Kaikki irti mahdollisuuksista

Sunnuntai 27.11.2011 klo 1.24 - Juhani Eilola


Terveydenhuollon menot puhuttavat ihmisiä kaljabaareissa, tupakkahuoneissa, viinakaupoissa ja roskaruokaravintoloissa.

Pientä mustaa ironiaa sillä siinä piilee osatotuus. Tieto epäterveellisistä elintavoista tai ammattilaisuus ei läheskään aina vaikuta niin että omassa elämässä pyrittäisiin vaalimaan terveyttä. Jopa monet terveydenhuollon ammattilaiset pitävät tupakkataukoja, ylensyövät, liikkuvat minimaalisesti ja ottavat isoja riskejä liikenteessä ja paloturvallisuudessa.


Terveydenhuollon menot

Eiliset uutiset kertoivat että Kurikka joutuu varaamaan erikoissairaanhoitoon lähes puoli miljoonaa euroa enemmän rahaa kuin on budjetoitu. Ilmajoki vielä enemmän.

Jotkut ihmiset naureskelivat kun Juha Mieto kansanedustajana pyrki toimimaan terveysliikunnan puolesta ja sen puolesta että ihmiset pystyisivät toimimaan omaehtoisesti terveydestään huolta kantaen. Eikä vain fyysisestä vaan myös henkisestä hyvinvoinnista.

Tosiasia naureskelusta huolimatta on se, että terveysmenoja saadaan todellisesti pienennettyä vain hoitotekniikkoja, lääkkeitä ja terveellisempiä elämäntapoja kehittämällä. Ns. suurempien linjojen miehet voivat mielin määrin leikkiä organisaatioilla, tehokkuusohjelmilla ja strategioilla, mutta kestävää kehitystä on terveempi kansa.

Infra mahdollistaa paljon

Tampereen teknisen yliopiston kurikkalaisyntyinen tutkija Kalle Vaismaa tutkii pyöräilyn mahdollisuuksia erityisesti Euroopassa. Tavoitteena on nopea siirtyminen paikasta toiseen mutta myös pyöräilyn terveysvaikutukset. Tutustu Vaismaan diasarjaan.

Kurikassa on paljon valaistuja pyörä- ja kävelyteitä. Paljon liikuntapaikkoja ja kuntoratoja. Talvella hyvät ladut ja muina vuodenaikoina luontopolkuja. Kansoitetaan ne ja tehdään kurikkalaisessa elämässä muutos terveempään suuntaan. Nyt liikkujia on tosi vähän. Tietysti kynnyksellä oleva hiihtokausi tuo liikkumiseen uutta intoa.

Mutta liikuntaakin on harrastettava terveellisesti. Ilman nastallisia lenkkikenkiä voi tarvita terveyspalveluja, jopa erikoissairaanhoitoa. Ilman asiallista ravintoa liikunnasta saattaa tulla terveysongelma. Ilman unta ja kohtuullisuutta liikunta voi rasittaa liikaa. Terveenä aloitettu liikunta auttaa paljon pidempään ja terveempään elämän kuin viina, tupakka ja raju ylipaino.

Tulevina vuosina Kurikka pystyy säästämään sekä perusterveydenhuollosta että erikoissairaanhoidosta jos me asukkaat sen vain ymmärrämme.

Oheisessa Suomen ladun puheenjohtajan haastattelussa paneudutaan mm. kunnan rooliin ihmisten terveyden suhteen.


Kommentit

7.12.2011 10.01  Pikalainat

Hyvä että terveydestä ja terveistä elämäntavoista kirjoitetaan nykyään melko paljon. Esimerkiksi reipas tunnin kävelylenkki päivittäin saattaa edesauttaa terveyttä merkittävästi muiden terveiden elämäntapojen ohella.

7.12.2011 19.44  Juhani

Olet oikeassa tässä asiassa, mutta kannattaa pitää huolta myös muista arvoista ettei joudu pikalainojen tielle.

11.12.2011 21.54  Tosi on

Mietaa takaisin Eduskuntaa, mutta puolue vain on epäselvä.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini