Liekeissä!Sunnuntai 6.1.2013 klo 22.33 - Juhani Eilola Blogiotsikko on lainattu TV:stä tutun "pyromaanin", Tapani Kiminkisen kirjan nimestä. Hänen tekstinsä sai minutkin jo hehkumaan, mutta sitten soi puhelin ja luurista työntyi paloletku joka murhasi liekit jo ennen niiden syttymistä. Aika on rakentaa ja aika repiäPaitsi fyysinen rakentaminen niin myös rakennetun rikki repiminen tulee meille tutuksi kohta oman kaupungintalomme elinkaaren päättyessä. Henkinen rakentaminen ja repiminen lienee hyvinkin tuttua Kiminkiselle joka kirjoittaa kirjansa takakannessa: "Meillä ihmisillä on pelottava valta kannustaa tai latistaa, nostaa tai mitätöidä, palkita tai tuomita, rakastaa tai raiskata, hyväksyä tai hylätä, pelastaa tai antaa kuolla, sytyttää tai sammuttaa." Näitä valintoja minäkin olen nuorekkuudestani huolimatta nähnyt jo yli puoli vuosisataa. Kun olin vielä kaunisvartaloinen nuorimies, niin enemmistö käytti valtaansa yleensä parempaan vaihtoehtoon. Näinä viimeisinä päivinä näkee paljon enemmän pahantahtoista vallankäyttöä. On kuin paimen käyttäisi lampaisiin sähköpiiskaa. Itsekkyys, valta, kunnia ja jossain määrin rahakin ovat syöneet ihmisiltä hyväntahtoisuuden minimimittoihin. Niiltä joilla ei mitään arvokasta ole, niiltä hyvän kalvaa kateus ja katkeruus tai ainakin sen velipuoli herraviha. Sellaiseksi tämä maailma vain on mennyt. Kannibalismi on palannut! Hyvää tahtoa, arvostusta, kannustusta ja yleensäkin positiivista asennetta pitää etsiä siihen koulutettujen koirien kanssa. Todellisen maailman sijaan hyvyyttä löytyy parhaiten satukirjoista, joissa paha saa edes palkkansa toisin kuin reaalielämässä. Kutsu, näky, visioPosti toi myös entisestä kotikylästäni yhden kirjan luettavaksi. Se kertoo avustustyötä tekevän Jussi Latvalan elämästä. Kirja perustuu kolmeen kutsuun jotka hän kokee saaneensa Jumalalta ja myös toimineensa niiden mukaisesti. Kristillisissä piireissä kutsun sijasta puhutaan usein myös näystä ja maallisemmissa yhteyksissä visiosta. Millainen kutsu meidän oikein pitäisi saada että johtajista alimpiin yhteiskuntaluokkiin saakka lähtisimme rakentamaan positiivisin mielin kotikaupunkia? Kuka luovuttaisi kuninkaallisen kirjakäärön ritareiden kuljetettavaksi ja katoilta luettavaksi? Millainen näky tai visio pitäisi olla tulevaisuudesta että myös päättäjät ymmärtäisivät ettei kyse ole sodasta eikä vallan osoittamisesta vaan onnen, rauhan, toimeentulon, turvallisuuden ja terveyden rakentamisesta. Sen tiedän että se vaatisi ainakin viranomaisten sisäisen ja ulkoisen työrauhan kunnioittamista ja motivoivan johtajuuden käyttöönottoa kaikissa julkisissa yksiköissä hallintoelimiä myöten. Muuten suola alkaa käydä mauttomaksi eikä sillä maustettu ruoka kelpaa kenellekään. Uskonnollisissa yhteisöissä näyn saavat usein suuret johtajat. Heille syntyy visio siitä millaisena he haluavat nähdä yhteisönsä viiden vuoden kuluttua. Valitettavan usein he haluavat nähdä itsensä guruina tai palvonnan kohteena. Samanlaisia visioita valtioiden tasolla on ollut pahimmilla diktaattoreilla. Ja mehän olemme nähneet mihin sellaiset mahdit ovat kadonneet. Vision on oltava yhteinen ja kaikki ovat tarinan sankareita! Eikö nyt jos koskaan olisi viimeinen aika motivoida kansa rakentamaan kotikaupunkia? Olen ehkä käyttänyt seuraavaa kappaletta jo aikaisemminkin jossain blogitekstissä koska pidän siitä, mutta nyt haluan soittaa sen niin että omistan sen ensimmäisessä kappaleessa mainitsemalleni soittajalle. |