Kaikkitietävyyden ilo

Torstai 23.7.2009 - Juhani Eilola


"Kuka on oikeassa? Kukin omalla tavallaan, mutta ei välttämättä toisen realiteettien läpi tarkasteltuna."

Rauni-Leena Luukanen-Kilde: Tähtien lähettiläs siv.107


Tuttua politiikasta, uskonnosta ja blogikeskustelusta

Oikeassaolemisen ilo näkyy selvästi ainakin noilla kolmella alueella. Yleensä se näkyy aina parhaiten teoreettisella tasolla eli silloin kun omaan oikeassaolemiseen ei tarvitse itsekään uskoa. Pääasia että osaa oman oikeassaolemisensa perustella hyvin ja saa toisen hiljaiseksi, tyhmäksi tai ainakin vähemmän tietäväksi kuin minä itse.

Heti kun oikeassaolemisen perusteella pitää tehdä päätöksiä joilla on taloudellisia tai muita konkreettisia vaikutuksia, oikeassaolemisen taso laskee. Kovaääninen kaikkitietävä ihminen voidaan valita esim. valtuustoon, jossa hän onkin yllättävän hiljainen. Päätökset eivät olekaan yhtäkkiä niin yksinkertaisia koska asiasta alkaakin paljastua uusia ulottuvuuksia toisten ihmisten realiteettien läpi.

Oikeassaoleminen ei olekaan enää helppoa kun itse pitää uskonnollisten oppien mukaan olla jollekin asialle uskollinen.

Otsikosta itse asiassa puuttuu yksi aika isokin oikeassaolon foorumi. Se on koti. Siellä saattaa olla joku joka on aina oikeassa ja voi jopa terrorisoida oikeassaolemiselaan koko perhettä ja sen elämää.

Onko oikeassaoleminen hyväksyttävää?

Siinäpä kysymys.

Asiaa voi lähestyä monelta kantilta. Toinen oikeassaolija jolla on päinvastainen oikeassaolo, saattaa ärsyyntyä. Oikeassaolojen ristiriidasta saattaa syntyä riita, joka varsinkin blogikeskusteluissa on kuin kärpäspaperi. Oikeassaolijoiden ympärille alkaa syntyä heihin tahmaantuneita lisäoikeassaolijoita ja puolustelijoita.

Toiselta kantilta lähestyttynä oikeassaolija saa ehkä omasta oikeassaolostaan tyydytystä. Hän on onnellinen saadessaan olla oikeassa ja viisas. Jos ympärilläolijat ovat alan ammattilaisia tai muuten ymmärtävät ihmisen psyykettä, niin he voivat hyvinkin hyväksyä sen.

Kolmannelta kannalta katsottuna oikeassaoleminen saattaa aiheuttaa omia sisäisiä paineita, koska vilpitön oikeassaolija ennen pitkää huomaa ettei hän olekaan aina oikeassa.

Oikeassaoleminen on siis hyväksyttävää silloin kun ympärillä olevat lähimmäiset kestävät sen. Jos oikeassaolo on laadultaan sellaista että sen synonyymi voisi olla YLPEYS, niin silloin kyse on yhdestä kuolemansynnistä.

Ylpeys käy lankeemuksen edellä... Oikeassaoleminen käy katastrofin edellä...

Vai olisiko tämä kirjoittamani totta ?


Oikeassaolemisen testi

Hain Googlella kymmenen ensimmäistä jotka ovat aina oikeassa:

1. Nettikasinolla asiakas on aina oikeassa
2. Äiti on aina oikeassa
3. Lukija on aina oikeassa
4. Nainen on aina oikeassa
5. Asiakas on aina oikeassa
6. Vaimot on aina oikeassa
7. Toimittaja on aina oikeassa
8. Katsoja on aina oikeassa
9. Tri Phil on aina oikeassa
10. Isoin joukko on aina oikeassa

Aika yllättävää ettei siinä ollut anoppia...

Avainsanat: Elämänhallinta


Kommentit

24.7.2009 8.52  Juhani

Tervetuloa lukemaan tämä teksti myös muista blogeista. Oikeassaoleminen on helppoa myös nimimerkillä, koska se ei kohdistu fyysisesti kehenkään ja oikeassaolija voi reippaasti erehtyä niin ettei se kohdistu nimeltä mainittuun henkilöön.

24.7.2009 11.24  Aatu

Oikeassa olo voi olla näkemyksellinen ja miten tulkitsee lukemansa tai kuulemansa. Ei kukaan ole välttämättä väärässä jos asia on omasta mielestä oikein, se vaatii vain ympäristöltä kovan työn palauttaa harhautunut ruotuun, tai ympäristö ruotuun. Uskontoja on pilvinpimein ja jokaisen jumaloppi on heidän mielestään se ainut ja oikea.

24.7.2009 23.17  aatu

Juhani ? alkuosaan tai loppuosaan.

29.7.2009 8.39  Juhani

En tiedä mitä tuo toinen kommentti tarkoittaa, mutta olet oikeassa siinä että jumaloppeja pidetään usein ainoina oikeina paitsi silloin kun pidetään oikeina kaikkia.

Lisäksi suurin osa uskoo elävänsä sen opin mukaan vaikka salaa muilta koko ajan rikkoo myös omaa jumaloppiaan vastaan.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini