Kultaa ja pronssia

Lauantai 18.9.2010 klo 19.52 - Juhani Eilola


img_4619.jpg

Matti Vainionpään hymyä maalissa. H40-sarjan SM-kulta on varmistunut 25 sekunnin erolla seuraavaan. Neljännellä rastilla kisaa johti Rasti-Kurikan Esko Ylikangas. Vainionpää nousi kärkeen kisan seitsemännellä rastilla ja piti johtonsa loppuun saakka.

img_4635.jpg

Vainionpää korkeimmalla pallilla.

img_4626.jpg

Outi Ala-Kasarin kaulaan pujotetaan D45 sarjan pronssimitalia. Ala-Kasari aloitti kilpailun rauhallisesti, olemalla toisella rastilla 27. mutta nosti sijoitustaan neljännellä pitkällä rastivälillä jo viidenneksi. Kolmanneksiviimeisellä rastilla hän oli jo toisena, mutta jäi lopulta pronssille 5 sekunnin erolla hopeatyttöön.


img_4628.jpg

img_4630.jpg

Kurikan kolmanneksi kovimmasta suorituksesta vastasi MM-pronssinainen Teresa Kollanen. Parhaimmillaan D40-sarjassa suunnistava Teresa oli kilpailussa toisena seitsemännellä rastilla. Loppusijoitus kuudes.

img_4610.jpg

Rasti-Kurikan huonoista suorituksista vastasin mm. minä putoamalla ensin A-finaalista ja kiikkumalla koko matkan B-finaalin sijoilla 22-26. 

Pari miestä kävi ostamassa uudet pitkävartiset kengät, jospa se onkin kiinni vain kengistä. Mutta kyllä se ainakin minulla riippui kaikkein eniten juoksukunnosta. Sekä karsinnassa että B-finaalissa oli suon ylitys ja sen jälkeen nousevaa maastoa. Se kysyi miestä! Toki kunnon pummi viitosrastilla oli osasyyllinen mutta vain sen neljän sijan verran.

img_4632.jpg

Ja tässä, arvatkaapa ketä? Yli 85-vuotisten kulta- ja pronssipojat! Ja kyse oli juoksusta. Eläviä esimerkkejä siitä mikä ero on liikunnan harrastamisella ja sohvalla nuokkumisella aiemman elämänkaaren aikana. Luultavasti suunnistus pitää tehokkaasti myös dementiaa poissa. Se ei sovi oikein pitkille rastiväleille.

img_4611.jpg

Ja vielä lopuksi. Suurkiitokset upeasti järjestetylle tapahtumalle Teuvan Parrassa. Teuvan Rivakka on kasvattajaseurani ja olen myös Teuvalla syntynyt.

Huomenna jatketaan Karijoella Kauhajoen Karhun isännöimissä viesteissä.

Avainsanat: Urheilu, Suunnistus, Rasti-Kurikka


Kommentit

18.9.2010 20.28  Polvenkylässä syntynyt

Vielä kurikkalaista menestystä
Bongasin Googlesta Hirvenjuoksun SM- 2010 kilpailut Hirvensalmella. Ja kas kummaa Lehtinevan Matti, Polvenkylästä kotoosin, oli voittanut SM kultaa 70v:n sarjassa. Tietääkseni mies on yli 80v, mutta ei kait ollut sopivampaa sarjaa.

18.9.2010 20.34  Juhani

Oli puhetta Teuvalla yhden Suunta-Jurvan edustajan kanssa, että suunnistuksessa kai pitää kuitenkin laittaa sarja 5 vuoden välein vaikka olisi 100 vuotta. Hän kertoi että joku suunnistaja on kuulemma 96-vuotias. Rata ei varmaan voi olla kovin pitkä eikä kallioinen.

Näistä kurikkalaisista menestyjistä pitäisi pitää jonkinlaista selkeää tilastoa ja laittaa nimet koko ajan ylös. Mutta siihen pitäisi nimetä joku jolla on mahdollisuus pitää noita tilastoja ja ne olisi mukava kun sitten ilmoitettaisiinkin ettei niitä tosiaan tarvitsisi googlata.

ONNEA LEHTINEVAN MATILLE!


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini