Viikon idea: Kurikan Kirjahostelli

Tiistai 17.3.2009 klo 18.47 - Juhani Eilola


Viikko on ollut erinomaisen kiireinen. Tänään kuitenkin jatketaan Viikon Idea -palstaa. Tämän viikon idean esittäjä on myös naishenkilö Kurikan ulkopuolelta.


Kurikan Kirjahostelli

Minusta on käsittämätöntä, ettei joku perusta halpaa majoituslaitosta Kurikkaan, nimenomaan keskustaan. Emme me, jotka sellaista kaipaamme, ole välttämättä köyhiä; meitä vain on paljon, jotka olemme aivan luontojamme omaksuneet säästäväisen (samalla ekologisen!) tavan olla ja elää. 

Monta kertaa olisi tehnyt mieli pitkäänkin oleskella Kurikassa (kuten olen usein vaasal. b&b-paikassa), mutta ei kiinnosta maksaa mitään hirmuisia hintoja.

Anna tämä keskustan b&b-idea jollekulle reippaalle naiselle. Olen varma että on kysyntää! Kun siihen vielä yhdistää kivan kirjakahvilan, jossa halvalla ostetut divarikirjat kiertävät kodikkaasti seiniä (ja joita kirjoja voi myydä uloskin), paikka työllistää 2 ihmistä ympäri vuoden. (Kahvila toimii tietysti samalla yöpyjien aamiaishuoneena.)

Toteuttamisesta

Kurikan Kirjahostelli tai Kurikan Kirjakahvila & Hostelli on helppo toteuttaa, jos käytössä on isohko, edullinen omakotitalo - ja jos vain kunta suhtautuu suosiollisesti (niin kuin sen tietenkin pitäisi) pieneen lisärakentamiseen:

Paviljonkimainen piharakennus mahdollisesti kahvilaosaksi tai vaikka pieni "parakki" lisämajoitukseksi. (Alkuun pääsisi varmasti ilman mitään lisärakennuksia, kun on vain halua asua itse pienemmällä)

Halpa ja miellyttävä kalustus osto- ja myyntiliikkeestä tai huutokaupoista. Kirjoja yrittäjä saa taatusti 10 snt/kpl kun ostaa paljon kerralla.

Täydet kirjaseinät pukevat houkuttelevaksi huoneen kuin huoneen, siis tässä tapauksessa kahvilan.

Bloginpitäjän lisäkommentti

Tämä ei enää liity idean esittäjään, mutta mieleeni tulee pakosta sellainen lähellä Saloa oleva paikka kuin Ystävyyden Majatalo.

Se toimii periaatteella joka lähestyy tätä, mutta se sijaitsee hiukan syrjässä. Käykääpä tutustumassa. Olen itse yöpynyt siellä ja istunut lukemassa Kirjakahvilassa henkeviä teoksia.

Salossa toimitaan muistaakseni vanhassa Meijerirakennuksessa järven rannassa, joten sen resurssit ovat suuremmat, mutta tästä voi löytyä kuitenkin ideaa pienempäänkin mittakaavaan.

Sisään: Ystävyyden Majataloon!

Ystävyyden Majatalo: Kuva kirjakahvilasta

Avainsanat: Ideat


Kommentit

17.3.2009 21.30  aatu

Ainut kaunokirjallisuus joka kiinnostaa on Aku Ankka, elikkä nyt täytyy vetäytyä.

17.3.2009 22.47  Markkanen

Eikös tuossa ideassa pääasiana ollut se edullisen majoitustilan saaminen Kurikan keskustan liepeille eli ns. aamiaismajoitus? Minäkin olen vähän sitä mieltä, että sellaista tarvittaisiin usein omille kesävieraillekin. Tuntuu oikeastaan aika erikoiselta, että sellaiselle ei ole katsottu olevan tarvetta Kurikassa.

18.3.2009 6.53  Ehkä vieraana

Sille on tarvetta juuri Markkasen mainitsemassa tarkoituksessa. Se pitäisi saada vain otolliseksi jollakin lailla lapsillekin. Aku-Ankat sopii siihen tarkoitukseen. Ehdottakaapa muuten tuota Kurikan kotiseutuyhdistykselle vai oliko se Paulaharju-instituutti vai mikä? Toisivat yhden talon lisää museonmäelle tutkijoiden käyttöön ja samalla tuohon tarkoitukseen.

18.3.2009 10.14  Markkanen

Tuohan vasta mukava - ja myös todella järkevältä kuulostava - ehdotus onkin. Jonkinlainen yhteistyö siis kotiseutuyhdistyksen ja yrittäjäksi ryhtyvän yksilön/parin/perheen kesken?

18.3.2009 10.18  Euronen

Ei täällä kukaan miksikään rupuyrittäjäksi rupia. Tuottavaa toimintaa pitää olla. Sitäpaitti meillä on jo Pitkä-Jussi.

18.3.2009 11.37  aatu

Tämän päiväisessä Ilkassa oli juttu, Tuurin vanhalla asemalla olevasta junasta jossa on kesäisin 25 Majoituspaikkaa, se nyt ei enää sovellu Kurikkaan, käytetty idea, mutta jotain muuta. Muutenkin juttu koski Kuusiokuntien houkuttelevuuden parantamisesta, miten saadaan matkailijat viipymään pitempään. Kurikassa vois yhdistää jokilaiva asia, majoitusasia, kahvilan samaan yhteyteen.

18.3.2009 16.16  Taalala

Jaa-a, joen rantojen kohtuullinen kehittäminen kai olisi oikein Kurikan tuhannen taalan (tai pikemminkin miljoonan) paikka. Mutta ensiksi tosiaan olisi kiva saada edes jonkinlainen peti&puuro-majoitus keskustaan tai lähelle. Työllistäisihän siinä reipas ihminen ainakin itsensä ja ehkä puolikkaan toista.

18.3.2009 16.30  Juhani

Toisen omaan kukaan ei pysty sattumaan, mutta Kurikan Meijerinnotkossa olisi sopiva talo ja ympäristö tuollaiseen hankkeeseen. (Ajatus ei ole omani vaan erään toisen naishenkilön antama).

Jospa joku innostuisi keskustelemaan entisen Jokiketun vuokraamisesta/ ostamisesta. Se on lähellä kaikkea mahdollista: tulevaa Jokilaivaa, Kurikanlahden uutta ulkoilu- ja uimapaikkaa, urheilukenttää, Keskustaa jne...

Olisiko siinä ideaa?

Eurosen kommentti on tietysti otettava vakavasti, mutta saamani palautteet kertovat kyllä että tällainen paikka kilpailisi Pitkän Jussin kanssa, vaan toisi kokonaan uutta matkailijaa tai entistä kurikkalaista Kurikkaan.

Olen ajatellut noita varastossa olevia ideoita. Ensi maanantain idea olisi mahdollista liittää yhteen tämän idean kanssa, samoin Jokilaiva-idea. Minkään ei tarvitsisi sotia täällä jo olevaa yrittäjyyttä vastaan tai sitten he voivat jollain lailla tehdä yhteistyötä ja hyötyä itsekin..

Mutta palataan tähänkin ensi maanantain idean yhteydessä. Toivotaan että jollekin jää jotakin haaviin. Ja uusia ideoita otetaan vastaan! Aatullakin on varmaan jakaa joku oma idea muille tulevaisuuden kurikkalaisille ikäänkuin perintönä.

18.3.2009 16.31  Juhani

Kirjoitusvirhe... se ei siis kilpailisi Pitkän Jussin kanssa...

1.3.2011 19.14  Vippi

Tämä sivu lataantuu tosi hitaasti Internet Exploreriin... Enivei, hyvä kirjoitus - lisää samanlaista!

29.3.2012 23.06  Vippi

Näköjään google chromella toimii kuitenkin sivu hyvin. Tuo egolokinen ja säästäväinen tapa elää tekisi ihmeitä koko maailmassa jos se tulisi taas muotiin, saattaisi jopa nippa nappa tämän pallon resurssit riittää elättämään meidät kaikki :)

2.4.2012 7.51  Hyvä idea

Nyt tarvitaan vain yrittäjä, joka uskoo itseensä, panee itsensä likoon. Työllistäisi varmasti itsensä ja mahdollisesti muitakin. Kiinteistökin meillä on valmiina, eli Luovatar, tosin en tiedä kenen omistuksessa se on, mutta soveltuisi hyvin tähän tarkoitukseen kiinteistönä. Hyvä idea blogin kirjoittajalta, toivottavasti joku nappaa idean ja lähtee toteuttamaan.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini