Arvostus ja muutosvastarinta

Maanantai 1.12.2008 klo 0.06 - Juhani Eilola


Olen ollut uskoton blogilleni, koska olin ihastunut erääseen toiseen, tummaan blogiin. En saanut kuitenkaan vastakaikua ja palasin omani pariin. Kuljin ihastuksissani hetken aikaa kuin sumussa näkemättä mitä sumun takana todella on.

aut_0128.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

 


Kiitän sitä joka minua lohdutti Jope Ruonansuun sanoin: "Kyllä tämä sade vielä tästä pakkaseksi muuttuu. Leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä". Kauniisti sanottu.


Olen työpaikallani KTN:n pääluottamusmies (tekniikka + työterveydenhuolto). On aika luonnollista että arvostan työntekijöitä jotka ovat valinneet minut luottamusmiehekseen. Jos en arvostaisi, olisin varmaankin ihan väärässä luottamustoimessa.
Näissä henkilöissä ei ole yhtäkään ylimääräistä työntekijää eikä kenelläkään ole millään kuntien välisellä mittarilla mitattuna liian suurta palkkaa.

Luottamustoimen takia saan olla mukana myös Jurva-Kurikka -liitoksen ja JIK:n YT-ryhmien kokouksissa. Tulevalla viikolla molemmilla ryhmillä on oma kokouksensa. Lisäksi olen saanut olla henkilöstön edustajana myös Jurva-Kurikka tekniikan toimialaryhmässä, jossa on muokattu mm. organisaatiota.

Luonnollisesti näissä yhteyksissä omat ajatukset mm. JIK:stä ovat muuttuneet. Ne ovat nyt myönteisempiä kuin aikaisemmin.

En löydä eikä mieleen tule koko aikaa etsiäkään valmistelijoista enkä oikein mistään henkilökunnan toiminnasta kielteisiä asioita. Missä olisi turha ihminen joka ei hoida työtään... ei heitä taida olla.

Enkä näe missään pientäkään viitettä muutosvastarinnasta. Mieluummin toivoa siitä että tulevaisuudessa kaikki olisi paremmin.


Entä kun siirrytään luottamusmiesorganisaatioon ?

Olen ollut yhteensä toistakymmentä vuotta lautakunnissa ja kaupunginhallituksessa. Olen tullut aina toimeen kaikkien kanssa enkä muista riidelleeni kenenkään kanssa. Jos olen niin blokissa voi ilmoittautua. Olen valmis pyytämään vieläkin anteeksi.

Kaupunginhallituksen aikana Matti Ollila istui vieressäni. Enpä usko että meillä kummallakaan on tuolta ajalta mitään pahaa sanottavaa toisistamme ja tulemme keskenämme toimeen myös nykyisin. Hassua sanottavaa voi olla puolin ja toisin. Muistan esimerkiksi sen kun....

Tiedän että ihmiset muuttuvat, mutta siltä ajalta kuin olen ollut mukana, mieleen ovat jääneet eri puolueista ainakin sellaiset hienot ihmiset kuin kaupunginhallituksen jäsen Tiina Laukkonen (Kok), nuorisolautakunnan puheenjohtaja Raimo Mäkynen (SDP), koululautakunnan puheenjohtaja Lasse Mukkala (Kesk, nyk.Kok), ystäväni Jukka Soini (SKL) ja hallituksen jäsen Alpo Juvonen (vas) sekä nykyinen hallituksen puheenjohtaja Maire Lammi (Kesk).

Luottamusmiehiin kohdistuva arvostus on kuitenkin enemmän asiakohtaista kuin henkilökohtaista.

Se mitä en arvosta, ovat sekä virkamiehissä että luottamusmiehissä toisten kiusaaminen ja nimittely taulapäiksi, jyväjemmareiksi ja ties miksi tai tärkeillä papereila ja pöytäkirjoilla "perseen pyyhkiminen".

Muutosvastarinta luottamusmiesten omassa keskuudessa on neljän vuoden välein todella kiivasta ;-) Eikä muutosvastarinta kohdistu vain oman vaalimenestyksen muutoksiin, vaan paljon myös vaalien jälkeisten voimasuhteiden muutoksen pelkoon.


Muutosvastarinnasta ja arvostuksesta voisi kirjoittaa kirjan, mutta tässä ne voi kuitata lopuksi kysymyksillä.

Mitä lisäarvoa ja hyötyä saavutetaan sillä että kaupungin palveluksessa olevaa työntekijää ei arvosteta vaan toimitaan päinvastoin? Tuleeko hänestä sillä tavalla parempi työntekijä?

Pitäisikö suuret muutokset dokumentoida reippaasti ennen toteuttamista niin että jokainen ymmärtää muutokset, niin työntekijä kuin työntekijöiltä palautteen saava luottamusmieskin?

Miksi jonkun luottamusmiehen nimen lausuminen arvostuksen osoituksena aiheuttaa aina kymmenen luottamusmiehen raivostumisen?

Mitä muita kysymyksiä pitäisi kysyä?

Avainsanat: Politiikka


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini