikka asua. Turvallinen, rauhallinen, onnellinen. Olemmeko me sillä tiellä?

Kommentteja ! Myönteistä ajattelua !

Paloja tältä päivältä

Tiistai 2.12.2008 klo 20.46 - Juhani Eilola

Kurikka pääsi maailmankartalle kun TV1:ltä tuli pieni dokumentti amerikansuomalaisista Angel Särkelästä ja Andy Saurista. He maalaavat kauniita tauluja kahvilla (kahvi siis maalina) ja olivat pitäneet näyttelyn Kurikassakin sukujuhlien aikaan. Varmaan joku muu tietää asiasta enemmän. Minkä suvun juhlat olivat kysymyksessä? Muurimäen? Ei ehkä, koska sitten voisimme olla sukua!

JIK:n YT-neuvottelijat kokoustivat tänään Jalasjärven sosiaalikeskuksessa henkilöstösuunnitelmasta, virka- ja työsuhteista, palkkojen harmonisoinnista, työsuojelusta jne... Olin mukana ehkä viimeistä kertaa KTN:n luottamusmiehenä.

Palkkojen harmonisoinnin osalta ei ole ehkä odotettavissa ihan helppo tulevaisuus. Sehän se aina uudistuksissa on vaikein kanto päättäjille, nostaa pienimpiä palkkoja. Varsinaiseen työtä suorittavaan portaaseen on vaikea laittaa rahaa sitä noin puolta miljoonaa euroa, jota harmonisointi kokonaisuudessaan vaatii. Uudistuksia halutaan tehdä mutta vain siihen saakka kun työntekijälle pitää maksaa jotakin. Ei sillä, saavat kaikki silti entisen palkkansa, sitä ei viedä mihinkään keneltäkään. Ei siis pelkästään valiteta.

Mutta mukavaa meillä - ainakin minulla silti oli. Paikalla oli kuitenkin monta vanhaa tuttua.

Katselin vanhoja valokuvia ja vastaan tuli kuvia Ailasalista, joka on Aila Lepistön vanha navetta täällä Korvenkylässä - vai sikalako se oli? Siitä tuli mukava paikka pitää tilaisuuksia. Olemme jo joitakin kertoja olleet kuuntelemassa Aatos Ilomäen johtamia Kurikan soittokunnan konsertteja ja muutakin musiikkia. Kuvassa sinipuseroinen nainen on itse Aila !

Tytär tuli käymään ja harjoittelimme laulua pojan häihin 13.12. Koska poika saattaa lukea tätä blogia niin laulua ei voi täällä paljastaa. Se on kuitenkin kaunis ja tytär osaa sen laulaa, minäkin osaan soittaa kun vain vähän alennettiin että on helpommat soinnut ;-) Nyt myös kaikki muut hyvät hääjuhlaohjelmanumerot ovat tervetulleita.

Arvostus ja muutosvastarinta

Maanantai 1.12.2008 klo 0.06 - Juhani Eilola

Olen ollut uskoton blogilleni, koska olin ihastunut erääseen toiseen, tummaan blogiin. En saanut kuitenkaan vastakaikua ja palasin omani pariin. Kuljin ihastuksissani hetken aikaa kuin sumussa näkemättä mitä sumun takana todella on.

Kiitän sitä joka minua lohdutti Jope Ruonansuun sanoin: "Kyllä tämä sade vielä tästä pakkaseksi muuttuu. Leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä". Kauniisti sanottu.

Olen työpaikallani KTN:n pääluottamusmies (tekniikka + työterveydenhuolto). On aika luonnollista että arvostan työntekijöitä jotka ovat valinneet minut luottamusmiehekseen. Jos en arvostaisi, olisin varmaankin ihan väärässä luottamustoimessa.
Näissä henkilöissä ei ole yhtäkään ylimääräistä työntekijää eikä kenelläkään ole millään kuntien välisellä mittarilla mitattuna liian suurta palkkaa.

Luottamustoimen takia saan olla mukana myös Jurva-Kurikka -liitoksen ja JIK:n YT-ryhmien kokouksissa. Tulevalla viikolla molemmilla ryhmillä on oma kokouksensa. Lisäksi olen saanut olla henkilöstön edustajana myös Jurva-Kurikka tekniikan toimialaryhmässä, jossa on muokattu mm. organisaatiota.

Luonnollisesti näissä yhteyksissä omat ajatukset mm. JIK:stä ovat muuttuneet. Ne ovat nyt myönteisempiä kuin aikaisemmin.

En löydä eikä mieleen tule koko aikaa etsiäkään valmistelijoista enkä oikein mistään henkilökunnan toiminnasta kielteisiä asioita. Missä olisi turha ihminen joka ei hoida työtään... ei heitä taida olla.

Enkä näe missään pientäkään viitettä muutosvastarinnasta. Mieluummin toivoa siitä että tulevaisuudessa kaikki olisi paremmin.

Entä kun siirrytään luottamusmiesorganisaatioon ?

Olen ollut yhteensä toistakymmentä vuotta lautakunnissa ja kaupunginhallituksessa. Olen tullut aina toimeen kaikkien kanssa enkä muista riidelleeni kenenkään kanssa. Jos olen niin blokissa voi ilmoittautua. Olen valmis pyytämään vieläkin anteeksi.

Kaupunginhallituksen aikana Matti Ollila istui vieressäni. Enpä usko että meillä kummallakaan on tuolta ajalta mitään pahaa sanottavaa toisistamme ja tulemme keskenämme toimeen myös nykyisin. Hassua sanottavaa voi olla puolin ja toisin. Muistan esimerkiksi sen kun....

Tiedän että ihmiset muuttuvat, mutta siltä ajalta kuin olen ollut mukana, mieleen ovat jääneet eri puolueista ainakin sellaiset hienot ihmiset kuin kaupunginhallituksen jäsen Tiina Laukkonen (Kok), nuorisolautakunnan puheenjohtaja Raimo Mäkynen (SDP), koululautakunnan puheenjohtaja Lasse Mukkala (Kesk, nyk.Kok), ystäväni Jukka Soini (SKL) ja hallituksen jäsen Alpo Juvonen (vas) sekä nykyinen hallituksen puheenjohtaja Maire Lammi (Kesk).

Luottamusmiehiin kohdistuva arvostus on kuitenkin enemmän asiakohtaista kuin henkilökohtaista.

Se mitä en arvosta, ovat sekä virkamiehissä että luottamusmiehissä toisten kiusaaminen ja nimittely taulapäiksi, jyväjemmareiksi ja ties miksi tai tärkeillä papereila ja pöytäkirjoilla "perseen pyyhkiminen".

Muutosvastarinta luottamusmiesten omassa keskuudessa on neljän vuoden välein todella kiivasta ;-) Eikä muutosvastarinta kohdistu vain oman vaalimenestyksen muutoksiin, vaan paljon myös vaalien jälkeisten voimasuhteiden muutoksen pelkoon.

Muutosvastarinnasta ja arvostuksesta voisi kirjoittaa kirjan, mutta tässä ne voi kuitata lopuksi kysymyksillä.

Mitä lisäarvoa ja hyötyä saavutetaan sillä että kaupungin palveluksessa olevaa työntekijää ei arvosteta vaan toimitaan päinvastoin? Tuleeko hänestä sillä tavalla parempi työntekijä?

Pitäisikö suuret muutokset dokumentoida reippaasti ennen toteuttamista niin että jokainen ymmärtää muutokset, niin työntekijä kuin työntekijöiltä palautteen saava luottamusmieskin?

Miksi jonkun luottamusmiehen nimen lausuminen arvostuksen osoituksena aiheuttaa aina kymmenen luottamusmiehen raivostumisen?

Mitä muita kysymyksiä pitäisi kysyä?

Suklaariippuvuus

Tiistai 18.11.2008 klo 21.20 - Juhani Eilola

On melkein pakko palata noihin eilisiin yläasteen näytelmiin ja rakentaa siitä aasinsilta JIK:iin.

Minna Leppinen kertoi pitäneensä yllätyksellisempänä ja erittäin hauskana käsikirjoituksena 9.H:n Suklaata suonissa...

Se on varmaan totta, nauroin melkein hengettömänä mm. psykologille joka yritti auttaa suklaariippuvuudesta kärsivää tyttöä mutta osoittautui lopulta itse todelliseksi parantumattomaksi ongelmatapaukseksi.

Suklaariippuvuuden takia naamaan oli tullut punaisia pisteitä eikä kaikki muutenkaan toiminut enää niinkuin piti.

Tästä pääsemmekin melkein heti aasinsillalle.

Olen ollut yllättynyt JIK:n liikelaitoskuntayhtymän johtajan Anna-Kaisa Pusan puheista ja kommenteista. Ja myönteisesti.

Olen aina odottanut että kuntoliikunnan ja muutenkin hiukan terveellisempien elämäntapojen puolesta tehtäisiin enemmän. Nyt tuntuu että Pusa on tuomassa tälle alueelle paljon vahvempaa ennaltaehkäisevää toimintaa kuin mitä täällä aikaisemmin on ollut. Ja onhan se totta, pitkäaikaiset suklaariippuvuudet ilman liikuntaa tekevät ihmisiä ennen aikojaan sairaiksi. Tavoitteena on että olisimme vielä vanhuksinakin hyväkuntoisia.

Toivottavasti JIK saa ohjattua myös omaa henkilökuntaansa liikunnan ja terveellisempien elämäntapojen pariin. Näyttää hullulta että joku puhuu muka vakavasti terveydenhuollon menojen ja resurssien lisäämisestä, mutta on itse osoitus siitä ettei ole nyt niin vakavissaan kun kyse on omasta terveydestä. Pusasta ei voi sanoa samaa. Hänellä ei ole punaisia pilkkuja naamassaan. Nyt alan uskoa että JIK oli ehkä sittenkin askel oikeaan suuntaan. Kun vain nyt näitä ajatuksia ei luottamusmiesorganisaatio pilaisi.