Hippa

Lauantai 4.2.2012 klo 12.29 - Juhani Eilola


Painajaiset ovat mietityttäneet vielä tänäänkin sen verran paljon että valitsin sen päivän aiheeksi. Painajaiset eivät aina merkitse sitä mitä niissä nähdään. Tuo johdantovideo kertoo hyvin piinaavasta painajaisesta.

Johdantovideo:

Painajainen kuntauudistuksesta

Viime aikoina eniten askarruttanut painajainen on tietenkin hallituksen valmistelussa oleva kuntauudistus. Onneksi senkin täytyy päätyä lopulta pelkkään hippaan.

Painajainen Kurikan kaupungin taloudesta

Myös Kurikan kaupungin talouskehityksestä on nähty painajaisia. Painajaiset ovat vallanneet ajatukset aika ajoin jo niin ettei normaaliin talouden tasapainottamiseen ja kehittämiseen enää kohta kiinnitetä mitään huomiota.

Se että isot linjat valtaavat koko painajaisen, on ikävä asia koska pienet ja oikeita kestäviä säästöjä tuovat, ketään haittaamattomat ja ympäristöä kehittävät/säästävät uudistukset jäävät käsittelemättä. Jätetään ne seuraaville sukupolville - hippa.

Painajainen ELM Streetillä

Kun vanhin poika oli hiukan toisella kymmenellä, niin meille tuli ongelma hänen nukkumisensa kanssa. Hän pystyi lähestulkoon valvomaan viikon yhteen mittaan. Mikään ei auttanut kunnes paljastui että hän oli katsonut Hermannin kanssa lapsilta kielletyn elokuva lastenmurhaaja Freddy Gruegeristä. Hänet kohdattiin aidosti painajaisissa.

Aiheesta on tehty yhteensä kuusi elokuvaa ja sarja päättyy Freddy Gruegerin ja  painajaisten kuolemaan.

Mutta niin vain kävi että ELM Streetin painajainen alkoi uudelleen. Seitsemäs elokuva oli nimeltään "Uusi painajainen". Niin käy ihmiskunnallekin. Kuljemme painajaisesta toiseen elleivät uudistuksemme ole alusta saakka kaikin tavoin kestäviä. Ja siitä jokainen voi olla aivan varma että esim. kuntauudistuksissa keskittäminen ei ole lähellekään synonyymi kestävälle kehittämiselle. Päinvastoin, painajainen syvenee ja johtaa uudistusten jatkuvaan kierteeseen joka on kohta kunnan päätehtävä. Vanhukset, lapset, sairaat ja sosiaaliset ongelmat hoidetaan vain siinä sivussa leikatuin varoin. Ja Kauno Kyvykäs saa lisää virtaa. Rahat menevät konsulteille ja kehittäjille kun ne voisivat mennä kokonaisuudessaan palvelujen pyörittämiseen ja varsinaiseen työntekoon.

Mutta Toivossa on hyvä elää sanoi lapamato!


Kommentit

4.2.2012 13.28  Kauno Kyvykäs

Älä Juhani ota turhaan pulttia pikkuasioista. Opettele yhtä rautahermoiseksi, kuin tämä meidän Aatu, tämähän ei hermostu mistään.

4.2.2012 15.54  Juhani

En minä mitään pulttia ota. Tulin just 18 km:n lenkiltä jonka lopussa otin neljä 1000 metrin vetoa. Usko tai älä, ei tule mieleenkään ottaa yhtään mistään mitään pulttia. Jos olisinkin ollut stressaantunut tai vihamielinen, niin nyt ei jaksa ;-) Meen saunaan ja laitan sohvalle maata ja katson vaikka nauhalta kun toiset hiihtävät ! ;-)

Etkö sinä näe koskaan painajaisia. Ainakin hyviä aiheita olisi?

4.2.2012 16.39  Kauno Kyvykäs

Näen, mutta en Aatusta.
Kunnon painajaista parempaa elokuvaa ei ole, mahtavinta on, kun putoaa jostain oikein korkealta.

5.2.2012 10.01  Juhani

Näen joskus aika kevyttä painajaista. Tulen alas talon rappusia, mutta askel pomppaa liian ylös. Lopulta jokainen askel nostaa sähkölankojen yläpuolelle ja hirvittää tulla sieltä alas. En kamalasti tykkää siis putoamisesta. Ainakaan sähkölinjojen kohdalla.

Suomalainen lääkäri Rauni-Leena Luukanen-Kilde pitää putoamista osoituksena ruumiista irtautumisesta. Putoamisen tunne tulee ruumiiseen plaaamisesta. Taidat useinkin tehdä öisiä retkiä? ;-)

5.2.2012 18.05  0000

Minulta loppuivat kertaheitolla putoamis-painajaiset, kun kerran hyppäsin omasta tahdosta alas korkean talon katolta tajuttuani, että tämä on taas niitä unia, jotka johtavat putoamiseen. Toki pitää olla varma, että näkee unta...

5.2.2012 18.24  Juhani

;-) Olin kerran kokouksessa ja heräsin kesken puheenvuoroni. Tajusin että se oli unta, mutta kun en ollut varma niin puhuin selälläni sängyssä loppuun ;-)

9.2.2012 20.55  0000

Minä nukahdin kerran, kun joku toinen puhui.

9.2.2012 21.53  Juhani

Niin yksi työkaverikin, mutta heräsi kun potkaisin.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini