Ensimmäinen Juhanin Kirja 1.luku

Lauantai 25.7.2009 - Juhani Eilola


1 LUKU

1. Presidentti Tarja Halosen yhdeksäntenä hallitusvuotena, Paavo Tyrväisen ollessa Kurikan kaupunginjohtajana, minä lähdin etsimään elämän tarkoitusta ja sen takana olevia näkymättömiä voimia. (1.Juh.1:10)

2. Sukuluetteloni kertoo että sukupolvet ovat tulleet ja sukupolvet ovat menneet. Sukupolvet ovat myös maanneet niin että kaksi uutta sukupolvea on syntynyt.

3. Onko ihmisen elämässä mitään muuta tarkoitusta kuin synnyttää uusi sukupolvi niin että vuorostaan sen on aika tulla ja aika mennä? Tarkoitus tietysti olisi sekin, mutta miksi sitten kaikki muu vaiva?

4. Tulemmeko me tänne tyhjästä sattumalta ja poistuuko jokainen sukupolvi olemattomuuteen? Unohdammeko kaiken kun aika meidät jättää vai tapaammeko ystäviä jossain "seitsemännessä taivaassa"? Vai onko jossain taivaallinen DVD joka nauhoittaa parhaimmat palat taivaalliseen teatteriin kaikkien katsottavaksi?

5. Onko millään auringon alla mitään merkitystä? Onko hengen ja ruumiin saavutuksilla, tieteellä, psykologialla tai arkkitehtuurilla? Eikö se kaikki kuitenkin ole katoavaa kuin Tampereen Verkatehdas?

6. Vai onko olemassa jotain mitä me emme näe edes piilolinsseillä ja mitä emme ymmärrä? Onko olemassa tarujen saarta jossa on ikuisen elämän lähde tai sankaria joka pelastaa meidät kuolemasta? Onko Jumalaa tai jumalia jotka ottavat meidät luokseen ja silittävät meitä kun olemme niin kuoleman väsyneitä että kuolemme?

7. Palkitaanko hyväntekijä? Saako paha oman ansionsa mukaan? Onko pahalla ja hyvällä mitään eroa kun loppu tulee? Ovatko nämä vastakohdat vain ihmisen käsityksiä tekojen olemuksesta? Onko Kokoomus paha ja Keskusta hyvä vaiko jotenkin toisinpäin?

8. Salomo antoi näitä pohtiessaan sydämensä vaipua epätoivoon mutta huomasi lopulta elämän olevan paremman kuin kuoleman, koska elävällä ainakin vielä on toivoa. (Saarn.2:20; 9:4)

9. Mitä etsivä löytää matkallaan? Löydänkö minä pelkoa ja kauhua vai iloa ja toivoa? Tapaanko avaruusolentoja vai enkeleitä? Kutsutaanko minua katsomaan näkymättömiä vai joudunko luottamaan siihen mitä luen ja luonnossa näen?

10. Joudunko tutkittavaksi avaruuslaboratorioon vai viedäänkö minut tuhansien vuosien päähän katsomaan Raamatun kertomusten tai jonkun muun uskonnon totuuksia? Vai pysynkö tässä eikä mitään tapahdu vaikka istun kädet ja jalat ristissä?

11. Niin minä päätin presidentti Tarja Halosen yhdeksäntenä hallitusvuotena lähteä etsimään elämän tarkoitusta ja näkymättömän maailman salaisuuksia. (1.Juh.1:1)

Avainsanat: Juhanin Kirjat


Kommentit

25.7.2009 0.14  Juhani

Jos jollakulla on vastauksia kysymyksiin, jos joku haluaa kysyä lisää tai jos joku haluaa kertoa mitä on kokenut ja löytänyt, niin kommenttipalsta on nyt auki.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini