On vaikea ymmärtää

Perjantai 16.11.2012 klo 1.04 - Juhani Eilola


Kun kohdataan

Suomi on hieno maa ja Kurikka hieno kaupunki.

Kun tapaan ihmisiä työn puitteissa, niin varsinkin kaikki asiakkaat ovat pääosin hyväntuulisia ja saamani palaute heiltä on ollut lähes aina myönteistä. Työtoverit ovat ahkeria ja kiireisiä, mutta silti kahvi- tai ruokapöydässä heidän kanssaan on mukava ja joskus hauskaakin olla. Minusta tuntuu että kaikki kunnioittavat toistensa tekemistä.

Hyvät ihmissuhteet ja innostava ympäristö antavat ihmiselle aina voimaa tehdä velvollisuutensa ja enemmänkin.

img_2550.jpg
Urheilussa ja joskus työelämässäkin arvostusta osoitetaan mitalein, mutta jokapäiväinen lähimmäisen arvostus jaksaa kestämään paremmin työssä ja arjessa. Kuvassa Jaana Mäenpään MM-mitaleita.

Kun kirjoitetaan ja tekstaillaan

Mutta kun mennään blogikirjoitteluun ja paikallislehtien yleisönosastohin tai tekstiviestipalstoihin, niin Kurikkakin muuttuu, ei aina mutta aika ajoin, melkein keskiaikaiseksi sotatantereeksi josta puuttuu enää noitien ja kerettiläisten roviolla polttaminen.

Olen miettinyt ja kysellyt asiantuntijoiltakin mistä tuollainen mielen kaksijakoisuus voi johtua. Heidän mukaansa perussyitä on suhteellisen vähän.

Ensimmäinen syy on se ettei oma elämä ei tyydytä vaikka se päällisin puolin olisikin näyttävää. Ellei takana ole huono henkilökohtainen taloustilanne johon etsitään syyllisiä, niin sitten se yleisin syy on huono parisuhde.

Minun mielestäni nämä eivät selitä kaikkea. On minullakin huono taloudellinen tilanne. Parisuhteesta en sano mitään, mutta mikään ei sytytä minussa halua häpäistä ketään.

Onko se paras selitys sittenkin alkoholi? Sitä on pakko jäädä miettimään. Kuinka moni kirjoittelee vihaa, kateutta ja omaa ahneutta huokuvia viestejä selvänä? Alan epäillä tietävätkö kirjoittajat ennen aamua edes sen mitä ovat kirjoitelleet? Jeesus huusi ristiinnaulitsijoilleen anteeksiantoa koska he eivät tienneet mitä tekivät. Tietämättömyys olisi kuitenkin se lohdullisin vaihtoehto.

Mitä ihminen miettii, mikä vituttaa

Äskettäin on julkaistu kaksi enemmän tai vähemmän, ehkä mieluummin vähemmän, virallista tutkimusta siitä mikä ihmisiä eniten "vituttaa" tai mitä ihmiset eniten ajattelevat.

Yllätystulos tuskin on se että ihmisiä vituttavat eniten toiset ihmiset. Vitutuksesta voi olla hyötyä esim. kylmällä. Ellei ketään koskaan olisi kylmä vituttanut niin ehkä tuli olisi vieläkin keksimättä. Niin kerrottiin tämän tutkimuksen tiimoilta. Mutta toiseen ihmiseen vittuuntumisella on pääasiassa huonoja seurauksia.

Käsittääkseni molemmissa tutkimuksissa ikä rauhoitti ihmistä. Ajattelu keskittyi vanhempana enemmän terveyteen, elämän tarkoitukseen ja kuolemaan. Vitutuksen aiheita oli myös yleensä vähemmän.


Selätetään vitutus ja mietitään hyvää lähimmäisistä. Se Raamatun ajatus että meidän pitäisi käyttäytyä lähimmäisiä kohtaan niinkuin toivoisimme meitä kohtaan käyttäydyttävän, on hyvä ajatus! Auttaisiko esimerkiksi hyvä ruoka?


Muokattu 16.11.2012 1.22: Kuva: Juhani Eilola

Avainsanat: Elämisen taito


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini