Kolsva

Maanantai 5.1.2009 klo 21.05 - Juhani Eilola

Maailmassa on paljon outoja paikkakuntia joilla on joku tarkoitus vaikka sitä ei aina uskoisikaan. Luulemme että Kurikka on maailman napa, muita ei tarvita. Mutta aika monella ihmisellä on elämänsä varrella ollut silti muitakin asuinpaikkoja kuin Kurikka. Esittelen tässä erään eriskummallisen paikan toisesta maasta.



Olen siis syntynyt Teuvalla mutta perheemme asui jonkin aikaa myös Ruotsissa Kolsva -nimisellä paikkakunnalla. Metalliteollisuudestaan tunnettu Kolsva on ollut vuodesta 1986 alkaen Köpingin Jurva... Eli silloin Kolsvasta on tullut Köpingin kaupunginosa. Nykyään siellä on n. 2500 asukasta joista aika moni sukulaisiani.

Alla oleva kuva kertoo ensinnäkin missä Köping Ruotsissa sijaitsee. Oikealla on Tukholma ja vasemmalla Ödebro. Köpingin kirkko, jossa setäni vaimo on ollut pappina, on tuossa keskellä.

sverige.jpg

Kolsva sijaitsee muutamia kilometrejä luoteeseen Köpingin keskustasta. Alla olevassa kartassa tuo alempi iso läikkä on Köpingin keskusta ja ylempi Kolsvan kaupunginosa. Matka ainakin näyttää lyhyemmältä kuin Kurikan ja Jurvan väli.

koping.gif

Tältä Kolsva näyttää nykyään. Vaaleanvioletti osa on teollisuusalue, jolla suurin rautavalimo sijaitsee. Isäkin oli aikoinaan siellä töissä.

kolsvankartta.jpg

Ja lopulta saavummekin Bergtorpille jossa asuimme. Se oli tuo punakattoinen alempi kerrostalo. Muistan vielä elävästi ne kauhun hetket kun tajusin että en osaa hiekkalaatikolta takaisin omaan rappuun. Jouduin huutamaan apua: "Äiti, äiti, multa on kerrokset hukassa!"

bergtorpet.gif


Tuossa ilmakuvan vasemmassa reunassa on rakennettu rivi omakotitaloja entisen rautatien päälle. Varmaan ovat hyvin perustettuja rakennuspaikkoja. Onko Kurikassakin joskus tarjolla tontteja vanhalta ratapohjalta, sen tulevaisuus näyttää.

Jätän tämän nyt sukulaisteni tarkistattevaksi, mutta jatkan kommenteissa myöhemmin Kolsvasta. Tylsä aihe kurikkalaisille, mutta yritän tutustua Köpingin poliittisiin blogeihin ja löytää uusia ideoita. Ja saanpa samalla muiston itselleni.

Lisää 450 vuotisesta Kolsvasta voi lukea Kolsva-linkistä.

3 kommenttia . Avainsanat: Ulkomaat