Yriryssaneerausta

Sunnuntai 13.12.2009 klo 11.28 - Hermes, Pampaliini ja Weikko

Teksti on ideoitu nuorten kanssa jo vuonna 1993 Korvenkylän Käpy-ATK -kerhossa ja löytyi vahingossa pöytälaatikon pohjalta. Tässä teksti nykypäivään päivitettynä.


17.12.1993 Hinku & Yskä, Bryssel

EU-komissio kokoontui torstaina 16.12. täällä Brysselissä. Kokouksen puheenjohtaja Jackye Deloort vaati suomalaisten yritysten sekä maatalouden alasajoa.

Suomessa vaatimukseen on suhtauduttu myönteisesti. Kaikki Suomen presidenttiehdokkaat kannattavat tämän uuden käänteen johdosta Suomen välitöntä (ensi viikolla) liittymistä Euroopan Unionin jäseneksi.

Vaasan läänissä tehdyn gallupin mukaan, johon osallistui 50 lasta ja lapsenmielistä, 98% hyväksyy yritysten alasajon sillä ehdolla, että kaikki yritykset saneerataan ATK-alalle. Hinku & Yskän tekemän tutkimuksen mukaan se on maailmalla nopeimmin kasvava teollisuudenala.

Neuvottelut yrityssaneerauksesta

Viime yönä käytiin tiiviitä neuvotteluja ulkoministeri Heikki Haaviston johdolla.

Neuvotteluissa väläyteltiin mm. seuraavia mahdollisuuksia:

- Koiviston ja Koskenkorvan korpputehtaat siirtyvät tuotannossaan ATK-alalle. Korppujen kosteudenkestävyyttä ja kopiointisuojat lisätään. Tämän prosessin johdosta käytetyt korput voidaan syödä, joka sinänsä on ATK-alalla ennenkuulumatonta. Samaa menetelmää on kokeiltu vasta vaatetusalalla.

- IBM:n Suomen osasto ryhtyy suunnittelemaan suurempia levykeasemia niin että korpun lisäksi asemaan sopivat myös Vaasan isot näkkileivät. Myös CD-asemien kokoa kasvatetaan niin että sinne mahtuvat myös reikäleivät ja muut leipomoalan tuotteet.

- Suomen lääkäriliitto ryhtyy kehittämään rokotetta tietokoneviruksia vastaan. Tämän johdosta koneisiin joudutaan asentamaan erillinen pehmiö ruiskeiden antamiseksi. Pehmiötuotannosta vastaa jalasjärveläinen Lennol Oy, joka luopunee muusta tyynytuotannostaan.

- Maanviljelijät puolestaan ovat vaatineet mikrojen varustamista mm. erillisellä perälevyllä sekä kiintolevyjen varustamista nelivedolla.

img_3374.jpg

Salaojakoneita kavennetaan uudella direktiivillä koska putkistot korvataan n. 50 kertaa kapeammalla valokuidulla.


 - Kauneussalongit velvoitetaan järjestämään vuosittain Pariisissa suomalaisen ATK-tuotannon kauneuskatselmus. Katselmuksessa kruunataan Miss Amiga ja Mr PC. Valinnassa kiinnitetään erityistä huomiota koneen ryhtiin, perälevyyn sekä tekoälyyn. 

- Kurikkalaisella Ropposen koiratarhalla aletaan jalostaa pitkähäntäisiä hiiriä, joihin paikallisen elektroniikka- ja kodinkoneyrityksen Vierimaa Oy:n huollossa asennetaan adapterit.

Jos nämä kokeilut tuottavat positiivisen tuloksen, aletaan myös muut vielä toiminnassa olevat alat valjastaa ATK-teollisuuden käyttöön. Käyttämättömiä voimavaroja on vielä mm. sähkölaitoksilla ja yritysten varavoimaloilla.

1 kommentti . Avainsanat: Hauskat

Neitsytpoika

Maanantai 31.8.2009 klo 22.16 - Juhani Eilola


Tämä on erityisen hauska tositarina joka tapahtui lähipiirissäni, mutta vaatii ehkä tietynlaista asennoitumista kyseisiin tilanteisiin.


 

5-vuotias pikkupoika kuuli olevansa horoskooppimerkiltään neitsyt. Tietysti neitsyt oli sanana hänelle vielä tuntematon ja niinpä poika käytti sitä hauskoissa tilanteissa.

Kun pojalta kysyttiin mikä hänestä tulee isona, niin hän vastasi:
"Musta tulee Neitsytpoika ja muutan metsään asumaan!"

Kun vanhemmat menivät kauppaan niin poika hurjasteli kauppakärryllä pitkin kauppaa ja huusi kuin Jaffamainoksessa ikään:
"Neitsyt tulloo!"

Tietysti äidin piti jotenkin yrittää selittää jatkuvasti neitsyenä esiintyvälle pojalle mikä se neitsyt oikein on saadakseen neitsytinnon vähenemään:
"Neitsyt on sellainen puhdas ihminen joka ei ole liannut itseään."

Poika meni leikkimään ja mietti kuulemaansa, mutta tuli jonkin ajan kuluttua vielä kysymään:
"Käykö neitsyt suihkussa?"

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Hauskat

Lypsyllä

Perjantai 27.2.2009 klo 22.37 - Juhani Eilola


Teki mieli kirjoittaa blogiin jotakin mutta pää oli tyhjä. Siksi menin vaimoni oppikirjahyllylle ja valitsin sieltä päivän kirjan:

Jan Hulsen: Lehmähavaintoja (Finnish edition)

 Jossa: Lehmä=kansalainen,
Karjanhoitaja=kaupunginvaltuutettu


Kansalaisen anatomia

Ymmärtääkseen kansalaisia, valtuutetun täytyy tuntea kansalaisen anatomiaa. Jos hän esim. on päärynän muotoinen, niin hän luultavasti pian poikii. Jos hän on omenan muotoinen, niin olisi syytä vähentää rehun syöntiä ja liikkua enemmän laitumella. Markka laitumelle on viisi markkaa kansalaisen terveydelle.

Tehdessäsi havaintoja, käytä silmiäsi, nenääsi ja käsiäsi. Muista että myös runsastuottoiset kansalaiset ovat alttiita vaivoille. Kaiken kaikkiaan kansaisia on hoidettava hyvin, sillä huonosti hoidettu karja myös tuottaa myös kunnalle vähän.

Lypsäminen

Kansalaiset lypsetään nykyään lähes aina automaattisesti ja yhteiskunnallisten lypsyrobottien aikaudella kansalaiset myös pysyvät tyhjinä. He ovat oppineet tulemaan automaattisesti robotille sillä juuri tyhjiin lypsetyn kansalaisen olo on reipas ja keveä.

Jos joku kansalainen voi huonosti ja hänellä on esim. utaretulehdus, niin hänet lypsetään käsin ja tuotto kaadetaan viemäriin niinkuin usein kunnallisessa päätöksenteossa on muutenkin tapana.

Menestystekijät

Niissä kunnissa joissa saadaan hyviä tuloksia, on keskitytty kuntalaisten hyvään hoitoon ja yksittäisten kansalaisryhmien menestystekijöihin.

Hyvin toimiva lypsykone ja vedinten terveys ovat menestyksen edellytyksiä. Rajoittamaton pääsy puhtaan veden äärelle on myös tärkeää, samoin kansalaisten kuntoluokitus.

Menestytekijöiden uhkana ovat tietenkin monet riskit, joista pahin on hapanpötsi ja usein myös sorkkaongelmat.


Kirja siirtyy kuvailemaan yksityiskohtaisesti estrogeenitason vaikutuksia kansalaisiin. Sitä osaa ei kuitenkaan voida tässä julkisesti käsitellä.


Seuraavalla kerralla on vuorossa kirja "Nauta- ja sikatilan ruokintastrategia".

3 kommenttia . Avainsanat: Hauskat

Hauskoja elämän yksityiskohtia

Tiistai 17.2.2009 klo 23.10 - Juhani Eilola

Elämässä on yhä uudelleen ja uudelleen toistuvia tapahtumia. Varmaan niitä on jokaisella. Tässä muutamia omia elämän toisintoja.


WC:ssä käynti

Meillä säilytetään WC:ssä Aku-Ankan taskukirjastoa. Joka ainoa kerta käteen osuu taskukirja nro 15. Avaan sen ja luen ensimmäisen lauseen: "Sinäkö siellä pakettien takana piileksit, Urmas?"

img_2578.jpgKysyin lapsilta tietävätkö he mistä kyseinen lause on tuttu. Molemmat tiesivät. Sama taskukirja osuu myös heidän käsiinsä kerta toisensa jälkeen.

Vaimolla on parempi tapa, hän avaa taskukirjan puolivälistä koska epäilee nähneensä jo alun ;-)

 


Perheenjäsenen odottaminen

Yksi jatkuvasti toistuva "ihme" on saapumisen ihme. Vaimo opiskelee työn ohella ja tulee kotiin vähän koska sattuu. Joskus odotus käy sietämättömän pitkäksi ja on ihan pakko soittaa missä hän viipyy. Lähes poikkeuksetta vastaus on: "Ajoin juuri pihaan".

Jos itse tulen myöhässä kotiin, niin lähes poikkeuksetta kännykkä soi juuri kun käännyn liittymästä sisään. Vaimohan se siellä: "Missä oikein viivyt?"


Kännykkä yleensä

Yksi aivan ihme juttu on se että kännykkä soi joka kerta kaupan kassalla. Kuin joku olisi nurkan takana kurkkimassa: "NYT!"


Unissaan puhuminen

Aina kun elämässä on stressiä, puhun helposti unissani. Jurva-liitoksen jälkeen puhuminen on aika rajusti lisääntynyt ;-) Voi toki johtua jostakin muustakin.

Kaikkein hauskimpia ovat tilanteet kun herääminen tapahtuu juuri kun pitäisi sanoa jotakin. Hämmennys valtaa mielen... monta kertaa olen varmuuden vuoksi sanonut mitä aioinkin. Lopulta olen huomannut että ei olisi tarvinnut...


Kahvinkeitin ja silitysrauta

Ja sitten se kaikkein yleisin, joka on varmaan tuttua jokaiselle. Istun autoon, laitan sen käyntiin ja olen laittamassa vaihdetta silmään kun mieleen tulee "...jäikö kahvinkeitin päälle?" Pakko se on käydä tarkastamassa. Eihän se päällä ollut. Tarkistinhan sen jo lähtiessä kolme kertaa ;-)

Kun pääsen autoon, niin vaimo kysyy: "Tulikohan se silitysrauta sammuksiin?" Ei ole muuta mahdollisuutta kun käydä katsomassa... katson samalla varmuuden vuoksi ihan kaiken läpi ettei enää tarvitse tulla.

Istun takaisin autoon, laitan vaihteen päälle ja lähden pihasta. 50 metrin päässä muistuu mieleen: "Tulikohan se ulko-ovi lukkoon?"

juhanikit.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 


Joka kerta kun otan kitaran käteen, plektra on hukassa eikä sitä löydy mistään. Joka kerta kun siivoan, plektroja on joka nurkassa.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Hauskat

Murehtien onneen

Perjantai 2.1.2009 klo 14.54 - Juhani Eilola

Lueskelin juuri äsken Ellis Weinerin kirjaa Murehtien onneen. Ellis Weiner ja myös kirjan kuvien piirtäjä Roz Chast ovat maailmalla tunnettuja murehtimisen asiantuntijoita. Yritän nyt soveltaa tässä tekstissä jollain lailla murehtimisen perusoppeja Kurikkaan.


Millä murehtimisasteella Kurikassa ollaan ?

Kirjoittaja on jakanut murehtimisen viiteen eri lajiin. Kurikassa ollaan käsittääkseni neljänneksi vakavimmalla tasolla eli synkkien ajatusten märehtiminen. Se esiintyy levottomana liikehtimisenä ja vaivoin hillittynä levottomuutena. Tällä tasolla ollaan  kuumenemassa kohti kiehumispistettä.

Seuraava ja vakavin aste on paniikkiin joutuminen. Se sisältää äärimmäistä kiihtymystä ja lopettaa kaiken järki- ja tunneperäisen toiminnan.

Koska hallittua murehtimista kuitenkin voi käyttää välikappaleena onneen ja menestykseen, niin olisi syytä olla nousematta tuolle tasolle. Ehkä paras taso olisi ykköstaso eli Mietin vain -taso, jossa käydään läpi pientä älyllistä hämminkiä ja emotionaalista levottomuutta.

Kirjoittaja kirjoittaa: "Saadakseen tämän valtavan voiman käyttöönsä murehtimista opiskeleva joutuu opettelemaan, kuinka murehtia hitaasti ja harkitusti, tietoisesti ja tavoitteellisesti....
... Hyvinvointi, tyytyväisyys, valta, vaikutusvalta ja ilo voivat olla sinun, kun sinusta tulee taitava murehtija."

Ketjumurehtiminen

Tämä on Kurikassa yleisin murehtimisen taso. Jos jonkin asian esittää tietty puolue, niin ketjumurehtimisessa siinä täytyy olla jotakin vikaa, joka johtaa sitä seuraaviin murheisiin. Esimerkki ketjumurehtimisesta voisi olla tällainen:

- kuntien talous heikkenee
- Kurikan talous heikkenee
- Kurikassa on liikaa Investointeja
- Kurikka joutuu ottamaan lainaa
- Kurikka menee konkurssiin
- terveydenhuolto ei enää toimi
- kuolen käärmeenpuremaan

Siinä esimerkkiketju, jonka avulla murehtija voi joko parantaa tilannetta tai tutkia onko ketju todellinen. Kirjan yksi esimerkkiketju alkoi ilman saastumisesta ja päättyi suklaavanukasteollisuuden romahtamiseen.

Jos ei löydy murehdittavaa

Kirja antaa ohjeita myös murheiden etsimiseen. Hyviä ideoita ovat sanomalehden lukeminen, äidille soittaminen, uutisten katsominen, peiliin tuijottaminen, tiliotteen tarkastaminen ja vaikka tekemättömien töiden miettiminen.

Ja toden totta, kirja on oikeassa. Niille joille tästäkään huolimatta ei löydy murehdittavaa, on tarjolla erilaisia kulttuuri- ja urheilutapahtumia. Näitä voisi Kurikassakin harkitä järjestettäviksi. Ei vain huumorilla vaan myös vakavasti: Kurikan kansanpaniikkijuhlat, Uneton Kurikka-juhlat, Kurikan toivoton ympäriajo ja Ahdistuksen kuusiottelu, jossa lajeina voisivat olla itsekseenhöpiseminen, käsien vääntely, irvistely, jälkiviisaus, purnaus ja huokailu.

Näistä löytyy tie murheeseen ja ehkä sitä kautta onneen.

Kumouksellinen murehtiminen

Murehtimalla voi myös heikentää muiden asemaa kunhan murheensa vain kertoo julki. Voit olla esim. huolissasi toisen ihmisen työtehosta, rehellisyydestä ja jopa omien pomojen tekemistä suunnitelmista. Tämä yleensä tehdään kiertoteitse.

img_2350.jpgUudessa Kurikassa kaikkein tehokkainta on murehtia niitä jotka eivät halua uudistaa mitään. Sillä tavalla minusta itsestäni tulee uudistumiskelpoinen.

Murheella on kirjan mukaan myös parisuhteessa valtava voima. Suosittelen kirjaa.

Ja lopuksi

Kirjan lopussa on niin hauska kuva että jokaisen on pakko mennä nyt kirjastoon ja hakea tämä kirja. Murehtijan valtatiellä näkyy ei kaistojen päällä: Kiihkoilijat / Hullut / Kaistapäät ja tietenkin päällimmäisenä yhteinen kyltti: Kaikki kaistat yhtyvät 300m.

Sen lisäksi tie on täynnä huomautuksia: Hirvien ylityspaikka, Liukas märkänä ja kuivana, Putoavien kivien alue, Ei palveluja,

Kuvaa hyvin ihmistä.


Haaste: Keksi lisää kurikkalaisia kulttuuri- ja urheilutapahtumia murehtijoille. Keksi uusia kurikkalaisia murehtimisketjuja. Keksi millä tavalla murehtimalla voit saada muut näyttämään heikommalta kuin itsesi tai millä tavalla murehtimalla voi kehittää asuinympäristöä.

Oletko koskaan onnistunut murehtimisessasi ? Kertokaa omia menestystarinoitanne.

Kommenttitila on vapaa.

8 kommenttia . Avainsanat: Hauskat, Elämänhallinta

Nauru on vakava asia

Maanantai 29.12.2008 klo 0.58 - Juhani Eilola

Hauskaa Joulun jälkeenkin 

Raskaan Joulun jälkeen saa vihdoinkin mennä raatamaan. Sen kunniaksi lueskelin hiukan hauskoja juttuja muista kurikkalaisblogeista. Käykää tekin lukemassa ja antakaa omia vitsejänne tämän blogitekstin kommentteihin.

Kaipaan erityisesti sellaisia hauskoja juttuja jotka sopivat työpaikan kokouksiin kevennyksiksi.

http://janskuli.vuodatus.net/blog/130418

http://optimistin.vuodatus.net/blog/category/Hauskaako

Nauru on vakava asia 

Naurusta puheenollen... siitä on oikein pidempääkin aineistoa netissä. Salon lähellä on Ystävyyden Majatalo -niminen paikka. Sen pitäjä Daniel Nylund on kirjoittanut naurusta seuraavan tekstin:

Daniel Nylund: Nauru on vakava asia

Siinä on lähes 100 sivua joten aikaa täytyy varata jos haluaa lukea koko tekstin. Mutta selaa nyt vaikka ensin vain sisällysluettelo joka on jutun alussa.aut_5012.jpg




 

 

 

 

 

 

 

  

Hauskoja ja nauruntäyteisiä välipäiviä ! tv. Juhani

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Hauskat, Elämänhallinta

Kurikan Mr. Bean

Sunnuntai 23.11.2008 klo 23.51 - Juhani Eilola

img_1889_copy.jpgEdellinen blogiteksti on niin raskas että laitetaan mukaan jotakin kevyempääkin.

Kaikille tapahtuu noloja tilanteita ja toivon että kerrotte niitä kommenteissa, mutta olen melko varma ettei kukaan ylitä seuraavaa tositarinaa. Ehkä se ei ole niin valtavan hauska, mutta kuvittele omalle kohdallesi seuraava tilanne.


Isoäidin luona

Olin perheen kanssa katsomassa isoäitiäni Teuvan vanhustentalolla. Hän asui rivitaloasunnossa jossa oli samasta tuulikaapista ovi kahteen asuntoon. Toisessa asunnossa ja kerhohuoneessa oli juuri hautajaiset meneillään.

Otin lapseni syliin ja istuin keinutuoliin. Keinuimme aika kauan tuolissa kun hän yhtäkkiä oksensi. Keinutuolin alla oli valkea villalankamatto, joten yritin kerätä oksennuksen syliini. Sitä tuli tietenkin mielettömästi. Olimme ympäriinsä oksennuksessa.

Pääsin keinutuolista pois niin ettei matto sotkeutunut. Mutta vaatteita ei voinut vetään pään yli pois, koska sitten hiuksetkin olisivat olleet tuhrussa. Päätin lopulta mennä suihkuun vaatteet päällä.

Suihkun jälkeen riisuin vaatteet ja jätin jalkaan vain lyhyet kalsarit.

Ulkona oli lunta ja pakkasta. Soitin appiukolle että toisi uudet vaatteet, mutta kun oli lauantai-ilta niin hän oli juonut eikä kenelläkään muulla ollut ajokorttia.

Etsimme asunnosta päällepantavaa, mutta mitään järkevää ei löytynyt ellei siksi laskettu isoäidin röyhelösilkkiyöpukua. En kuitenkaan suostunut laittamaan sitä. Olin naurettavan näköinen se päällä. Mitään hassumpaa ei enää voinut olla - ainakin luulin.

Lopulta päätin että menen nurmikon puolelta parvekkeen ovesta ulos ja juoksen päädyllä olevalle autolle. Se tuntui parhaalta vaihtoehdolta koska asunto oli viimeinen eikä kenenkään ohi tarvinnut mennä, kukaan ei näkisi kun vain toimii nopeasti.

Avasin oven ja juoksin niin kovaa kun pääsin päädyllä olevaan autoon. Muuten hyvä paitsi että se hautajaisporukka oli  kokonaisuudessaan siellä päädyllä !

En enää kääntynyt takaisin vaan juoksin kalsareillani hautajaisväen läpi autoon, käynnistin sen ja ajoin pois. 

Kävin vaihtamassa appiukon puhtaat vaatteet päälle ja tulin takaisin kun puna naamalta oli laskenut. Onneksi porukka talon päädyltä oli sillä aikaa kadonnut.

Enää nolompaa olisi ollut vain juosta isoäidin röyhelöpuku päällä.

6 kommenttia . Avainsanat: Hauskat