Levaneva / Kivi-Levalampi (osa 4)

Torstai 29.7.2010 klo 22.25 - Juhani Eilola

Jatketaan matkaa Levanevalta Jurvan suuntaan eli alueen suurimmalle vesistölle Kivi- ja Levalammelle.



img_4250.jpg

Yleisnäkymää järven suuntaan kukkasen kera ;-) 

img_4227.jpg

Alueella on myös jonkun verran loma-asutusta, joka sijoittuu mm. täyttökanavan varrelle. Alueen hyvä hoito varmasti lisäisi tarvetta loma-asutukselle.

 

img_4230.jpg

Veneenlaskupaikalle rakennettu grillikatos ja muutkin rakennetut kohteet oli aika lahjakkaasti roskattu. Pahimmin roskattu paikka oli ilmeisesti vanha uimaranta. Ilman siivousta nämä kohteet eivät ole oikein houkuttelevia. En tiedä kenen näihin asioihin kannattaisi satsata.

img_4220.jpg

Veneenlaskupaikalle ja grillikatokselle oli selkeä opastus.
 

img_4210.jpg

Olikos tämän nimi nyt koiranraatolato. Nurkalla oli kuitenkin iso pino mädäntyneitä kaloja. Kuten sanottu, rakennettu ympäristö kaipaisi alueella kohennusta.

Luonto on kuitenkin kaunista. Katso lisää kuvia Kurikanseutu.fi -galleriasta.

1 kommentti . Avainsanat: Luontopolut

Levaneva / Pässilä (osa 3)

Torstai 29.7.2010 klo 18.44 - Juhani Eilola

Kurjen kierros jatkuu kierroksella Pässilässä. Kiipeilimme ensin varsinaisella Pässilänvuorella joka sekin on näkemisen arvoinen paikka, mutta varsinaisen tutustumismatkan teimme alla esitellylle luonnonsuojelualueelle.


 

img_4383.jpg

Pässilänvuoren-Äijänpellon lehto Kurikan ja Ilmajoen rajalla on alunperin vuonna 1935 kahden talonpojan Sulo ja Uuno Tarkkasen yksityinen luonnonsuojelualue. Alueeseen voi tutustua tekemällä muutaman kilometrin mittaisen kierroksen.
 

img_4382.jpg

Luonnonpuistosta varsinaiselle Levanevalle on matkaa 4.5 km ja Ilmajoen Kalajaisjärvelle 5.5 km. Pässilänvuoren laelle matkaa on 2.2 km ja Kurikan kaupungin omistamalle Pässilän majalle 4 km. 
 

img_4381.jpg

Luonnonsuojelualueella vastaan ei tullut varsinaista avosuota, mutta pitkospuita vaativia lehtomaisia kosteikkoja kylläkin
 

img_4385.jpg

Reitillä kulkiessa kannattaa olla varovainen lasten kanssa. Reitin varrella kasvaa mm. erityisen myrkyllistä Näsiää.

Linkki: Tutustu Näsiään, jonka hajukin saattaa aiheuttaa pahoinvointia

 

img_4390.jpg

Paluumatkalla vastaan tuli kaksi kivipeltoa, joista tässä äijänpelto...
 

img_4397.jpg

...ja tässä ämmänpelto.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Luontopolut

Levaneva (osa 2)

Torstai 29.7.2010 klo 10.01 - Juhani Eilola

Levanevan aluetta ja Kurjen kierrosta esittelevän blogin toisessa osassa olemme Maalarinmaalla Laihian ja Kurikan rajamailla. Maalarinmaan pysäköintipaikalta on vain 0.6 km:n matka Maalarinmaan taukopaikalle, jossa on myös lintutorni ja kunnollinen laavu polttopuineen.


 

img_4320.jpg

Ensimmäisessä osassa olimme Särkisessä, johon Maalarinmaalla oleva opaste kertoo olevan matkaa 7 km. Laihian Rajavuorelle matka on 12.5 km. Vierailin myös Rajavuoressa, mutta Rajavuori on oma lukunsa, josta mahdollisesti myöhemmin lisää vaikka se sijaitseekin selkeästi Laihialla.
 

img_4302.jpg

Kurjenkierroksen luontoa on dokumentoitu aika paljon hyvin säilyneiden opastaulujen avulla. 
 

img_4312.jpg

Parhaimmillaan Levanevan avointa näkymää voi verrata perinteisiin lakeuden näkymiin.

img_4318.jpg

Pitkospuiden varrella ei ollut mainittavasti valokkeja, mutta karpalosato oli huomattavasti parempi.


Katso lisää Kuvia Kurikanseudun kuvagalleriasta

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Luontopolut

Levaneva (osa 1)

Perjantai 23.7.2010 klo 22.37 - Juhani Eilola

Kävimme tutustumassa noin kuukausi sitten Levanevan luonnonsuojelualueeseen, joka on osittain Kurikan alueella.

Jos sinulla on lomalla tekemisen puutetta, niin Kurjenkierroksella on valittavissa sopiva, noin neljän kilometrin lenkki, jonka puolivälissä on vanha torppa ja nuotiopaikka. Matkasta suurin osa on pitkospuita, joten matka etenee miellyttävästi ja nopeasti vaikka mukana olisi lapsiakin.

Lenkille voit lähteä Peräkylän paikoitusalueelta Tainuskylä-Jokiperä -tien varrelta. Klikkaamalla tästä näet GoogleMapsin kuvaa paikoitusalueelta. Hiirellä voit kääntää näkymää ja katsella eri suuntiin.

 

img_4070.jpg

Reitit on merkitty osittain viitoin, mutta silti yksi viitta oli aika hyvin piilotettu. Pitkospuiltahan ei eksy mihinkään vaikka viittoja ei olisikaan. Tällä viitalla tapasin myös ystäväni kyyn.

img_4076.jpg

Kivi- ja levalammen alueen reiteistä painettu kartta tutkimuksen kohteena. Reitit ovat sen verran pitkiä että väärää reittiä ei ole järkevää valita.

 img_4071.jpg

 Särkisen autiotupa on noin 2 km:n päässä Peräkylän pysäköintialueelta. Autiotuvan seinässä on tarkempi esittely tuvasta, joka on vanha torppa. Mielenkiintoista tekstiä, kannattaa lähteä lukemaan. Tosin ainakin osa tekstistä löytyy myös netistä Levanevan historiasta.

1 kommentti . Avainsanat: Luontopolut

Satumaista

Torstai 22.7.2010 klo 20.29 - Juhani Eilola

Yritän kesäloman aikana saada blogiin päivittäin jotakin. Aloitetaan tästä!

21072010104.jpg

Kauhajoen Harrinjärvi on kuin sadusta luontoon siirtynyt kosteikko. Se on 1.3 km pitkä, 9.4 ha ja vesipinta on 137.8 metrin korkeudella merenpinnasta. Järvi on hyvä lintujen bongauspaikka ja siellä on pesinyt mm. laulujoutsen ainakin vuosina 2001-2007, jolloin joutsenparista tehtiin havaintoja. 

Harrin alue on Kauhajoella merkittävä soranottoalue ja niinpä Harrinjärvikin on sora-alueen kainalossa. Raimo Vistbacka on yrittänyt joskus ajaa eduskunnassa ohi kulkevan Harrintien parantamista, mutta liikenneministeri Ole Norrback totesi vastauksessaan että tärkeämpiäkin kohteita on olemassa.

Itse olen käynyt mittaamassa tänä kesänä Harrinjärven lähialueella yhden sora-alueen ja olen menossa mittaamaan toisenkin.

21072010100.jpg

Kauhajoen Jokimaalla on ainakin osittain ihmiskäsin muokattu kosteikkoalue. Liekö saanut Lemmenlampi -nimensä lähellä sijaitsevasta tanssilavasta. Myös tällä alueella bongataan aika harvinaisiakin lintuja. Nyt paikalla oli vain lokkeja.

Mutta kaunista oli täälläkin. Vasta-aurinkoon otettu kännykkäkameran kuva on tosin hiukan tumma, mutta piirtää veteen hienon aurinkosillan. 

22072010108.jpg

Kun edellämainittujen kaltaista kasvillisuutta alkaa löytyä kaupungin keskustasta, niin esim. horsman kauneusarvot käyvät yllättäen vähiin. Ehkäpä ne tarvitsisivat kuitenkin parikseen kosteikon ja näkyvää vesipintaa luodakseen kauniin vaikutelman. Ainakaan kuvan seinämaalaukset eivät paranna kokonaisvaikutelmaa.

Mielestäni ennen Kurikan keskustan suurempia kehittämissuunnitelmia pitäisi luoda jonkinlainen järjestelmä jolla nykyinen ympäristö omistussuhteista riippumatta pystyttäisiin pitämään viehättävässä kunnossa. Se ei vaadi välttämättä erityistoimia, vaan esim. 4H-kerhon kesäinen lammas/vuohilaidun innostaisi myös lapsiperheitä keskustaan ja äkkiä pusikko olisikin suosittu ja eläimet luonnollisia ja kauniita kosteikon korvaajia. Lahden kaupungissahan 4H-kerholla tuollainen pieni keskus on. Linja-autoaseman toisesta päästä voisi eri tapahtumien yhteydessä lähteä Kurikan kiertoajelu hevosella.

2 kommenttia .

Amilon paluu

Tiistai 20.7.2010 klo 0.12 - Juhani Eilola

Lomia ja taukoja

Jouduin lykkäämään kesälomani alkua työtilanteen takia, mutta muuten on menossa hyvä aika.

Olin käytännössä kuukausitolkulla erossa tietokoneestani, mutta tänään sain sen takaisin. Fujitsu Amilo Pa 3630 oli takuuhuollossa ja siihen vaihdettiin sekä emolevy että prosessori. Rikkoutumisen syynä taisi olla oikosulku katkaisijassa.

KURIKANSEUTU.FI -sivusto ...

...on tästä syystä seisonut sivussa enkä ole päässyt koodaamaan sitä. Kaikki tiedostot, editorit ja yhteysohjelmat olivat kyseisellä koneella. Mutta nyt sivu herää jälleen uudelleen henkiin kunhan pääsen tauon jälkeen taas jyvälle sivujen koodauksesta.

Sain miniläppäriini, jolla olen netissä toiminut tauon ajan, ilmaisen mokkulan, joten nyt nettiin pääsee Lintunevalta ja valtuustosalistakin häiritsemättä kokousta edes langattoman verkon käytöllä.

Hienompaa kuitenkin ...

... oli että näin illalla peuran. Kyllä se liikkuu hienosti. Ja tämä peura pysyi hetken paikoillaankin katsellen autoon päin. Ei kuitenkaan niin kauan että olisin ehtinyt vangita sen kuvana teidän iloksenne tänne blogiin.

Myös moni muu asia on nyt hyvässä vaiheessa. Elämään voi pitkästä aikaa olla tyytyväinen.

Kommentoi kirjoitusta.

Tejukalehti 7.7.2010

Perjantai 9.7.2010 klo 20.09 - Juhani Eilola

Mistä Teuvalla puhutaan juuri nyt?

- kirkon maalaamisesta

- Suupohjan seutuverkon laajenemisesta Karviaan. (Kurikassahan myös Hakukaistan toiminta on pääosin siirtynyt Kuuskaistalle ja ensimmäistä kertaa nopeudet ovat nousseet lähelle niitä lukemia joita alunperin liittymältä odotettiin)

- Kurikassa kuvattavasta Käräjävuorentie -elokuvasta jossa on mukana myös teuvalaisia

- Teuvan kestoaiheesta eli Lauri Tähkästä ja Elonkerjuusta

- lasten suunnistustaidoista ja muutenkin suunnistuksesta

Kommentoi kirjoitusta.

JP Kunnallissanomat 8.7.2010

Torstai 8.7.2010 klo 23.47 - Juhani Eilola

Mistä Jalasjärvellä puhutaan juuri nyt?

- upeista heinänkorjuukeleistä

- Aisamäen kesäteatterin Kaunis Veera -näytelmästä

- Valkiajärven kunnostuksesta jonka pohjaan pääosin Vapon turvetuotanto on tuonut jopa kolmen metrin mutakerroksen.

- diakoni Katja Puntalan virkaanastumisesta

- Jalaksen kävelijä Jarkko Kinnusen on valinnasta yleisurheilun EM-kisoihin Barcelonaan

- Jussi ja Susanna Laurilan valinnasta pyöräsuunnistuksen MM-kisoihin Portugaliin

Koominen yksityiskohta lehdessä oli uutinen, jonka mukaan kärpästen tappaminen autossa aiheutti ojaanajon, ajoa häiritsi myös humalatila 1.5 promillea...

Mitä pitäisi ajatella?

- Jalasjärvellä on korkeatasoisia urheilijoita ja myönteinen ilmapiiri

- Lintukankaan turvetuotantoa kannattaa vielä miettiä. Jos Säläisjärveen kertyy kolme metriä mutaa, niin se on jo metrin veden pinnan yläpuolella ;-)

- Kaunista Veeraa kannattaisi mennä katsomaan. Lehden mukaan se tarjoaa katsottavaa ja silmänruokaa koko rahan edestä.

 

2 kommenttia . Avainsanat: Jalasjärvi

Päättämättömyys

Keskiviikko 7.7.2010 klo 22.20 - Juhani Eilola

Demokratia ja päättämättömyys

Kurikassa puhutaan paljon poliittisesta päättämättömyydestä ja ihmetellään esimerkiksi äänestyspäätöksiä.

Todellisuudessa äänestys ei ole päättämättömyyttä vaan demokratiaa. Äänestystulos on päätös, jonka takana ovat kaikki, myös häviäjät. Toisaalta edes eriävä mielipide ei ole päättämättömyyttä, vaan sanoutumista irti tehdystä päätöksestä.

Eräässä valtuuston kokouksessa Saarakkala kertoi esittävänsä eriävän mielipiteen silloin kun aikoo tulevissa käsittelyissä jatkaa asian vastustamista. Ainakin näin ymmärsin hänen puheenvuoronsa.

Tuo on rehellinen ilmoitus siitä miten tulee toimimaan jatkossa, mutta olen oppinut ymmärtämään demokratian niin että tappiotilanteessa tappio hyväksytään. Enemmistö otti toisen kannan ja päätös on äänestystappiosta huolimatta yhteinen ja demokraattinen. Demokratian sääntöjen ja tappion hyväksyminen on osa yksimielisyyteen kasvamista. Tätä prosessia, ikävä kyllä, haittaa puoluepoliittisen näkyvyyden ja henkilökohtaisen uudelleen valituksi tulemisen haaste.

Sen sijaan eriävällä mielipiteellä voi suojata omaa asemaa laittomia tai uhkatilanteita aiheuttavia päätöksiä vastaan ja siitä syystä päätöksestä sanoudutaan irti. Samasta syystä tulevissa kokouksissa toimitaan johdonmukaisesti laillisuuden ja turvallisuuden puolesta.

Päättämätön Kurikka

Puheet jatkuvasta päättämättömyyden tilasta ovat minusta selvästi liioiteltuja. Pöydällepanot ja oikaisuvaatimukset ovat hidastaneet päätöksentekoa. Niihin on silti oikeus. Paljon pahempaa on asioiden tuominen joka kerta julkisen kinastelun kohteeksi. Se antaa kuvan sellaisesta Kurikasta jossa kinastellaan ja maristaan koko ajan jostakin. Se ei luo turvallista kuvaa yhteisöstä ulospäin.

On puhuttu paljon myös yksittäisten päättäjien antamista lupauksista. En tarkoita ainoastaan viimeisintä episodia. En oikein ymmärrä miksi joku lupaus kiihdyttää mieliä, koska annettu lupaus on päätöksentekokoneistossa aina realisoitava ja se saattaa jäädä hyvinkin lupaajan häpeäksi.


img_0805.jpgMetsä on täynnä yksimielisesti hoidettuja yhteisöjä. Luonto, DNA ja yhteinen ahkera työ sekä oikeat roolit ohjaavat yhteisöä parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen. 


Kurikasta Suomen parhaiten johdettu kunta

Kurikan johdolla on varmaan paljon opittavaa ja muutettavaa että saavutettaisiin tavoitteena oleva Suomen parhaiten johdetun kunnan asema. Mutta sitä oppimista on myös kansalaisilla ja medialla. Mikä hyöty näillä kahdella viimeksimainitulla on toimia hyvää johtamista vastaan, joka puolestaan johtaa Kurikkaa kohti Suomen parasta kekoa. Sen jurvalaisetkin kokevat omakseen...

4 kommenttia . Avainsanat: Politiikka, Kurikka

Markkinatutkimus Kurikasta

Sunnuntai 4.7.2010 klo 22.32 - Juhani Eilola

Kun kauppa on tulossa Kurikkaan

Keskustelin hyvän yrittäjäystäväni kanssa siitä voisiko hän perustaa toimipisteen myös Kurikkaan, suorastaan toivoin sitä. Hän sanoi että se ei toimi koska markkinat käyttäytyvät niin että ostokset tehdään Seinäjoella.

En tiedä enkä kysynyt oliko hän tehnyt Kurikassa markkinatutkimusta ennenkuin perusti yrityksensä Kauhajoelle. Mutta vastaus oli niin selkeä että sellainen epäilys kyllä heräsi ja mielikuvissani jo näin miten kurikkalaiset vastasivat kyselyyn. Kurikkalainen kertoo tekevänsä kaikki suurimmat ja jotkut jopa päivittäiset ostoksensa Seinäjoella. Tutkimuksen lopputulos on silloin luonnollisestikin se että Kurikkaan ei kannata perustaa kauppaa.

Jokainen markkinatutkimukseen osallistuva kurikkalainen on siis myös vastatessaan avainasemassa kun uusia palveluja on harkittavana.

Osta Kurikasta -kampanjat uuteen muottiin

Kurikkalaisiin näyttää uppoavan puhe siitä miten tärkeää on ostaa kurikkalaista, mutta silti se jää käytännössä toteutumatta.

Siitä syntyykin ajatus, olisiko aika lähteä parantamaan myös edellytyksiä. Kurikkalaiset kaupan ja palvelualan yritykset (tai Kurikka uuteen nousuun -hanke) voisivat perustaa yhden yhteiskampanjan, jossa päähuomio kohdistuisi kahteen tai kolmeen asiaan:

1. Kurikkalaisyritykset yhdessä tuumin laajentavat tuote- ja palveluvalikoimiaan niin että Kurikasta löytyy se mitä tarvitaan. Valitettavan usein se nyt puuttuu tai on tilauksen takana. Yrittäjäjärjestö voisi yhdessä elinkeinotoimen kanssa järjestää kyselyn puuttuvista tuoteryhmistä ja palvelukokonaisuuksista.

2. Palvelunopeutta, neuvontaa, hymyä ja ystävällisyyttä myös voitaisiin lisätä, koska yksittäisten kommenttien perusteella niissä on parantamisen varaa ja ne luovat tosi suuren kilpailuvaltin kaupan valinnassa.

(3.) Voitaisiin tutkia myös onko mahdollista perustaa yritysten yhteispalvelupiste/kauppa. Näyttävä kauppa jossa esillä ja myynnissä olisi useiden kurikkalaisten yritysten tuotevalikoimia. Ikäänkuin pitkälle kehitetty yritysten kirpputori tai edelleen kehitetty Sisustuskeskus Sellan tyyppinen myymälä jossa voittoa keräävät tuotteitaan esille tuoneet yritykset ja kaupat. Voitaisiinko kolmostien magneetti aloittaa jostain tällaisesta?

Olivat nuo kolme kohtaa sitten tärkeitä tai eivät, niin asiakkaille suunnatut kampanjat eivät näytä yksilötasolla toimivan. Tarvitaan yristystenkin vastaantuloa ja erilaisia kampanjoja muunkin kuin hinnan suhteen.

 

4 kommenttia .