Viisi miljoonaa

Torstai 4.10.2012 klo 22.30 - Juhani Eilola


96uus.jpgVarakkuutta

Eräs kansanedustaja on sanonut että ihminen on epäonnistunut elämässään ellei hänellä ole 50-vuotiaana omaisuutta vähintään viiden miljoonan euron arvosta.

Vuotta kohti se tekee 100.000 euroa. Hyvä vertailukohta on esim. minun palkkani jota olen ehtinyt 34 työvuoden aikana saada maksimissaan ehkä noin 500.000 euroa. Kun siitä vähennetään seitsemänhenkisen perheen kulut niin ollaan aika lähellä nollaa. On aika helppo todeta ettei sitä viittä miljoonaa olisi ehkä hankittu aivan rehellisin keinoin tai ainakin se olisi tapahtunut suhteellisen vastikkeettomasti verrattuna jokapäivittäiseen työpanokseen.

Mitä rahalla saa?

Rahalla saa omaisuutta ja suurella rahalla saa arvokasta omaisuutta. Itse olen epäonnistunut koska omaisuus ei yllä lähellekään menestyvän miehen viittä miljoonaa. Vai olenko?

Silti niillä varoilla joita on ollut käytettävissä, olen saanut kodin, vaimon,  viisi lasta ja kymmenen lastenlasta. Olen saanut auringonpaistetta ja vettä sekä hyviä ystäviä ja työkavereita. Eikä huono homma ole sekään ettei viimeiselle lauttamatkalle tarvitse vääntäytyä neulansilmän läpi ! Omaisuuksia joille ei voi arvoa edes laskea. Paljon enemmän kuin viisi miljoonaa. Kultaa on monenlaista.

Kun ei omiaankaan !

Aika usein on nähnyt sanottavan ettei kunnan asioita pitäisi valita hoitamaan sellaisia jotka eivät omaakaan taloutta pysty hoitamaan. Yhtä hyvin voidaan sanoa ettei pitäisi valita sellaisia jotka eivät itsekään ole pystyneet pitämään koossa omaa yhteisöään. Eikä sellaista joka ei itsekään toimi terveytensä eteen. Ei sellaisia eikä sellaisia...

Millaisia sitten. Rikkaita, kauniita ja rohkeitako? Onko kunta pohjimmiltaan se jota hoidetaan vaiko kuntalainen?

Jos se on vain kunta jota hoidetaan kuin pankkia, niin silloin tarvittaisiin vain pankkiireja.Jos hoidetaan ihmisiä, niin tarvitaan lähihoitajia, lääkäreitä, opettajia, lastenhoitajia, siivoojia ja jopa kartoittajia!

Kirjoitin kärjistäen mutta toivottavasti sain ajatuksesi liikkeelle. Huomenna jatketaan varmaankin vanhuksista ja lapsista.

Maanantaina nro 96 muuttaa vanhan toimintakeskuksen ylimpään kerrokseen. Siitä kertoo alla oleva video. Näyttää vähän siltä kuin Margit olisi auttamassa, vai tunnistanko oikein?

Avainsanat: Vaalit


Kommentit

4.10.2012 23.05  Juhani

Mielestäni täydellisiä ihmisiä ei ole olemassakaan. Ei ainakaan niin täydellisiä että he pystyisivät tekemään kaiken oikein. Ei ainakaan tule juuri ketään mieleen!

5.10.2012 7.33  Voiko kuntatalouden hoito olla vastuutonta

Juhanin parhaita kirjoituksia. Juuri näin asia on. Pankkiirimenetelmä ei sovi kuntiin, mutta kunnan rahojen käyttäjiltä pitää vaatia huolellisuutta, tuhlaavaisuutta ei pidä hyväksyä missään muodossa. Kovin hyvin suunnitelluilta eivät näytä aivan viimeaikaiset toimenpiteet, esim. Velsanmäen remontti, opetustoimen budjetti, miten käy yläasteen remontin, koska kustannusarviot ovat pitäneet, koska on arviot alittuneet, jatkuvasti ylittyneet, ei voi suunnittelua huolelliseksi todeta. Jos yksityinen tekisi taloonsa remontin ja varaisi siihen 40.000 euroa ja menot olisivatkin 80.000 euroa, olisi siinä perheellä keinot vähissä, kaupungilla tämä on yleinen tapa, veronmaksajat maksavat, yksi nuijankopautus riittää ja sitten kahville, taas teimme päätöksiä todetaan pullantuoksuisessa kahviossa. Eli vastuullisuutta pitää edellyttää kunnan toiminnoissa, sokeana ja vastuuttomana tulee huonoa jälkeä. Kysymys kuuluu; kuka suunnittelee, kuka arvio kustannukset, m iksi jatkuvasti on roimia ylityksiä, ei se ainakaan vastuullisuutta ole, vai mitä ?

5.10.2012 19.33  Juhani

Kiitos palautteesta.

En koskaan ole ollut mukana kun kustannuslaskentaa tällaisiin kohteisiin on tehty, joten en tiedä miten varmalla pohjalla ja miten pullantuoksuisissa tunnelmissa se tapahtuu ja kuinka oikeassa laskelmien tekijä itse uskoo olevansa.

Sitä en kyllä usko että kukaan tieten tahtoen tekee missään työpaikassa työtään tahallaan huonosti tai näissäkään tapauksissa pyrkii huijaamaan päättäjiä tekemään päätöksiä joita he eivät muuten tekisi.

Silmiin pistää kyllä maininta kiireestä. Luulen että kaikkein suurimmat yllätykset tulevat kun suunnitelma tehdään ilman henkilöstöä ja toteutuksessa vastaan tulevatkin kussakin työpisteessä työn välttämättömyydet. Sen takia pitäisi olla aikaa otta henkilökuntakin paremmin mukaan suunnitteluun.

Uskon että jos kaikki tarpeet kunnolla tiedetään niin laskelmat voivat olla tosi tarkkojakin.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini