Valkeuden voitto

Lauantai 21.3.2009 klo 21.26 - Juhani Eilola


"Vihdoinkin aurinko paistaa Sarvijoelle" oli uusimman Kurikka-lehden otsikkona, kun Sarvijokea ollaan valjastamassa Kurikan väestökehityksen veturiksi.


img_2596.jpg

   

Valoa pimeyteen !

Uutiset kertovat yhä huonommista ajoista kuntarintamalla. Tämä koskettaa samalla tavalla Kurikkaa kuin muitakin kuntia. Pimeys on hitaasti laskeutunut suomalaisen elämänmenon ylle.

Mutta pimeydessä välähtää silloin tällöin valo. Uusimmasta Kurikka-lehdestä löytyi useita valonpilkahduksia.

Ensimmäinen valonpilkahdus oli iloinen teksti Sarvijoesta. Tekstistä löytyy jopa kommentti siitä, että "Kurikkaliitos on parasta mitä Sarvijoelle on aikoihin tapahtunut".

Toinen valonpilkahdus liittyy ammattilaiskeilaaja Sami Konsterin suunnitelmiin käynnistää Kurikassa urheilu- ja viihdekeskus.

Kolmas valonpilkahdus liittyy siihen että Säntinkylän tietä suunnitellaan nyt todenteolla perusparannettavaksi.

Neljäs - vaikkakin vain välillisesti, liittyy Santavuoren tuulivoimapuistoon. Sellainenkin saattaa tälle alueelle rakentua.

Ja paljon löytyy muutakin, kunhan laittaa valot päälle ja ottaa aurinkolasit pois päästä. Kaikki ei ole ehkä sittenkään niin toivotonta miltä synkimmissä laskelmissa näyttää.

Ja kun auringon annetaan matkata vähän matkaa, niin lopulta valkeus vielä kokonaan voittaa !! Jos ei tässä elämässä, niin ainakin tulevassa !

 

img_2604.jpg

Avainsanat: Kylien kehittäminen


Kommentit

21.3.2009 22.40  aatu

Toisekseen ei Suomessa ole nyt lama, analyytikoiden mukaan nyt on taantuma ja lamaan on vielä aikatavalla matkaa. Kyllä se lamakin tulee kunhan vain kaikki toivovat ja menettävät toivonsa ja media toitottaa jatkuvasti, lama lama lama, tuleehan se, jos vain jaksetaan asennoitua siihen.

22.3.2009 7.13  Juhani

Samasta asiasta kertoo tuo ylempi kuva. Kyse ei ole pimeydestä vaan valotuksesta eli siitä kuinka kameraa on käytetty. Alimmainen kuva on otettu samalla kertaa eikä kumpaakaan ole käsitelty kuvankäsittelyohjelmalla.

Kuvat ovat muuten Kurikan Korvenkylästä Aikalan lakialta... Silläkin lakialla on kuusi taloa ja kaikki asuttuja. Kannattaisi tuoda yksi tyhjä talo lisää niin pian siinäkin asuttaisiin. Amerikkalaisissa dokumenteissa raahataan kokonaisia taloja paikasta toiseen.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini