KultaaSunnuntai 26.2.2012 - Juhani Eilola ValkokultaOlen käynyt melko ahkerasti tänä talvena juoksulenkeillä kun olin viime kesänä niin huonossa juoksukunnossa. Neljä kuukautta on sujunut nyt hyvin, mutta kun lähtötilanne oli aika huono, niin ei se välttämättä paljon ole ehtinyt kuntoon vaikuttaa. Ainakin on voittanut itsensä kun on lenkille lähtenyt vaikka ei jaksaisi. Mutta pitkät juoksulenkit ovat joskus tylsiä yksin pimeillä talvisilla metsäteillä. Siksi olen kuunnellut musiikkia. Musiikissa on sekin hyvä puoli ettei anna suden ulvonnan tai koirien pelotella itseään. Seuraava kappale on myös mukana kokoelmassani ja soi aina silloin tällöin juoksun aikana. Pidän sitä tosi kauniina kappaleena vaikka se ei youtube -versiona soikaan niin hienosti. Kultaa ja kuun sirppejäEilen kun tulin lenkiltä melkein yömyöhään, niin taivaalla oli tosi terävä kuunsirppi ja sen vieressä kirkas tähti. Näky oli niin kaunis ja mieliinpainuva että yritin ottaa valokuvaakin mutta en osannut laittaa asetuksia niin että kuva olisi onnistunut. Kuvaa ottaessani huomasin että korviin hiljaa soiva kappale sopi aika hyvin aiheeseen. Joudut siirtymään kappaleen kuullaksesi Youtubeen, mutta siinä on niin hieno kuvitus että kannattaa kun en onnistunut itse. Nämä kuvat ovat muualta kuin täältä, mutta kyllä Suomessakin on kaunista talvellakin. Yksin yöllä, kaikki valot sammuneena näkee kaikkea mistä jää muuten paitsi! |
|
27.2.2012 19.38
0000
Lainaus eräästä lehdestä: |
27.2.2012 19.40
0000
Takaisin, takaisin, lainaus oli väärä! |
27.2.2012 19.47
0000
Ursan sivuilta päättelin, että lähellä Kuuta ovat nyt Venus ja Saturnus. Merkurius on alempana. |
28.2.2012 17.59
Juhani
En tehnyt tarkempaa tutkimusta itse, mutta mielenkiintoista kuulla. Nyt kun kahtena iltana olen puolestaan tullut lenkiltä auringonlaskun aikaan, niin nyt auringon ja usvan yhdistelmä on tehnyt maisemasta hienon. Siitä otin kuviakin ja laitan varmaan johonkin blogitekstiin. |
Että kaikki kulta tulisi käsiteltyä, niin täytyy mainita vielä kultainen noutaja joka tuli kanssani 12 km vaikka kuinka yritin käännyttää sitä. En tiedä oliko Harjun vai kenen koira, mutta kun minut tuotiin autolla takaisin, niin yritin saada sen autoon. Oli niin kultainen noutaja että juoksi takaisin ;-)