Positiivareita

Tiistai 28.2.2012 - Juhani Eilola

2012-02-27-053edit.jpg
Aurinkoiset helmikuun päivät päättyvät auringonlaskuun ja harsomaiseen usvaan. Korvenkylä näyttää satumaiselta.


Kurikan markkinointi

Aina välillä tulee mieleen halu kerätä Kurikan esilläpitämistä varten vapaaehtoisten positiivisten ihmisten joukko. Tuosta ylläolevasta kuvasta saa esille toisenlaisiakin näkökulmia jotka eivät samalla lailla innosta jakamaan niitä postikorteissa. Aurinko ja kuu hymyilevät toisilleen. Tähtitaivasta vasten eilen näkyi kun revontulet tanssivat tummalla taivaalla.

Ihmiset ahmivat silmillään kauneutta. Aina ei kannata kertoa sitä toista näkökulmaa että ulkona on 30 astetta pakkasta ja kaikki putket ovat jäässä eikä auto lähde käyntiin. Tällainen valokuva antaa vieraalle paljon miellyttävämmän ja romanttisemman kuvan elämästä Kurikassa. Jokainen kyllä tietää muutenkin sen että elämässä on ongelmia. Näillä yleismaailmallisilla ongelmilla ei kannata Kurikkaa markkinoida. Olisi joskus hienoa löytää yhteen porukkaa joka suorastaan kilpailisi siinä miten myönteisesti Kurikkaa/Jurvaa kukin onnistuu pitämään esillä mediassa.

Tähän ehkä sopii nyt Teräsbetonille harvinainen musiikkilaji, balladi kaukaisista tulista. Youtubessa pystyt halutessasi seuraamaan myös sanoja.

Kiitos

Kiitos on tärkeä ja myönteinen sana. Seuraava Kristiina Wheelerin musiikkivideo on kyllä tosi positiivinen vaikka onkin negatiivinen. Olen huvittanut sillä itseäni muutaman kerran ja nyt huvitan teitä. Eräällä ystävälläni on ihan samanlainen ääni kuin Kristiinalla. Hänkin on positiivinen ihminen - jopa nimeään myöten - Ilona! Voisitkin olla se kolmas ihminen positiivareissa!

2 kommenttia .

Kultaa

Sunnuntai 26.2.2012 - Juhani Eilola

Valkokulta

Olen käynyt melko ahkerasti tänä talvena juoksulenkeillä kun olin viime kesänä niin huonossa juoksukunnossa. Neljä kuukautta on sujunut nyt hyvin, mutta kun lähtötilanne oli aika huono, niin ei se välttämättä paljon ole ehtinyt kuntoon vaikuttaa. Ainakin on voittanut itsensä kun on lenkille lähtenyt vaikka ei jaksaisi.

Mutta pitkät juoksulenkit ovat joskus tylsiä yksin pimeillä talvisilla metsäteillä. Siksi olen kuunnellut musiikkia. Musiikissa on sekin hyvä puoli ettei anna suden ulvonnan tai koirien pelotella itseään. Seuraava kappale on myös mukana kokoelmassani ja soi aina silloin tällöin juoksun aikana. Pidän sitä tosi kauniina kappaleena vaikka se ei youtube -versiona soikaan niin hienosti.

Kultaa ja kuun sirppejä

Eilen kun tulin lenkiltä melkein yömyöhään, niin taivaalla oli tosi terävä kuunsirppi ja sen vieressä kirkas tähti. Näky oli niin kaunis ja mieliinpainuva että yritin ottaa valokuvaakin mutta en osannut laittaa asetuksia niin että kuva olisi onnistunut. Kuvaa ottaessani huomasin että korviin hiljaa soiva kappale sopi aika hyvin aiheeseen. Joudut siirtymään kappaleen kuullaksesi Youtubeen, mutta siinä on niin hieno kuvitus että kannattaa kun en onnistunut itse.

Nämä kuvat ovat muualta kuin täältä, mutta kyllä Suomessakin on kaunista talvellakin. Yksin yöllä, kaikki valot sammuneena näkee kaikkea mistä jää muuten paitsi!

5 kommenttia .

Suonenvetoja

Torstai 23.2.2012 - Juhani Eilola

Suonenvedot ovat kiusallisia. Joka keskiviikko kun ajan Korvenkylästä monnarille maratoonareiden yhteislenkille, jalkaterästä vetää ajon aikana suonta. Se täytyy johtua talvilenkkareista joilla ajan autoa. Mikään muu kuin sopimattomat kengät ajossa ei selitä sitä että suonenvetoa on vain keskiviikkoisin.

Kaiken huippu on se että suonenveto jatkuu koko illan eikä siihen tunnu auttavan mikään hoito. Juuri nyt on pieni tauko ja pystyn kirjoittamaan päivän blogin.


Kuumia kiviä

Olin mukana Seinäjoella kuulemassa Henna Virkkusta ja EP:n kuntia kuntarakenneuudistuksen tiimoilta. Sain tilaisuudessa hyvän käsityksen EP:n tilanteesta. Jos kuntia aidosti kuunnellaan, niin ei tänne mitään kuntarakenneuudistusta tule, vaan edetään vapaaehtoisen yhteistyön pohjalta. Kuntien puheenvuorot ovat kuin suonenvetoja hallituksen kuntarakenneuudistuksessa.

2012-02-21-011.jpg

Samassa tilaisuudessa kuulin ihan erikseen että blogiani oli tulkittu väärin ja oletettu että viittasin eräällä blogitekstillä eri henkilöihin kuin mitä olin tarkoittanut. Vähän hävetti ja odotin jo että Jumala heittää opetukseksi edes pienen kuuman kiven päähäni. Mutta Hän oli armollinen.

Minun ja varmaan kaikkien muidenkin on syytä olla varovaisia etteivät väärät ihmiset tule syyllistetyiksi ja oikeille ihmisille annetaan tunnustusta.Sen pitäisi toimia kaikkialla, mutta myös täällä blogiteksteissä.

Olin vuosia mukana SKL:n (nykyiden KD) toiminnassa. Puheenjohtajanakin Kurikan paikallisosastossa seitsemän vuotta. Olisin koko ajan toivonut kristillisen puolueen profiloituvan tunnustuksen mukaiselle pohjalle. Siihen että annetaan arvoa muillekin poliitikoille silloin kun ne ovat hyvällä asialla. Itsekkyydelle ei pitäisi löytyä mitään sijaa eikä heikompia saisi unohtaa. Nyt ja jo silloin puolueessa toimii paljon ihmisiä jotka tuntuvat kiehuvan raivosta kun heidän tahtonsa ei toteudu tai he eivät saa joko asemaa tai rahallista korvausta. Poikkeuksiakin on. Heistä Toimi Kankaanniemen kanssa söimme viimeisen aterian Pikkuparlamentissa kun Juha ja Toimi jättivät toisilleen lämpimät jäähyväiset.

Mielestäni kristillisen puolueen olisi jo vuosikymmeniä sitten pitänyt profiloitua puolueeksi joka ei aina vain halua samalla lailla nokitella muita kuin muut, vaan osaa antaa kunnolla ja reilusti arvostusta niille joille se kuuluu. Mutta sama voisi - tai ainakin pitäisi koskettaa meistä vaikka jokaista.

4 kommenttia .

Mihin menet Suomen kansa

Maanantai 20.2.2012 - Juhani Eilola

Kielletty kirja

2012-02-19-003.jpgPöydälläni on pyörinyt viikkotolkulla M.Lausan vuonna 1942 julkaistu silloinen  kohukirja "Mihin menet Suomen kansa?" Kirjoittajan nimi on salanimi. Nimi on syntynyt kai lyhenteenä kirjoittajan oikeasta nimestä Lauri Mikael Sainio.

Kirja oli 1.10.1945 alkaen kiellettyjen kirjojen listalla. Siksi onkin mielenkiintoista että oman kappaleeni Ex Libriksessä lukee P.P.Piispanen. Piispanen oli kirkkolakeihin perehtynyt varatuomari ja kirjoittanut itse useita kirjoja.

Olen lukenut Lausan kirjaa kuin vanhaa tietosanakirjaa rinnan nykypäivän uutisten kanssa. Mielenkiintoisen luvun sieltä täältä. Kirja kertoo tuolloin tehdyistä yhteiskunnallisista virheistä ja ottaa kantaa uuden ja paremman Suomen rakentamiseksi.

Aika mielenkiintoista lukea uudistusmielistä tekstiä 70 vuoden takaa rinnan nykypäivän lehtien kanssa. Monet asiat ovat hyvin rinnasteisia vaikka välissä on ollut näin pitkä aika.

Kirjoitan tulevalla viikolla erikseen kirjan sisällöstä. Siellä on todella provosoivia otsikkoja ja toteamuksia, jotka tarkemmin tutkittuina ovat ehkä muuta kuin ensilukemalta kuvittelee. Yksi sellainen on Suomen heikoksi kohdaksi nimetty nainen. Mutta palataan naisiin myöhemmin ja tyydytään nyt Kari Tapion erikoismietteisiin jotka ovat hiukan samansuuntaisia kuin Lausan ajatukset.

1 kommentti . Avainsanat: Kirjallisuus

Paavalin majalla

Sunnuntai 19.2.2012 - Juhani Eilola

Eilen oli vaihteeksi Rasti-Kurikan testijuoksu Paavalin majalla. Mukana oli kaksi naista ja taisi olla melkein kymmenkunta miestä. Keli ei ollut aivan paras joten ehkä ennätyksiäkään ei syntynyt. Ei ainakaan itselleni eikä tuloksia ole vielä ilmestynyt. Kuvassa Jari Välikorpi kirjaamassa tietoja juoksun jälkeen.

180220121070.jpg

Paavalin maja

Rasti-Kurikalta voi varata majaa yksityiskäyttöönkin pientä korvausta vastaan. 60 neliön majassa on takka, piirtoheitin, iso sauna, suihkut, pukuhuone, WC ja keittiö tykötarpeineen. Jos vähänkin kiinnostaa niin ota yhteyttä Juha Järvenpäähän 040-5587908 ja saat avaimet käteen.

Lisätietoja majasta löytyy sivulta Paavalin Seuramaja.

Paavalin alue on aivan loistava alue harjoitteluun. Maastosta löytyy kartat ja kiintorastiverkostot. Pururadat ulottuvat Kurikan keskustan liepeille saakka ja talviset ladut olivat nytkin loistavassa kunnossa.

Kurikkalaiset tekevät metsässä muutakin kuin suunnistavat. Tämähän oli aikoinaan Korpikylää ja olemme syntyneet metsään. Video on kuvattu toisella majalla mutta mukana videon tekemisessä on ollut myös raskulaisia.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Rasti-Kurikka

Hymyileviä kasvoja

Perjantai 17.2.2012 - Juhani Eilola

Selaan olohuoneen lehtihyllyä. Kurikasta on viime viikkoina ollut vaikeaa löytää positiivisia, ainakaan maakuntaan saakka yltäneitä uutisia ja hymyileviä kasvoja. Vai ovatko toimittajat olleet haluttomia löytämään tai sitten vain kykenemättömiä kirjoittamaan niistä.

Onneksi lehtien joukossa oli myös Kotivinkki, jonka sivuilla Iina Kuustonen hymyilee. Hän ei ole kurikkalainen, mutta hän esittäytyy niin iloisena ja valloittavana että lukijakin virittäytyy positiivisesti. Tunnen Pro Fiden ajalta Iina Kuustosen isän. Roudasin sata vuotta sitten pariin otteeseen heidän kamojaan. Mikko nauratti jo silloin ja naurattaa nytkin sarjassa Hyvät ja huonot uutiset. Ilo, nauru ja hyvä tuuli periytyvät ainakin tuossa perheessä.

Vai tarttuvatko ne vain pisaratartuntana?
Laitetaan tämän päivän blogiin nauruvirukset peliin!


Hauskuuttajia

Iina tunnetaan juuri nyt parhaiten putouksen Jani-Petterinä. Mutta laitan tähän seuraavaksi hänen viime vuotisen ironisen Kauniit ja lohkeat -kuvauksensa Sui-Hinginä.


Hyvät ja huonot uutiset

Nelosella tulee uutta sarjaa jossa on mukana Mikko Kuustosen vieressä hauska vaikkakin usein vakavailmeinen naiskoomikko Pirjo Heikkilä. Yritin etsiä hänestä niitä hauskoja hetkiä jotka ovat jääneet mieleeni, mutta en löytänyt. Sen sijaan löysin hänen esiintymisensä Kelan työntekijöille Studio Pasilassa. Kyllä hän tästäkin saa hauskia hetkiä irti vaikka onkin vakavaa asiaa. Mikä voisi olla vakavampaa kuin KELA:n toiminta? Korkeintaan Kurikan tonttikaupat, joista niistäkin silti toimittajat laativat hauskoja fiktiivisiä tekstejä..

Kommentoi kirjoitusta.

Raskasta tulta maasta ja taivaasta

Torstai 16.2.2012 - Juhani Eilola

Sain eilen rajunpuoleisen puhelun. Raskasta tulta. Kun ihminen on saanut jotakin päähänsä, niin hän joskus ihan aidosti luulee olevansa oikeassa. Ei kukaan ole täydellinen, en minäkään, mutta onneksi ehdin laskea kymmeneen ennenkuin sanoin mitään. Ja onneksi oli useita tunteja aikaa viilentyä ja kerätä voimia itsehillintään.

Taistelu itsehillinnästä on voitettu.
On Porilaisten marssin aika!


Kasapäin hienoja asioita

Elämässä on kasapäin hienoja asioita. Kun saa olla terve. Kun saa asua maassa joka rakastaa rauhaa. Kun on ruokaa ja katto pään päällä. Kurikassa meillä on vielä enemmän - monin verroin hienoja asioita.

Hieno asia on sekin jos osaamme asettua niidenkin asemaan joilla asiat eivät ole yhtä hyvin. Muistaa köyhää ja sorrettua. Tietääkö kukaan miksi Sodoma hävitettiin?

"Katso, tämä oli sisaresi Sodoman synti: ylpeys, leivän yltäkylläisyys ja huoleton lepo hänellä ja hänen tyttärillään; mutta kurjaa ja köyhää hän ei kädestä ottanut."

Säilyykö Kurikka?

Uusi päivä vanhan jälkeen

Eilen oli huono päivä. Mutta tänään torstaina voi olla toisenlainen päivä ! Tämä seuraava kappale naurattaa mutta myös riemastuttaa aidosti vieläkin. Ystävämme Lasse Heikkilä!

Kommentoi kirjoitusta.

Kultalusikka suussa syntynyt

Keskiviikko 15.2.2012 - Juhani Eilola

Aloitetaan vaihteeksi videolla. Heli Laaksonen on yksi päivän runoilijoista. Omista runoilijoistani kyllä ykkönen. Tässä kolmisen minuuttia hyvää tuulta!

Runoja lapsille

Lasten ollessa pieniä luin heille Uppo-Nallen runoja. Elina Karjalainen oli silloin suursuosikkini. Pojalla oli oma mieliruno joka piti lukea harva se ilta. En ole mikään Etappi-fani, mutta tässä ikimuistoiset säkeet, jotka kuulemma joku on tehnyt lauluksikin. Enpä ole kuullut.

Mä roska-autoon ihastuin, ei toiset kippaa niin
sen lava nousee humahtain, aina pilviin sinisiin.
Se roskat vie ja roskat tuo, minä kaipaan roska-auton luo.

Runoja aikuisille

Tommy Tabermannista on tullut aikuisten runojen esikuva. Niinkuin Heli Laaksosenkin kohdalla, runot olivat parhaimmillaan Tabermannin itsensä lausumina. Videoin kerran Seinäjoella hänen runojaan miehestä ja naisesta, mutta en nyt etsi niitä tähän vaikka hauskoja ja puhuttelevia olivatkin.

Tommya löytyy valmiina Youtubesta. Tässä vakavaa asiaa hänen muistokseen. "Minä en tilannut tätä. Tilasin menestystä ja kunniaa! En tilannut työtä ja vaivaa. Viekää pois ja tuokaa sitä mitä tilasin."

Runoja vanhuudesta ja vanhuksille

Runous on tuttua kaikille ikäluokille. Runoblogissa on pakko lainata myös kansallisrunoilijaamme Johan Ludvig Runebergia:

On vanhus mulle kuningas,
Kun elon ehtii kannikas,
Ja matka kääntyy loppumaan,
Niin voittoisa, niin suuri vaan.
Ei myrskyt häntä kosta saa,
Häll’ kaikki antaa kunniaa,
Ja haireet, himot pilttoisat
Hänt’ oudostellen karkaavat.
Häll’ rauhaisena kanssana
On halut, miedot luonnolta,
Ja muistot hellät, tähteellä
Viel’ herttaisista päivistä.
Häll’ sauva valtikkaisena
Ja hauta linnoituksena
Ja rauha hohtoverhona,
Ja valkohiukset kruununa.

Lähde: Runeberg, Johan Ludvig 1874

Ja ettemme unohtaisi Eino Leinoa, niin laitetaan Youtuben monista Leinotulkinnoista jakoon seuraava:

1 kommentti .

NUTS

Tiistai 14.2.2012 - Juhani Eilola

NUTS III

Viime päivinä on keskusteltu lähes joka päivä kuntauudistuksesta ja tulevista kuntarajoista. Eilisessä Maasaudun Tulevaisuudessa oli Mauri Pekkarisen teksti "Ei siteeksikään totta".

Siinä Pekkarinen vastaa erityisesti NUTS III -jakoon, joka jouduttiin hänen johdollaan laatimaan Euroopan unionille aluepoliittisia tukialueita varten. Siinä varmistettiin se, että kehitysedellytyksiltään samankaltaiset alueet saisivat tasapuolisen aluepoliittisen kohtelun. Ei siis piirretty kuntarajoja vaikka monille kurikkalaisille kyseiset rajat olisivatkin nyt mieluisia. Tuossa kartassa on mainittu erikseen numerolla 62 Kurikan pientalousalue ja numerolla 59 Kauhajoen pientalousalue. Kurikan alueeseen on piirretty vanha Kurikan alue ja Jalasjärvi.

Pekkarisen oli kirvoittanut kirjoittamaan se että Soini oli maininnut hänet kuntauudistuksen aloittajaksi NUTS III -rajauksillaan.

Pekkarisen NUTS III -kartta löytyy mm. tästä linkistä.

Luonnollinen kuntarajaus

Kuntarajaukselle on pidetty luonnollisena perusteluna mm. työssäkäyntialueita. Tämä tarkoittaisi tarkkaan ottaen sitä että sekä Kurikan että pääosan kunnista luonnollisin rajaus kulkisi nykyisiä kuntarajoja pitkin. Pääosa työvoimasta jää päiväksi omaan kuntaan töihin.

Kaikkein luonnollisinta on muodostaa kuntarajat niin että paikallishallinto muodostuu luonnollisen paikallisalueen ympärille. Aikojen saatossa tällaiset luonnolliset paikallisalueet ovat syntyneet kirkonkylien ja keskustaajamien ympärille. Jos todellista paikallishallintoa halutaan ylläpitää, niin jonkinlainen hallinto pitäisi aina muodostua yhden keskustaajaman eli kirkonkylän ympärille.

Jos suurempiin kuntakokoihin päädytään, niin on lähes varmaa että jossain vaiheessa niiden sisään muodostuu uusia lähidemokratiaa ylläpitäviä alueita eli uudet alikunnat. Sen takia paljon kuntaliitoksia parempi vaihtoehto on tehdä yhteistyötä lähikuntien kesken tai muodostaa harvaan asutuille seuduille piirikuntia, aluekuntie tai kreivikuntia - mitä nimitystä nyt sitten tästä eurooppalaisesta mallista halutaankaan käyttää.

Pekkarinen huomauttaa omassa jutussaan, että nyt tavoitellun uudistuksen jälkeen Suomi sijoittuu EU-maista kolmanneksi kuntamäärissä. Vain pikkuriikkisellä Maltalla ja Liettualla kuntia on vähemmän. Ranskassa niitä on 36682, Saksassa 12104, Itävallassa 2357 ja Espanjassa 8116. Silti suomalaisille on uudistuksen yhteydessä annettu tai muodostunut itsestään käsitys että suurkunta-ajattelu on euroopan ykköstrendi ja siihen meilläkin pitää pyrkiä kaikin keinoin. 

2 kommenttia . Avainsanat: Kuntauudistus

Pahoja enteitä vastaan

Maanantai 13.2.2012 klo 1.00 - Juhani Eilola

Roomalaiset tunsivat aikoinaan tämän päivän pahaenteisyyden päivänä. Eikä vain tätä päivää vaan kokonaisen viikon tästä eteenpäin. Tällä viikolla ei kerta kaikkiaan kannattanut aloittaa mitään uutta, ei varsinkaan sotaa eikä kuntauudistusta. Ne oli tuomittu epäonnistumaan.


Pahat enteet - aivojen vihollinen

Ihminen pystyy käyttämään, vaikka onkin viisain olento, vain noin 10% aivokapasiteetistaan. Siihen nähden ihminen on siis paljon tyhmempi kuin voisi olla, itse asiassa kaukana täydellisestä. Kuten tavataan sanoa: "Tyhmä kuin saapas!". 100% käytössä olevana aivokapasiteettina olisi valtava saavutus. Siihen käyttämättömään 90% saattaa kuulua vaikka mitä vielä meille tuntemattomia viisaita toimintoja. Vaikka nyt esim. ennalta näkeminen, nurkan takaa aavistaminen, koiran hajuaisti ja sairaiden parantaminen.

Uusin aivotutkimus antaa meille toiveita siitä että meistä voisi tulla entistä viisaampia. Nimittäin positiivisuuden, myönteisen ajattelun, itseensä uskomisen, tulevaisuuteen luottamisen ja yleensäkin uskon on todistettavasti osoitettu aktivoivan aivoja niin että prosentti nousee. Ihminen voi siis tulla viisaammaksi kunhan antaa positiivisuuden työntää sivuun pahaenteisyyden ja jatkuvan narinan!

Alla olevaan videoon liittyen tutustuin eduskunnassa Sanna Lauslahteen yhden aika erikoisen episodin verran. Munasin itseni. Mutta positiivisena asiana tässä on se että sain hänet niin iloiseksi ettei nauru meinannut loppua ;-) Varmaan hän jatkoi nauruaan vielä poistuttuaan eduskuntatalosta. Onneksi talossa oli enää muutama ihminen, korkeintaan valvontakamerat taltioivat nolon tapahtuman. Sanna tunnetaan yhtenä positiivisimmista edustajista jolla hymy on tosi herkässä. Ehkä hänen käytettävissä aivokapasiteettinsakin on normaalia suurempi.

5 kommenttia .

Vimeinen valssi

Sunnuntai 12.2.2012 - Juhani Eilola

Olet aina ollut uskollinen työnantajallesi. Et koskaan ole käyttänyt sairaspoissaoloja väärin. Et ole koskaan ollut perusteettomasti pois töistä ja tunnet luvallisestakin poissaolosta syyllisyyttä. Korvaat omantuntosi takia nekin poissaolot vapaa-aikanasi.

Olet ammattiisi koulutettu ja innostunut työstäsi. Pidät yhteyttä kolleegoihisi ympäri maata. Opiskelet lisää omalla ajallasi, koulutat itsellesi alaisia ja kerrot heille ammattisi hienoudet ja salaisuudet. Työantajan etu on aina ollut sinulle tärkeä asia, sen takia jaat auliisti kaiken tietämyksesi työtovereille.

Et koskaan ole valittanut palkkauksestasi etkä verrannut itseäsi muihin. Elät pienellä palkallasi ja säästät kaikessa että se riittäisi jokapäiväiseen elämään. Pidät työtovereitasi suuressa arvossa ja jos huomaatkin että heistä joku käyttää työnantajan luottamusta  väärin, et pahoita mieltäsi.

Eräänä päivänä huomaat työpaikan palkkoja vertailtaessa että kouluttamaton, kauppakeskuksissa työaikana omia asioitaan hoitava, aina sairastava virkaveli saa paljon suurempaa peruspalkkaa samasta työstä kuin sinä. Hänet on lisäksi henkilökohtaisen lisänkin kohdalla arvioitu paljon sinua paremmaksi työntekijäksi.

Olet palkkakuopassa ja pysyt, kunnes saat tiedon että Sinut on irtisanottu!



Olet uskonut aina Jumalaan. Omalla tavallasi. Olet rukoillut ilta illan jälkeen ystäviesi ja rakkaidesi puolesta.

Et ole koskaan tyrkyttänyt uskoa kenellekään vaan kysyttäessä ohjannut lähimmäisiä oman ymmärryksesi mukaan - ehkä seurakuntaan saamaan lisää vastauksia.

Olet antanut vähäisiä varojasi kolehtiin ja lähettänyt lahjoja kummilapsellesi Kongoon. Olet laittanut rahaa Lähetysseuran tilille lehmien ostamista ja kaivojen rakentamista varten Togoon. Olet muistanut myös oman paikkakuntasi lähetystyötä ja tukenut Kansanlähetystä ja SLEYtä.

Käyt seurakunnan tilaisuuksissa ja istut vaatimattomasti takarivillä koska et halua erottua joukosta. Luet Raamattua joka päivä ja käyttäydyt hiljaisen sydämen uskolla niinkuin kristityn kuuluukin. Kun huomaat että heikkoja sorretaan, sinä puolustat heitä.

Yhtenä päivänä huomaat että olet uhka paikkakunnan herätysliikkeen johdolle. Johtohahmo kieltää sinua astumasta jalallasi tilaisuuksiin.

Olet ulkona ja pysyt. Vuosien kuluttua saat haasteen käräjille. Johtaja on saatu kiinni pedofiliasta ja sinulla on ollut häneen yhteyksiä. Istut syyttömänä viisi vuotta vankilassa. Vapaudut hyljeksittynä seksirikollisena jonka perhe on lähtenyt ja lapset hylänneet.


Olet aina ollut uskollinen puolisollesi. Olet luvannut rakastaa häntä Jumalan edessä kunnes kuolema teidät erottaa. Huomaat että rakkaus haalistuu ajan myötä. Käyt paljon kursseilla muilla paikkakunnilla. Sinulla on tilaisuuksia uskottomuuteen vaikka kuinka paljon. Mutta muistat lupauksesi ja tiedät että rakastat häntä yhä. Hän ei ole ollut kiinnostunut sinusta vuosikausiin, elät selipaatissa ajatellen vain sitä, että olemme hyviä ystäviä ja ikuisesti toisillemme uskollisia.

Ostat lahjoja, teet ylitöitä viikonloput läpeensä, olet ylpeä hänestä ja haluat antaa hänelle parasta.

Yhtenä päivänä huomaat että hänellä onkin jo kauan ollut toinen.
Nyt olet yksin. Puoliso vie parhaan asianajan avulla sinulta kaiken, kunniankin jos mahdollista.


Olet huolestunut paikkakuntasi kehityksestä. Koska sinut tunnetaan vilpittömänä perheenisänä, moraalisesti vahvana ja hyvillä ajauksilla varustettuna miehenä tai naisena niin sinut kutsutaan mukaan kunnallisvaalien listalle.

Suostut koska haluat ajaa paikkakuntasi asioita ja edistää kuntasi asukkaiden onnellista tulevaisuutta. Et hae puheenjohtajuuksia, et halua loistaa puheenlahjoillasi, et olla jotain mitä et ole. Mutta haluat kuntalaisten parasta.

Sinulla on hyviä aloitteita. Monet kirjoittavat niihin nimensä. Jotkut asiat etenevät valmistelun kautta päätettäviksi. Olet onnellinen kunnes sen joku huomaa että saat liikaa kunniaa, sen jälkeen oletkin uhka. Sinua on syytä karehtia koska sinut nimitettiin vuoden kuntalaiseksi.

Jäät poliittiseen paitsioon ja pysyt.


Olet tehnyt pitkän elämäntyön. Ollut mukana taistelemassa Suomelle vapautta. Menetit sodassa paljon, isän ja kolme veljeä, mutta tulit kotiin äitisi ja sisaresi luokse, ja sinä rakensit tätä maata. Palvelit lähimmäisiä ja olit maksamassa velkaa. Raivasit maita ja mantuja. Osoitit mitä on pohjalainen sisu ja rakkaus Isänmaahan.

Kunnes tuli vuosi 2015. Vanhusten ja veteraanien palvelut on leikattu. Joudut lähtemään hoitokotiin 120 km:n päähän kodistasi. Et halua.

Olet punaisessa mökissäsi yksin. Kukaan ei muista. Ja pysyt!


Olet aina elänyt terveellisesti. Syönyt vihreitä ja punaisia kasviksia. Käynyt lenkillä, juonut vain punaviiniä ja sitäkin kohtuudella, et koskaan ole tupakoinut. Olet huolehtinut hygieniastasi ja varonut sukupuolitauteja.

Yhtenä päivänä kuulet että säteily on aiheuttanut sinulle syövän. Elät ehkä vielä muutaman vuoden, ehkä muutaman kuukauden.

Olet saanut levon. Pysyvän levon. Muistona siitä seurakunnan hoitama kivi haudallasi.


NIIN OIKEUDENMUKAINEN ON MAAILMA!

3 kommenttia . Avainsanat: Epäoikeudenmukaisuus

Pohjalainen puolustaa heikompaa

Lauantai 11.2.2012 - Juhani Eilola

Olen kirjoittanut tästä aiheesta jo parikin kertaa, mutta kirjoitan ainakin vielä kerran syystä, että se on ollut viime päivinä ajankohtainen.

Duudsoneihin suhtaudutaan monella tapaa. Vihataan, inhotaan ja rakastetaan. Itse en ole ollut mikään Duudsonfani vaan olen pitänyt osaa jutuista aika lapsellisina vaikka nautinkin joistakin tempauksista.

Mutta Duudsonit ovat kasvaneet ja uuden sarjan "Duudsonit tuli taloon" myötä asennoitumiseni on muuttunut paljon myönteisemmäksi. On tosi hienoa että kuuluisuuden kiroa ja tunnettua asemaa käytetään hyödyksi yhteiskunnallisessa hyvässä. Duudsoneillakin on ihanteensa ja mahdollisuus vaikuttaa varsinkin nuoriin. Nyt on taas hienoa että Duudsonit ovat pohjalaisia!

kiusaaminenduudsonit.jpg

Heikompia on kaikilla elämänalueilla

Työttömyys kolkuttelee kohta melkein jokaisen kodin ovelle. Suomessa on paljon heikko-osaisia. Heikko-osaisten toimeentulon eteen yhteiskunta kuitenkin yrittää tehdä parhaansa ja siihen on luotu selkeät matemaattiset kaavat ja kriteerit.

Mutta kaikkein surkeinta on että ihmiset luovat ilman mitään selkeää perusteltua syytä toistensa elämästä helvetin. Kiusaamista vastaan Duudsonitkin ovat ottaneet voimakkaasti kantaa ja sosiaalisessa mediassa se ainakin tuntuu kantavan myös hedelmää.

Tutustu mainoksen linkkiin. Elisa kuoli viime vuonna koulukiusaamisen uhrina. Myös Elisan vanhemmat pitävät Enkeli-Elisa blogia johon kannattaa tutustua. Ja Elisan päiväkirjatkin ovat netissä ja auttavat osaltaan ymmärtämään kiusattua ja sitä mitä kiusaaminen voi olla ja vaikuttaa.

Kiusaamiseen voidaan vaikuttaa ja kiusattukin voi oppia ymmärtämään ettei itsensä satuttaminen ole ainoa tie. Jos voisin, niin melkein pakottaisin lukemaan tuolta Enkeli-Elisa blogista viimeisimmän blogitekstin: Viestejä elävästä elämästä. Blogiteksti on kirjoitettu toissapäivänä ja toivon että se luetaan vapaaehtoisesti.

Alla olevan kaltaisia videoita Youtubessa on jo liikaa. Niitä ei tarvitse tulla enää lisää ja me voimme vaikuttaa siihen.

9 kommenttia . Avainsanat: Kiusaaminen

Kuntakartat jaossa

Perjantai 10.2.2012 - Juhani Eilola

Sain tänään sähköpostissa esityksen uudeksi kuntajaoksi. Esitys on mielestäni aivan hieno. Tarkoitus on karsia nykyiset kunnat yhteen. Virastotalo rakennetaan kuntalaisten kannalta keskeiselle paikalle Piippolaan.

Kuntakartta kävi lausuntokierroksella pääkaupunkiseudulla eilen. Alueen kunnilla oli kaksi sekuntia aikaa antaa lausuntonsa. Määräaikaan mennessä vastauksia ei saapunut ja virastojen siirto Helsingistä Piippolaan alkaa maaliskuun alussa.

1kunta.jpg


6 kommenttia . Avainsanat: Kuntauudistus

Nettikeskustelijat

Torstai 9.2.2012 klo 1.10 - Juhani Eilola

Nettikeskustelijat

Eduskunta.net -sivulla on aika mielenkiintoinen teksti nettikeskustelijoista ja nettikirjoittajista yleensäkin. Minähän itse tietysti olen heistä yksi ja koska harrastan itsetutkistelua, niin keskityin kyseiseen tekstiin oikein kunnolla itseäni tutkien.

Kirjoittaja aloittaa tekstinsä:

"Heitä yhdistää eriytyneisyys, suoranainen syrjäytyminen, itsekeskeinen ajattelu, ylevä tai lattea narsismi ja loputon, rajoittamaton halu osallistua yhteiskunnalliseen ja teemakohtaiseen keskusteluun. Heistä harva kantaa vastuuta tai tuntee sellaista. Netti on tarjonnut uuden kanavan tuhrata voimia, suunnata patoutumia ja antaa tuta."

Kyseinen kirjoittaja on aika selkeästi kyllästynyt muutenkin elämäänsä kirjoittajana ja kirjoittanut oman tekstinsä siihen tyyliin ettei siitä tai mistään muustakaan voi kukaan kirjoittaa. Tai ainakaan sitäkään ei oikein voi arvostella syyllistymättä niihin syytöksiin joita hän esittää ketä tahansa kirjoittajaa kohtaan. Jopa itsensä lainaajankin hän onnistuu syyllistämään ja tekemään ikäänkuin itsestään ainoan asian taitajan.

Mutta kyseinen teksti kannattaa lukea ajatuksella. Olenko minä narsisti, olenko syytösten kohde? Jos olen, niin mitä sitten? Pitääkö tuntea pisto sydämessä? Onko taidemaalari tai musiikkitaiteilija samanlainen? Onko hänen ilmaisunsa sallittavampaa? Kaikesta lukemastaan voi aina oppia. Varsinkin oppia olemaan hiljaa ja huomata ettei voi osallistua minkäänlaiseen keskusteluun tai minkäänlaiseen tuottavaan ilmaisuun olematta syyllinen johonkin mielen sairauteen.

No jos ei uskalla kirjoittaa nettiin ja osallistua keskusteluun, niin kannattaa kirjoittaa postikorttiin ja muistaa ystävää! Sillä tavalla pysyy hyvä mieli. Muskan vanha kappale lohduttaa ketä tahansa joka kokee kirjoittamisen nyt synniksi. Videolla punaisessa kitarassa ja vähän laulaakin kurikkalainen Jukka Riitaluoma!

2 kommenttia .

Kuutamolla

Keskiviikko 8.2.2012 klo 0.49 - Juhani Eilola

Olin äsken 13 km:n lenkillä ja kyllä oli kaunista! Pakkasta oli 24 astetta, mutta kun oli pukeutunut hyvin, niin se ei haitannut.

Mutta kuutamo, uskomatonta miten aurinko heijastuu kuun hiekka-aavikosta ja siitä syntyy kuin lamppu taivaan kanteen. Lamppu joka valaisee lumisia teitä ja piirtää puiden oksista aavemaisia kuvioita maan pintaan. Tai valaisee veteen ja lumisiin maisemiin kuunsillan. Aina joskus maailma on silmiinpistävän kaunis.

Ne samat maisemat jotka toisena päivänä eivät näytä miltään, ovat toisena päivänä kuin satukirjasta. Ja ne maisemat jotka joskus olivat kuin parhaasta prinsessasadusta... ja niin he elivät onnellisina elämänsä loppuun saakka... kuinka siinä lopulta kävi, elivätkö ?

Ja vielä kerran. Muistakaa tänään kirjan päivä Kurikan kirjastossa klo 9.00 alkaen. Sieltä löytyy ne parhaimmat sadut ja myös faktat ja uskomukset kuusta...

1 kommentti .

Lainan päivä

Tiistai 7.2.2012 - Juhani Eilola

Huomenna vietetään Kurikan kirjastoissa lainan päivää. Molemmissa kirjastoissa päivä alkaa klo 9.00 ja vierailevina tähtinä on mm. kolme kurikkalaista kirjailijaa sekä tietysti Ryskööremmi ja EP:n musiikkiopiston oppilaita. Kahvia ja kaikkea muutakin mukavaa on myös tarjolla.

Lue tarkemmin kirjaston Krannit ja Plokkari -sivustoilta.


Kurikkalaista kulttuuria

Kurikassa on useita kirjailijoita joista siis kolme vierailee huomenna Kurikan kirjastossa. Kannattaa mennä katsomaan. Myös Ryskööremmi ja musiikkiopisto edustavat jo perinteistä kurikkalaista kulttuuria.

Kurikan kehittyvän musiikin yhdistys KEMU edistää omalla sarallaan kulttuuria. Siitä seuraavassa näyte. Video on minun kuvaamani ja leikkaamani, mutta nyt on tarkoitus esitellä musiikkia. Kuuntele sillä korvalla!

Huomenna mukaan

Te jotka ette tunne näitä kurikkalaisia kirjailijoita tai ole kuulleet esim.  Ryskööremmiä aikaisemmin, niin kannattaa huomenna löytää aikaa.

Oli tarkoitus kirjoittaa tämä blogi vasta huomenna, mutta näin on enemmän aikaa valmistautua.

1 kommentti .

Pohjanmaan Valtias

Maanantai 6.2.2012 klo 0.22 - Juhani Eilola

7-9.6. Senaatintorilla järjestetään pikkuusen häjymmät pidot eli Etelä-Pohjanmaan oma maakuntajuhla. Pitojen valmistelua voi seurata projektipäällikön pitämästä häjystä blogista. Ja voithan olla itsekin sen verran häjy että osallistut vaikka näytteilleasettajaksi.


Kuntourheiluseura Häjyt

Paitsi pitojen järjestäjinä ja elokuvana, Häjyt ovat järjestyneet myös kuntourheiluseurana. Ja aktiivisena sellaisena. Kurikkalaisiakin on mukana vaikka kuinka. Seuraava Häjyjen tempaus on 3.3. Botniahallin 400 metrin radalla juostava Maraton ja puolimataron. Ei se tee kun vähän yli 105 kierrosta ;-)

Ja tottakai heilläkin on omat nettisivut: Hajyt.net

Häjyt -teema

Alunperin Härmästä lähtenyt Häjyt -teema on tullut erottamattomaksi osaksi pohjalaisuutta. Ei se mielestäni aluksi mikään ylpeilyn aihe ollut, mutta kuvasi kai jo silloin periksiantamatonta pohjalaista luonnetta. Puukot ovat jääneet Kauhavan omaisuudeksi ja väkivalta on vaihtunut Lauri Tähkän myötä muille elämän osa-alueille, vaikka vielä seuraavassa videossa puukkoa vuoleekin. 

Pohjanmaan Valtias

Varsinainen syy miksi valitsin tänään tämän aiheen on se, että haluan muistuttaa kaikkia Kurikan omista häjyistä. Duudsonit ja Rehupiikles muistetaan, mutta muistetaanko Pohjanmaan Valtias, jonka takana ovat yrittäjät Kurikan Jurvasta! Käy tutustumassa heidän sivuihinsa.

2 kommenttia .

Jurva maailmankartalle

Sunnuntai 5.2.2012 - Juhani Eilola

9-14.7. järjestetään Jurvassa ja Teuvalla kenties Kurikan mittakaavassa kaikkein suurin tapahtuma kautta aikain. Nikkari-Jukola Jurvassa oli aikoinaan iso tapahtuma, mutta kahden osakilpailun tapahtumana FIN5 taitaa tuoda Jurvaan sitäkin suuremman ihmismassan. Parhaimmillaan väkeä voi olla 9-10.7. Jurvassa jopa 10.000 ihmistä päivittäin. Oheisessa videossa otteita Imatran FIN5 -tapahtumasta.


FIN5 ilmoittautuminen

Ilmoittautuminen FIN5 -viikolle on alkanut ja muutamassa päivässä ilmoittautuneita on tullut 644 kappaletta. Tavoitteena on käsittääkseni vähintään 3500 suunnistajaa, jotka useinmiten saapuvat tällaisille viikoille perheineen.

Eniten ilmoittautuneita on vielä Jurvan lähialueilta, mutta myös Belgiasta, Venäjältä ja Ruotsista on jo tullut ilmoittautumisia. Ilmoittautuneiden listaa johtaa Seinäjoen Rasti-Jussit 33 suunnistajalla, toisena Lapuan Virkiä 25 suunnistajalla ja kolmantena Helsingin suunnistajat 20 suunnistajalla. Rasti-Kurikan suunnistajia on ilmoittautunut 12 kappaletta joissa olen itsekin mukana.

FIN5 -sivusto löytyy osoitteesta www.2012.fin5.fi

Tässä videota metsästä viime vuoden FIN5 -tapahtumassa. Jollakin suunnistajalla on ollut actionkamera mukana ja voit seurata kaatumista myöden etenemistä sekä maastossa että kartalla. Yritän saada kesällä samanlaista kuvaa jostakin osakilpailusta.



Oheistapahtumat ja majoitus

Jos haluat vuokrata tapahtumalle omia tilojasi majoitukseen tai liittää tapahtumia FIN5 -tapahtuman oheistapahtumiin, niin ota yhteyttä em. sivulta löytyviin yhteyshenkilöihin. Tapahtuma on tosiaankin mahdollisuus, ei riesa kurikkalaiselle ja jurvalaiselle yrityselämälle ja yksityistalouksille.

Ja loppuun paikkakunnalla syntynyttä ja aiheeseen sopivaa gospelia. Jurvalainen pastori HM Ojala soittaa hienosti ja laulaa kapeasta polusta. Kaikki eivät näinä suvaitsemattomuuden aikoina pidä gospelista mutta tuosta soitosta ei voi kai olla kukaan pitämättä. Jurvalaisten kustannuksella aina pilaillaan. Jurvalaisen kuulemma tuntee siitä että vähintään kaksi sormea puuttuu. Ojalalta ei puutu!

1 kommentti .

Hippa

Lauantai 4.2.2012 klo 12.29 - Juhani Eilola

Painajaiset ovat mietityttäneet vielä tänäänkin sen verran paljon että valitsin sen päivän aiheeksi. Painajaiset eivät aina merkitse sitä mitä niissä nähdään. Tuo johdantovideo kertoo hyvin piinaavasta painajaisesta.

Johdantovideo:

Painajainen kuntauudistuksesta

Viime aikoina eniten askarruttanut painajainen on tietenkin hallituksen valmistelussa oleva kuntauudistus. Onneksi senkin täytyy päätyä lopulta pelkkään hippaan.

Painajainen Kurikan kaupungin taloudesta

Myös Kurikan kaupungin talouskehityksestä on nähty painajaisia. Painajaiset ovat vallanneet ajatukset aika ajoin jo niin ettei normaaliin talouden tasapainottamiseen ja kehittämiseen enää kohta kiinnitetä mitään huomiota.

Se että isot linjat valtaavat koko painajaisen, on ikävä asia koska pienet ja oikeita kestäviä säästöjä tuovat, ketään haittaamattomat ja ympäristöä kehittävät/säästävät uudistukset jäävät käsittelemättä. Jätetään ne seuraaville sukupolville - hippa.

Painajainen ELM Streetillä

Kun vanhin poika oli hiukan toisella kymmenellä, niin meille tuli ongelma hänen nukkumisensa kanssa. Hän pystyi lähestulkoon valvomaan viikon yhteen mittaan. Mikään ei auttanut kunnes paljastui että hän oli katsonut Hermannin kanssa lapsilta kielletyn elokuva lastenmurhaaja Freddy Gruegeristä. Hänet kohdattiin aidosti painajaisissa.

Aiheesta on tehty yhteensä kuusi elokuvaa ja sarja päättyy Freddy Gruegerin ja  painajaisten kuolemaan.

Mutta niin vain kävi että ELM Streetin painajainen alkoi uudelleen. Seitsemäs elokuva oli nimeltään "Uusi painajainen". Niin käy ihmiskunnallekin. Kuljemme painajaisesta toiseen elleivät uudistuksemme ole alusta saakka kaikin tavoin kestäviä. Ja siitä jokainen voi olla aivan varma että esim. kuntauudistuksissa keskittäminen ei ole lähellekään synonyymi kestävälle kehittämiselle. Päinvastoin, painajainen syvenee ja johtaa uudistusten jatkuvaan kierteeseen joka on kohta kunnan päätehtävä. Vanhukset, lapset, sairaat ja sosiaaliset ongelmat hoidetaan vain siinä sivussa leikatuin varoin. Ja Kauno Kyvykäs saa lisää virtaa. Rahat menevät konsulteille ja kehittäjille kun ne voisivat mennä kokonaisuudessaan palvelujen pyörittämiseen ja varsinaiseen työntekoon.

Mutta Toivossa on hyvä elää sanoi lapamato!

8 kommenttia .

Voin hyvin ja hyvin huonosti

Perjantai 3.2.2012 klo 0.08 - Juhani Eilola

Olen ollut tänään aika hankalien mietteiden äärellä eikä blogitekstiä sen takia meinaa millään syntyä. Olen toisaalta huolissani kolmenkin ihmisen jaksamisesta ja iloinen siitä että yksi on selvinnyt koulukiusaamisesta onnelliseen aikuisuuteen ja voi sanoa:

"Nykyään elän onnellista elämää ja hymyilen päivittäin".


Ajattelemattomuudestako on kysymys?

Kiusaaminen voi kohdistua paitsi koululaiseen, työpaikalla myös aikuiseen. Meillä on tästä tuore valtakunnallisen uutiskynnyksen ylittänyt esimerkki. Mutta ennenkuin mennään eteenpäin, niin haluan lainata tänään saamastani sähköpostitekstistä toisenkin kohdan:

"Herkästi unohdetaan, että myös aikuinen voi olla kiusaaja, ennakkoluuloillaan, piittaamattomuudellaan ja syyllistämisellään, niin lapsia kuin toisia aikuisia kohtaan."

Minusta tuntuu että tästä on usein työpaikoillakin kyse. Ei haluta opastaa uutta ehkä itseä koulutukseltaan pätevämpää työntekijää tai sitten toisaalla ei arvosteta pitkäaikaista työntekijää eikä hänen ammattitaitoaan vaan annetaan ymmärtää että tämän nyt osaa kuka tahansa. Melkoinen loukkaus jos kyse on minun elämäntyöstäni - vaikka sen joku muu osaisikin. Se mitä ihminen on ehkä kuvitellut arvostetun, katoaa kuin tuhka tuuleen. Saattaa olla että ainoan tunnustuksen lopulta saa eläkejuhlapuheessa jos siinäkään. Aivan varma merkki kaikkien mittareiden mukaan työpaikkakiusaamisesta on eristäminen työyhteisöstä.

Kun olin eduskunnassa siellä oli juuri valmistunut ns. varhaisen puuttumisen malli, jossa ongelmiin puututtiin aina työntekijän edun kannalta mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Puuttumisen syy saattoi olla joko työntekijästä itsestään tai työyhteisöstä johtuva syy. Nyt myös Kurikan kaupungilla sellainen on juuri valmistunut ja jaettu henkilöstölle tutustuttavaksi. Toivoa vain sopii että jokainen tutustuu siihen ja oppii myös ymmärtämään itseään.

Jälkikirjoitus aamulla:

Näin viime yönä painajaisia jotka ylittivät painajaisten painajaisetkin. Tapasin paljon tuttuja ihmisiä niin että paikalla oli vain jokaisen ihmisen pimeä puoli. Niitä on meistä jokaisella. Sitä suuremmalla syyllä elämässä pitäisi miettiä: Enhän minä itse ole pimeällä puolella se ongelmien aiheuttaja. Joko omien tai työtoverin?

Sun särkyä anna mä en!

3 kommenttia .

Vanhemmat kirjoitukset »