Viimeisteletkö itsesi yhdennellätoista hetkellä

Keskiviikko 13.5.2009 klo 1.04 - Juhani Eilola


Arkipäivän kielenkäytössä puhutaan usein "yhdennestätoista hetkestä" joka on synonyymi sanoille "viime tipassa". Luin juuri äsken yhden tekstin niin hassusti väärin että ajattelin laittaa sen tällä kertaa blogitekstin otsikoksi.


Paljon mietittävää

Jos halutaan olla varmoja siitä että oma tulevaisuus on turvattu, niin tekemistä on paljon. Yhdeksi tärkeimmistä asioista mielletään terveys. Jos halutaan olla vielä iäkkäinäkin terveitä, niin terveet elämäntavat ja omasta kunnosta huolehtiminen ovat tärkeitä asioita.

Ne ovat jopa niin tärkeitä, että mielestäni oman alueemme kansanedustaja Juha Mieto ei ole puhunut niistä turhaan eduskuntatasolla saakka. Terveydenhuolto on yksi yhteiskuntamme suurimmista menoeristä ja sitä menoerää voidaan pienentää rajustikin yhteisillä päätöksillä.

Jos itsestään huolehtimisen jättää siihen vaiheeseen että on jo sairastunut vakavasti, niin terveiden elintapojen aloittaminen voi olla myöhäistä. Ehkä ne kannattaa aloittaa nyt.



Jos ihminen haluaa olla varma terveyden lisäksi siitä että hän saa viettää rauhallisia ja turvallisia eläkepäiviä, niin talous on mietittävä kuntoon. Järjettömän suurista veloista on päästävä eroon. Silloin terve ihminen voi elää myös henkisesti terveesti. Isoja velkoja on vaikea maksaa pois pienestä eläkkeestä.

 

img_0849.jpg

Jos ihminen haluaa olla varma että kuoleman jälkeenkin on olemassa elämää, niin sekään ei ole mitätön asia, se nousee lopulta näistä suurimmaksi. On syytä hetken miettiä onko siellä jotakin? Katoaako tietoisuus totaalisesti viimeiseen uneen vai onko Jumala olemassa? Pitäisikö kuitenkin varautua että on? Jos ei varaudu, niin mitä jos paha saakin minussa palkkansa? Pitäisikö minun pyytää joltakulta anteeksi tai jotain... pitäisikö vaikka kysyä Tulisalolta neuvoja... tai joltain...

Tai avata Raamattu ja käyttää lukemiseen ja ymmärtämiseen hetki aikaa... tai sitten johonkin muuhun - vaikka muiden matalaksi panemiseen jossain blogissa...

Avainsanat: Uskonto


Kommentit

29.3.2009 1.42  aatu

Juhani kello on vaikkamitä tai ainakin lähes tulkoon, mutta sinä taisit taas nukahtaa näppäimistön päälle, no ei se mitään, tiedetään ainakin otsikko. Minäkin olin viimeyön nukkumassa, unitutkimuspatjalla Keskussairaalassa, piuhoja oli teipattuna ympäri roppaa, ei ole tullut nukuttuakkaan niin huonosti pitkään aikaan. Kyllä se tutkimus tuli melkeimpä yhdennellätoista hetkellä, on täs jo niin väsyksis huonosti nukuttujen öiden takia. Hyvää yötä

13.5.2009 1.05  Juhani

No niin Aatu! Nyt on muutakin kuin otsikko vaikka aikaa menikin ;-)

13.5.2009 10.14  aatu

Yleensä ihmisen hätä itsestä tulee joka päivä huomenna ja taas huomenna huomenna. Aloittaminen kunnon kohotukseen on täynnä verukkeita, Miksi? eihän se niin vaikeaa ole vai onko, on se. Ens maanantaina saa tietää mikä on lääkärin arvio, "nukutusta" yöstä.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini