Naapurisopu

Sunnuntai 4.1.2009 klo 12.50 - Juhani Eilola


Kurikan poliittinen tilanne on aiheuttanut melkoista "myrskyä vesilasissa". Onneksi myrsky on enemmän puolueiden ja kansalaisten välistä kuin näiden kahden liittyneen kunnan välistä.

Tähän poliittiseen tilanteeseen sopii aivan loistavasti vuonna 1924 Suomen Kuvalehdessä julkaistu pieni uutistyyppinen kommentti. Siltä varalta etteivät kaikki saa skannatusta tekstistä selvää niin alla teksti kirjoitettuna:

sk_kaivot.jpg

 

 

 

 

 

 

 

Kuvamme yllä esittää 7 kaivoa Pirkkalan Nokialta. Siinä on 5 kaivoa aidan tällä ja kaksi toisella puolella, kaikki 24 neliömetrin alalla. Mikä oivallinen suurkaivo olisikaan saatu yhteistoiminnalla. Nyt on kullakin asukkaalla oma kaivonsa ja se kovasti lukossa. Val.P.Lehtioksa

Vertauskuvallisuus

Kuvan vertauskuvallisuus Jurva-Kurikka -tilanteeseen on hämmästyttävä.

Meillä on rajan molemmin puolin omia kaivojamme ja niitä halutaan pitää visusti lukossa. Yhteistyön tarve ymmärretään, mutta jokainen pelkää että vesi omassa kaivossa pilataan. Ja jos totta puhutaan niin julkinen keskustelu on jo osittain sillä tasolla ettei kohta kukaan haluakaan yhteistä kaivoa. Usko loppuu halukkailtakin.

Toinen tarina kymmenien vuosien takaa

Muistan asiaan liittyvän toisenkin tarinan. Tämä tarina perustuu toteen, mutta kun se on levinnyt huhuna suusta toiseen, niin onhan se varmasti tapahtunut toisella tavalla. Mutta kerrotaan sekin opiksi.

Eräällä kylällä oli vierekkäin kaksi maataloa. Toinen tien vieressä ja toinen kauempana niin että kauemmalla talolla oli kukuoikeus tämän toisen tilan alueella.

Kauemman talon kissa oli koko ajan häiriöksi ja sanotaan nyt että vaikka kävi paskomassa lasten hiekkalaatikolle päivittäin.

Lopulta kissaan kyllästyttiin ja isäntä ampui sen ja heitti naapuritalon katolle.

Kun naapuri näki katolla kuolleen kissansa, niin hän otti kissan yöllä ja kiikutti sen naapurinsa vesikaivoon.

Kissa ehti mädäntyä kaivoon ennenkuin se huomattiin. Vettä juotiin luonnollisesti koko ajan. Kun kissa huomattiin, niin isäntä raivostui ja meni yöllä rakentamaan kulkuoikeustielle aidan. Tolppia oli 50 cm:n välein eikä naapuri päässyt seuraavana päivänä tielle.

No paikallehan kutsuttiin ensin poliisi, joka selvitti asian. Aita otettiin pois, mutta riita jäi kytemään.

Kun isännät jonkin ajan kuluttua tulivat kylätiellä vastakkain, niin siitähän oli molemmille seurauksena sairaalareissu.

Mitä me näistä opimme:

Ensiksikin mitään yhteistä ei rakenneta riidalla. Asioita ei ratkota puimalla niitä persoonattomasti yksin yöllä tai haukkumalla naapuria blogeissa. Sellaiset ovat yhtä sokeita kuin tarinamme isännät.

Ja mitä muuta siitä seuraa. Siitä seuraa kuluja yhteiskunnalle. Tuossa tarvittiin sekä poliisia että lääkäreitä. Luultavasti siinä tarvittiin myös terveystarkastajia ja maanmittauslaitostakin. Riitelemällä kasvatetaan vain kuluja eikä pienennetä niitä.

Virkamiesten haukkuminen ja "yöunien vieminen" ei aiheuta säästöjä vaan terveysmenoja ja sairaslomakuluja. Yhteistyö on ihan jotakin muuta. On ymmarrettävä että tässäkin asiassa kaikki osapuolet ovat ihmisiä. Ei jatkuvasta arvostelusta selviä ehkä kukaan ilman vammoja. Vaikka kohde siinä kehittyisikin, niin yhteiskunnan menot ihan varmasti lisääntyvät.


Onko sinulla lisää vertauskuvia?

Avainsanat: Politiikka, Elämänhallinta


Kommentit

4.1.2009 13.19  Juhani

Lueskelin omia juttujani ja täytyy sanoa että nyt on lopullisesti tullut selväksi se millä mielellä minun mielestäni yhteistä Kurikkaa on kehitettävä. En kirjoita siitä enempää, en ainakaan lähitulevaisuudessa.

Yritän keskittyä siltä osin kun kirjoitan Kurikan kehittämisestä nyt niihin asioihin mitä mielestäni pitäisi tehdä.

Näillä asennoitumistavoilla on kuitenkin merkitystä. Niillä näyttää Kurikan osalta olevan merkitystä esim. yhteistyöhön Kauhajoen, Teuvan ja yleensä Suupohjan suunnan kanssa.

Yhteistyökumppaneita voidaan nyt etsiä myös rannikolta koska rajat olottuvat lähes rannikolle saakka. Mutta sitten seuraavaksi tulee vastaan helposti asenne ruotsinkielisiä kohtaan.

Kurikalla on mieletön paikka verrattuna mihinkään muuhun Seinäjoen alueen kuntaan. Yhteistyötä voi viritellä ihan erilaisten kuntien kanssa kuin monet muut alueen kunnat.

Asenteisiin tarvitaan muutoksia.

4.1.2009 13.26  Vapaa Herra

Toivoisinkin, että myös Sinulla olisi hyvä mieli. Elämä koostuu pienistä asioista, joista voi olla onnellinen. Niitä ovat mm. terveys, perhe, hvyät ystävät, rentouttava kävely ulkona ja yksinkertaisesti pelkkä hiljentyminen kaiken kiireen keskellä. Ei tarvitse aina olla suorituskeskeinen. On aikaa oltava myös itselleen ja läheisillemme. Emmekö tekisi ensi vuodesta paljon paremman? Iloista mieltä kaikille!

4.1.2009 13.52  Kiitos Juhanille

Mistä löysitkään Juhani näin osuvan kuvan ja tekstin.
Tämä alustus osoittaa, että henkiset voimavarasi ovat mittavasti tasokkaammat, kuin sinun arvostelijoilla.
Esim. tuolla Matin blogissa tänään kommenttisi jälkeen.
Mielestäni on oikein, kun nostat vertaillen esiin kateuden ja riidan aiheuttamat seuraukset. Tämä oli erinomainen keino, jonka ymmärtävät
riitoja tuottavat tahot. Ainakin vähitellen ja yksitellen, heistä fiksuimmasta alkaen
Tämä oli tosi hyvä uudelle vuodelle ja tulevaisuudelle

4.1.2009 14.36  Vapaa Herra

Muutotappio-verotulot

Ihmiset muuttava Kurikasta,koska heillä on ajatus siitä,että jossain elämä on parempaa. Nuorten muuttoon vaikuttavat käytännön syyt kuten työ- tai opiskelupaikan saaminen kotipaikkakunnan ulkopuolelta, mutta myös mielikuvat elinympäristöstä. Nuorten muuttoliikkeen pysäyttäminen vaatii työ- ja opiskelumahdollisuuksien parantamisen lisäksi mielikuvan luomista Kurikasta laadukkaana ja nykyaikaisena elinympäristönä. Taantuman Kaupungin tehtävät eivät vähene vaan lisääntyvät, joten julkisen sektorin irtisanomiset, lomautukset ja työntekijöiden vähentämiset merkitsevät oman oksan leikkaamista. Tätä on viime vuodet hartaasti harrastettu muissa Kaupungeissa.Mielestäni keskeinen motiivi paikkakunnalta muuttoon on toive löytää hyvä työpaikka.
Köyhyyttä ja osattomuutta kokeneet eivät kerro kadehdittavia tarinoita.

4.1.2009 17.31  Juhani

Kun tuolla Kurikan kaupungin sivulla ovat valintoina kuntalainen, matkailija ja yrittäjä niin pitäisiköhän uuden Kurikan asukaslukuakin jaotella ja miettiä miten eri ryhmiä voitaisiin kehittää. Erilaisia asukaslukuun liittyviä ryhmiä olisivat ainakin:

Syntyjän Kurikka
Paluumuuttajan Kurikka
Opiskelijan ja nuoren Kurikka
Työnhakijan Kurikka
Loma-asunnon omistajan Kurikka
Poismuuttajan Kurikka
Yrityksen perustajan Kurikka
Muualla töissä kävijän Kurikka
Avioliitossa Kurikkaan -perheen Kurikka

Kaikki nuo kai pitäisi saada kasvuun paitsi tietenkin poismuutto. On varmaan paljon asioita jotka vaikuttavat eri ryhmiin. Muualla töissä kävijään esim. saattaa vaikuttaa rajaseuduilla olevat rakennuspaikat ja palvelut, joista mieleen tulee heti hakemattakin Sarvijoki.

Voisivatko sellaisia olla lisäksi vaikkapa Panttila, Lohiluoma, Luopa...

4.1.2009 18.45  Vapaa Herra

Naapurisopu ei säily pienillä <3500m2 tonteilla. Suuremmilla kuin 3500m2 tonteilla naapurisopu säilyy automaattisesti ja ihmisten henkinen kunto sitä kautta.Pidetään Tonttikoko Kurikassa tavanomaista suurempana vaihtoehtoisen tarjonnan lisäämiseksi ns. puutarhatontteina. Halutaan tarjota ?maaseutumaisuutta taajamassa"

4.1.2009 18.47  Vapaa Herra

Panttilassa esim. tosi pieniä tontteja.Ps Seinäjoelta olis tulijoita 2 perhettä

4.1.2009 20.37  Juhani

Tällaiset tilaisuudet pitäisi käyttää aina hyödyksi. En tiedä millä keinoilla ulkopaikkakuntalaisille halukkaille muuttajille/paluumuuttajille ja myös halukkaille omaan kuntaan jääjille voitaisiin tehdä kyselyt jonka perusteella kaupunki voisi toimia. Ja miten toteutettaisiin nopea toiminta.

Asukaslukua ei saada nousemaan muulla kuin asukaslukua nostamalla. (Olipas älykäs kommentti)

5.1.2009 21.07  Museovirasto

Ajelin hakunintietä yhtenä päivänä ja tuli mieleen,että hyväs kunossa oli.Kyllähän sekin maisematie menis pilalle jos siihen piki laitetaas päälle.

5.1.2009 21.14  Juhani

Totta. Hakunintietä ei erota tällä kelillä pällystetyistä teistä. Ja itse asiassa minä tykkään aivan valtavasti kyläteistä.
Se laulu on hieno: "Joka ainut kylätie, alta riemukaaren vie... on Pariiseja täynnä tämä maa..."

Esim. täällä Heittolantie ja Ilkantie. Ei paljonkaan komeampia teitä voi olla olemassa.

Mutta kun tulee kevät ja lasten pitää lähteä kouluun, niin lanat nostavat kivet Hakunintielle, siihen tuodaan ehkä vähän mursketta joskus ja pöly on valtava. Silloin aina unohtuu se kaunis kylätie-ajattelu kun lasten on jopa vaarallista lähteä pyörällä kouluun. Kivet ja pöly lentää ja pyörää ei jaksa polkea.

Mutta on se Piirrontiekin mennyt pilalle... mutta on se silti kunnossa... Elämässä on ristiitoja.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini