Voinko koskaan antaa anteeksi ?

Keskiviikko 20.11.2019 klo 0.49 - Teksti: Juhani Eilola / Video: Riikka Heino

Mistä edellisessä blogitekstissä oikein oli kysymys?


Entä jos minä olenkin Herodes? Jos minä olenkin peto muita kohtaan? Entä jos läheiseni on Herodes? Entä jos itse olen tuomion ja koston kiimassa? Voinko koskaan antaa anteeksi kenellekään - itselleni tai muille ?

Ilman pidempää tekstiä julkaisen tässä tyttäreni Riikka Heinon (Recta Via) Youtube-videon. Suosittelen kuuntelemaan sen alusta ihan loppuun saakka. Tässä on selkokielellä kerrottu mistä on kysymys. 


Tähän on vielä jatkettava Riikan aamenen jälkeen. Joosef Aramatialaisen nimellä kulkee teksti, jossa Jeesus ilmestyi myös hänelle ylösnousemisensa jälkeen. Hän ei ollut yksin vaan ryöväri toiselta ristiltä oli Hänen kanssaan.

Kun Jeesus syntyi, niin Raamatussa kerrotaan miten enkelit toivat ilosanoman paimenille ja paikalla olivat taivaalliset sotajoukot ylistämässä Jumalaa.

Ryövärin mukaan kun Jeesus oli luvannut olla hänen kanssaan paratiisissa, niin hänen silmänsä avautuivat ja hän näki ristiltä silmänkantamattomiin polvilleen langenneita taivaan sota- ja enkelijoukkoja kunnioittamassa maailman Vapahtajaa!

1 kommentti . Avainsanat: Anteeksianto