Suomen onnellisin kunta 2010

Lauantai 1.1.2011 klo 21.36 - Juhani Eilola

Suomen onnellisin kunta on uusimman tilastoselvityksen mukaan Vårdö. Kaiken kaikkiaan onnellisimpien kuntien koko kärjen valloittavat ruotsinkieliset kunnat.

172.jpg

Kurikka sijalla 123

Kurikan ja sen naapurikuntien onnellisuustilasto näyttää tältä:


021. Närpiöimg_7494.jpg
026. Maalahti
047. Teuva
071. Laihia
089. Ilmajoki
099. Jalasjärvi
123. Kurikka

277. Kauhajoki

Kuvan lapset eivät vielä tiedä ettei Kurikka ole tilastossa heidän tuleva ihannekuntansa. Mitä pitäisi tehdä että siitä tulisi sellainen?

Kurikkalainen ristiriita

Onnellisuusselvityksen jälkeen on julkaistu myös muita selvityksiä. Aina kun vähänkin mitataan asioita jotka liittyvät myös henkiseen hyvinvointiin, Kurikka sijoittuu tilastossa paljon alemmaksi kuin sen kuuluisi taloudellisten ja palveluihin liittyvien tilastojen mukaan sijoittua. Kurikassa palvelut ja kaupungin talous ovat hyvässä kunnossa, kuntalaisten maksut minimissään, meillä on kaunis ympäristö ja paljon hyviä harrastusmahdollisuuksia. Silti kurikkalaiset ovat vihaisia ja huonotuulisia lähes kaikkea liikkuvaa kohtaan.

Ärsyyntyneiden ihmisten kunta

Kun näitä kurikkalaisten huonovointisuuden syitä miettii, niin mieleen tulevat ensimmäisenä ne asiat jotka näkyvät julkisuuteenkin. Paikallislehti on paikallisen sisältönsä takia miellyttävä lehti. Sen toimittajat ovat ystävällisiä ja ammattitaitoisia. Toisaalta taas rajattomat mahdollisuudet vapaaseen nimettömään kirjoittamiseen ja tekstiviesteihin antavat mahdollisuuden tuoda kaikki negaatiot julkisuuteen. Tarttuisiko se ihmisestä toiseen? Olisiko se jollain lailla tutkittavissa?

Kurikkalaiset eivät ihaile sellaisia ihmisiä, jotka ovat reiluja ja esim. politiikassa pysyvät asialinjalla. Useimpien mielestä poliitikon on pystyttävä sanomaan asioita jyrkästi ja arvostelemaan kaupungin ja päätöksentekokoneiston toimintaa.

Kurikkalaisten ihmisten sietokynnys tuntuu kaikkialla olevan melko alhaalla. Se näkyy myös blogikeskusteluissa, joissa vaaditaan jotakin ja sitten kun sitä saadaan, niin tehdään kaikkensa että se saataisiin loppumaan. Jopa tämä blogikirjoitus piti sulkea hetkeksi ja korjata ettei se aiheuta pahennusta.

Yleistäminen

Henkilökohtaisissa kontakteissa ihmiset ovat lähes enkeleitä toisilleen, joten kyse ei ole mielestäni henkilökohtaisesta vihanpidosta vaan yleisestä mielialasta. Pitäisikö se ikiaikainen kurikkalainen väite sittenkin paikansa, että kyseessä on kateus? Piti paikkansa tai ei, tehdään sille jotakin vuonna 2011!

4 kommenttia . Avainsanat: Kurikka, Hyvinvointi