Poispilatut

Keskiviikko 6.7.2011 klo 22.14 - Juhani Eilola


Tyytymätöntä tekstiä

Ikävä että en saanut käsiini Hesarin kuukausiliitettä 7/2011, koska useilla keskustelupalstoilla ja blogeissa on herättänyt huomiota siinä julkaistu tyytymättömyydestä kertonut kolumni "Poispilatut".

Sen osan minkä netistä pystyin lukemaan, sisältö oli suunnilleen samaa mistä se itse osuvasti kirjoitti. On hauska sattuma että lahjonnasta syytetty yritys  kestitteli aikoinaan myös kolumnin kirjoittajaa ja hän kertoi nauttivansa siitä kun häntä yritettiin lahjoa. Mutta on hänkin näköjään vielä tyytymätön muiden ihmisten tyytymättömyyteen.

02072011522.jpg

Tonttu nauttii elämästään!
(Kuva vanhempieni puutarhasta)

Vallanpitäjien käänteinen valitus

Ne joilla on valta, eivät ehkä valita tyytymättömyyttään, mutta he toimivat saman päämäärän eteen ja käyttävät mielivaltansa puolustuksena sitä että heidän päätöksiinsä tyytymättömät ovat vain valittajia. Heille kolumnin sisältö on kuin taivaan lahja.

"Kun viemme sinulta talon, niin muista että toiset asuvat savimajoissa." Tukea haetaan joko kivikaudelta tai muuten syytetään huonojen päätösten seurauksista muita kuin itseä. Se on helppo tie, syyttää oman vallan nojalla tehdyistä päätöksistä niitä joilla valtaa ei ole lainkaan.

02072011530.jpg

Tämä tonttu on viisas tonttu. Hän ei revi kukkia juurineen maasta vaan antaa niiden kasvaa ja virkistää niiden kasvua antamalla niille raikasta vettä. Tyhmä tonttu tappaa ne koska ne kuolevat kuitenkin. (Kuva vanhempieni puutarhasta).


"Teillä ei koskaan ole ollut mikään huonosti. Nyt tulee olemaan, mutta se on parempi kuin nälkävuodet!" Silti samaan aikaan varsinkin kuntapäättäjä huolehtii vain, ainoastaan ja lähes kaikissa tapauksissa ensisijassa siitä että hän tulee valituksi seuraavallakin kerralla. Että hän saa äänet Itäkylästä, Länsikylästä, Pohjoiskylästä tai Eteläkylästä.

020720115132.jpg

Viisas tonttu pysyy alhaalla ja tyhmä kiipeää kolmipyörään kaikkien nähtäville. Viisas tonttu antaa arvoa muidenkin työlle tonttukylän puolesta eikä taistele sitä vastaan. Kyse ei ole Itäkylästä tai Länsikylästä vaan koko populaatiosta.


Kommentit

7.7.2011 22.40  Ismo Alanko: Valheita ja Onnenpekkoja

Aiheeseen liittyen


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini