Kunnon blogi jäi kirjoittamattaTiistai 16.11.2010 klo 23:37 - Juhani Eilola Se on hänen tahtonsaHän vaatii yhtä ainoaa asiaa. Hän vaatii että hänen koko tahtonsa toteutuu. Kaikesta muusta hän voi neuvotella, mutta ei siitä. Antaa hän periksikin, mutta se vaatii ensin. Se vaatii että sitä ennen varmistetaan ettei periksi antaminen estä hänen tahtonsa toteutumista. Hänelläkin on valtansa. Hänellä on valta tehdä tai olla tekemättä. Sitä mitä hän tekee, ei arvosteta. Sitä mitä hän on tekemättä, sitäkään ei arvosteta. Mutta nyt hän todella tietää mikä on hänen tahtonsa. Kunhan se ensin toteutuu, kunhan se on lopputulos, niin uusi parempi aikakausi voi alkaa. Voiko siihen luottaa? Onko kissaa karvoihin katsominen? Kumman tahto se on, hänen vai hänen? Kissa ei voi karvoilleen mitään, sanotaan. Me kaksi, minä ja Irene. Yhteinen hyväMinulta on vaadittu vastauksia. Vastauksia siitä kenen joukoissa seison. Olenko elämässä hyvän vai pahan puolella. Olenko jumalattomien vai uskovaisten puolelle. Olenko muslimien vai kristittyjen puolella. Olenko homojen vai heterojen puolella. Olenko työväen vai työnjohdon puolella. Vastaukset ovat näennäisesti selviä. Olen sillä puolella jota edustan tai jonka koen ihanteeksi. Olen hyvän puolella, olen uskovaisten puolella, olen kristittyjen puolella, olen työväen puolella. Mutta sitten huomaan että maailma onkin värillinen. Yhden hyvä voi olla toisen paha. Toisen voitto voi olla toisen tappio. Muslimikin voi olla se jolle sanotaan: "Etsivä löytää ja kolkuttavalle avataan". Me olemmekin yhtä kansakuntaa, minä hetero ja sinä homo, minä Tarzan ja sinä Jane, me työläiset ja te johtajat. Kaikkien meidän toiveena on paratiisi maan päällä, mutta silti toimitaan Harmagedonin eduksi. Kunpa minulla olisi, niinkuin sana sanoo, kymmenen päätä, että voisin aidosti kumartaa kerralla joka suuntaan. Kymmentä kättä en tarvitse, sillä miekkaan en usko. Minä uskon yhä paratiisiin. Kumpaan suuntaan? Missä on tie vapauteen? |
|
17.11.2010 0:07
Juhani
Kiitos. Joskus tuntuu että hyökkää liikaa. Joskus tuntuu että puhuu liian kauniisti. Joskus tuntuu että luotetaan liikaa, joskus ettei kukaan luota. Tämä on ollut ristiriitaista aikaa. Eikä vähiten siksi että olen osa-aikaisen eduskunta-avustajan työn takia seuraavien kuukausien aikana paljon pois töistä. Nyt töissä oleminen olisi ollut itseni kannalta erityisen tärkeää. Mutta tämäkään tilaisuus tehdä töitä eduskunnassa ei ehkä koskaan toistu. |
17.11.2010 7:11
Juhani
Jokaisen missä tahansa asiassa "yhden ratkaisun ihmisen" kannattaa asettaa itsensä alkutekstin päähenkilöksi. Ensi lukemaltahan tuollaisiin filosofisiin teksteihin löytyy aina ensin joku muu kuin minä itse. Mutta minä itse ei aina tiedä mitä minä itse todellisuudessa tekee. Me kaksi ja Irene. |
18.11.2010 13:31
Kauno Kyvykäs
Juhani tuotti karmaisevan ja epätoivoon vaivuttavan pettymyksen, jättämällä superblokin kirjoittamatta, voiko mihinkään enää luottaa. |
19.11.2010 8:58
Etätietoinen
"Työkaveriesi ahdingon lievittämiseen" Salattua tietoa monelle. |
20.11.2010 17:37
Juhani
Kiitos Kauno hauskasta kommentista. Etätietoiselle sen verran ettei minusta varmaan kenellekään ole apua ollut. Mutta ehkä nyt osataan varautua yhdessä paremmin nopeisiin muutoksiin. Vielä kun keksittäisiin parhaat toimintamallit. |
Erittäin hyvä "purkaus" tässä nykyisessä työpaikkasi tilanteessa. Sinä olet todella yrittänyt löytää ratkaisuja näihin "pattitilanteisiin". Kurikkalaisena veronmaksajana toivoisin, että näitä sovittelevia ja "liberaaleja" ihmisiä löytyisi enemmänkin. Ytritä jatkaa samalla sovittelevalla linjalla, niin siitä saat voimia oman työsi hoitoon ja työkaveriesi ahdingon lievittämiseen.