Suklaariippuvuus

Suunnistaminen on täydellinen liikuntamuoto. Se ei vaadi pelkästään silmät sumeina paahtamista, vaan voi olla leppoisaa liikkumista luonnossa, kunhan vaan hengitys tihenee.
Toinen tärkeä merkitys on pään käyttämisellä: ei hirmu vauhti auta, jos on alinomaa eksyksissä. Maastossa liikkuminen parantaa kropan hallintaa - ei niin helposti hojaannukaan.
Kolmas pointti on rentoutuminen, luonnon tajuaminen. Kohtuullisesti nautittu suunnistaminen pitää psykiatrinkin loitolla (paitsi ehkä uusimmassa Vuoden Eteläpohjalaisessa Kylässä, Ruonalla, jonka kyläpäällikkönä on psykiatri).
Neljäs näkökulma on suunnistuksen soveltuminen kaiken ikäisille. Vaikka koko perhe yhdessä suunnistamaan.

Ja Jukolan viesti... viime kesänä se oli itselleni aivan mieletön kokemus. Se kyllä vähän ylitti kohtuullisen nauttimisen rajan, mutta oli aivan uskomaton tunne seisoa lantiota myöten suossa, edessä mieletön kallionousu vuoren päällä olevalle rastille... vieressä seisoi toinen yhtä huonokuntoinen - naurettiin yhdessä voimattomalle ololle ja kiivettiin rinnakkain vuoren päälle... ja mikä voitonriemu vaikka taitosten alla oli piilossa vielä kilometritolkulla rasteja...

Mutta oli se ikimuistoinen kokemus. Toivottavasti mahdun johonkin ryhmään ensi vuonna !

Pohjonen tuossa käyttää jostain lajista ilmaisua suunnistaminen, miksei oijjustaminen. Suunnistus on nykykieltä, vaikka puskissajuoksulle onkin yritetty keksiä parempia nimiä.

Kilpasuunnistus muuten ei ole mitään nauttimista. Minä en ole ainakaan koskaan ihannoinut räkääni poskella tai polskimista kaulaani asti ylettyvässä nevalutakossa. Kisan jälkeen ihannointi on kyllä todellista. Kumma kyllä.

Onko kuvassa viestiä kansanedustajalle tuova nuori kääpä blogin pitäjä? Jos on, ihmettelen etten tunne, koska olen trampannut viestin saajan kanssa kesät talvet yli neljäkymmentä vuotta. Asun kyllä toisahalla.

Olin silloin vielä nuori ;-) Paino ehti nousta välillä yli 90 kiloon ja nyt se on taas vaihteeksi matkalla alaspäin. Toivottavasti talvikausi ei katkaise hyvää harjoittelukierrettä...

En osaa sanoa tunnenko minä sinua kun en tiedä edes etunimeä. Mutta en minä Juhan kanssa ole yhdessä leikkinyt enkä edes harjoitellut. Viesteissä olemme olleet samassa joukkueessa muutamia kertoja ja muutamassa kansallisessa kisassa on etsitty yhdessä samaa rastia. Mutta edes Juha ei muista sitä. Minä muistankun Juha oli silloin jo niin suuri kuuluisuus. Olin mukana myös Kankaanpään Jukolan viestissä jossa Juha ja Anders Järderud ottivat pienen etumatkan jo lähtöalueella. 13.6.(1975?) satoi lunta. Viereisessä teltassa majaili silloinen toinen kuuluisuus, Tsekin naishiihtäjä Blanca Paulu...

Yritän muistella kuka voisit olla mutta en keksi. Joku huippusuunnistaja Alavudelta? Tosin olen huomannut etteivät edes kaikki aikoinaan samassa sarjassa suunnistaneetkaan tunne minua. Olen aika onnellisessa asemassa kun tässä iässä kuitenkin vielä muisti pelaa monia muita paremmin ;-)

Kankahanpääs olin minäkin. Oli hianua päästä suuren saunan lauteille kun lumises puistikos oli pitänyt kiskoa toistakymmentä kilsaa... henki hiäveris. Seuran pualesta.
Anders Gärderud taisi olla Kankahanpäätä edeltäneessä Jukolassa yhtaikaa kanssani ankkuriosuuden viimeisellä rastilla. Mies katosi siitä kuin tuhka tuleen, onneksi näin numeron. Katsoin jälkeenpäin taululta, Olympiavoittajahan se siellä metsässä vähän kirmaili... Luulin silloin itsekin olevani jonkinlaisessa kunnossa.

Kyllä arvoituksen laitoit... Kuka kumma mahdat olla. Suunnistat ilmeisesti 50 tai 55 -sarjassa nykyään ? ;-) Olen itse 385:s viiskymmpisissä, mutta uudesta alusta on vasta puoli vuotta... ehkä ensi kesänä on jo hiukka ylempänä tai sitten ei...

Arvaanko väärin jos arvaan että asut kokonaan Suomen ulkopuolella? Jossain Keski-Euroopassa, Hollannissa tai Belgiassa tai siinä suunnassa... tämä tosiaan kiusaa ;-)

Ulkopuolella joo. Täälläkin voi suunnistaa, sen tietää moni lukijasikin. Käynytkin on moni...
Uusia aloituksia on tehty ja tehdään. Vanha nilkanuljahdus viivytti alkua pariin otteeseen, mutta toisaalta navanseudun hyvinvointi alkoi rehottaa. Viime kesänä kävin tyttären kanssa iltarasteilla Kristiinassa, Kurikas ja Kauhajoella. Nyt krenaa polvet. Olin jo päässyt vanhanaikaiseen joka päivä lenkillä kerran tai kaksi, kolmen kuukauden ajan. Nyt pitää lähteä lekuria haastattelemaan...

Itselläni on vain tavoitteena ylittää talven ajan 40 km viikossa. Nyt se on pysynyt 40-50 välillä aika hyvin. Tällä viikolla tuli 42. Mutta on sekin joka päivälle jaettuna 6 km päivässä. Onhan se kilpaurheilijaan nähden vähän, mutta viime vuosien "minuun" aika paljon.