25Mannaviikonloppu yhdistää

Perjantai 8.10.2010 klo 21.47 - Juhani Eilola


Viikonvaihteessa Ruotsissa käydään yksi maailman suurimmista suunnistustapahtumista ja siellä on mukana ensimmäistä kertaa historiansa aikana myös Rasti-Kurikan 25 hengen viestijoukkue. Joukkueen juoksujärjestys on tekstin lopussa. Yhteensä mukana on n. 9000 suunnistajaa ja viestissä valitaan maailman paras suunnistusseura.

manna.jpg

Manna viestin sivuilla kerrotaan:

Kilpailu on ainutlaatuinen koska sekä huippu, nuoriso että veteraanit kilpailevat samassa joukkueessa. Seurassa ovat kaikki yhtä tärkeitä, viesti painottaa seuran yhteenkuuluvaisuuden tunnetta.

Joukkueessa tulee olla vähintään seitsemän naispuolista juoksijaa ja ainakin yhden osallistujan tulee olla korkeintaan 16-vuotias. Lisäksi joillakin osuuksilla vaaditaan juoksija joka on joko alle 14-vuotias tai yli 45 vuotta.

Osuuksien pituudet vaihtelevat 3 kilometristä 9 kilometriin. Osuudet 3-7 juostaan niin että kullakin osuudella on neljä juoksijaa samanaikaisesti.

Viestin seuraaminen

25Mannaviestiä voit seurata huomenna lauantaina klo 9.00 (Ruotsin aikaa) alkaen viestin nettisivuilta joko kuulutuksen, nettikameran tai online-tulosten muodossa.

Peukut pystyyn Rasti-Kurikan puolesta! Kisaan on lähdössä todella innostunut joukkue.

Viestin kotisivu: 25Manna!


RASTI-KURIKAN VIESTINVIEJÄT

osuus km nimi  (rajoitus)

  1    6,4 David Brichill-Jones (kaikki)     
    
  2    6,4 Jarno Kallio-Könnö (kaikki)
    
  3    3,5 Leena Ojala (naiset)
             Maarika Taipalus  
             Outi Ala-Kasari  
             Suvi Heittola  
    
  4    2,4 Veera Koski-Säntti (ei D19-39, H15-54)
             Päivi Mäkineste-Mäkelä 
             Jonna Kulmala  
             Piia Latva-Kiskola  
    
  5    5,6 Pekka Huhtanen (kaikki)
             Antti Iivari  
             Janne Keisanen  
             Ville Uitto  
    
  6    3,8 Juha Rantoja  (ei H17-39)
             Teemu Hauhia  
             Timo Nurmela  
             Esa Kuoppala  
    
  7    4,0 Henri Rinta-Piirto (kaikki)
             Lauri Nuuttila  
                Esa Kurki  
                Juha-Matti Laakso
  
    
23    2,9 Arvo Ahola (ei D19-34, H15-49)
    
24    4,6 Teresa Kollanen (naiset)
    
25    8,0 Sergey Gorokhov (kaikki)

Avainsanat: Suunnistus, Rasti-Kurikka


Kommentit

9.10.2010 9.32  Juhani (klikkaa suoraan lähetykseen)

Suora lähetys Mannasta on alkanut. David Brichill-Jones on valmistautumassa Rasti-Kurikan ensimmäiseen osuuteen. Lähtöön on aikaa nyt 28 minuuttia.

9.10.2010 9.34  Juhani

Kannattaa odotella jos ei osaa ruotsia kunnolla. Mukana on myös suomenkielistä selostusta.

9.10.2010 9.47  Juhani (Väliaikojen ja tulosten seuranta)

Jos selostuksessa ei selviä Rasti-Kurikan sijoitus, niin väliaikoja voi koko ajan seurata nimilinkin sivulta.

9.10.2010 10.17  Juhani

Ensimmäinen väliaika: Rasti-Kurikan David Brichill-Jones etenee noin 20 sijalla.

9.10.2010 10.19  Juhani

15 minuutin jälkeen Rasti-Kurikka on tarkemmin sanottuna 27.

9.10.2010 10.26  Juhani

Poistun töihin. Seuratkaa viestiä. Minä vilkaisen välillä maastossa väliaikoja, mutta en pääse varmaan saattamaan ketään ajan tasalle.

Toisella osuudella juoksee SM-tasollakin joskus Suomen kärkisuunnistajia piinannut Jarno Kallio-Könnö.

9.10.2010 10.30  Juhani

Toisella väliaikarastilla ero kärkeen noin 30 sekuntia... sijoitus epäselvä

9.10.2010 10.37  juhani

Rasti-Kurikka vaihdossa 29. 0.49 kärkeä jäljessä.

10.10.2010 10.53  Juhani

Niin... lopputulos oli käsittääkseni se että Rasti-Kurikka on maailman 38. paras suunnistusseura. 25 suunnistajan viesti on jo mille tahansa seuralle kova haaste. Seuraava viesti on Halikossa, mutta en tiedä onko Rasti-Kurikka siellä mukana.

10.10.2010 13.05  Kauno Kyvykäs

Oliko se kuitenkin niin, jotta Juhani selosti viestiä "pöydän alta"?

10.10.2010 14.12  Juhani

Olin itse metsässä töissä, en suunnistamassa. Tietokone oli autossa ja aina kun tulin juomaan / syömään / vaihtamaan akkua, selostin jotain.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini